Teemakurssi 2016

Teemakurssin ohjelma

LI6./ LI13 LIIKUNNAN TEEMAKURSSI 2016

Kurssin tavoitteena on liikkua monipuolisesti ja vaihtelevasti koko päivän ajan. Kurssista saa suoritusmerkinnän. Kaikki poissaolot tulee korvata, sovi niistä opettajan kanssa mielellään etukäteen.

Alla olevaan suunnitelmaan voi tulla vielä muutoksia mm. säävarausten ja salinkäyttövarausten vuoksi sekä ryhmän omien toiveiden vuoksi. Jos yksittäinen opiskelija haluaa harjoitella jotakin omaa erityislajiaan jollakin kerralla, tulee myös siitä sopia etukäteen opettajan kanssa. Erityisesti tähän on mahdollisuus klo 10-11.30, jolloin aina liikutaan ilman opettajaa.

Jokainen opiskelija käy kurssilla yhdessä ryhmänsä kanssa ohjaamassa vanhuksille liikuntatuokion vanhusten palvelukodissa joko pe 13.5. tai pe 20.5. n. klo 10.30-11.15. Liikuntatuokiota suunnitellaan yhdessä perjantaina 29.4.

Teemakurssiperjantai alkaa aamulla aina yläkoululta klo 8.00. Ruokailu järjestetään myös yläkoulun ruokalassa klo 11.30 – ei siis lukiolla. Ota mukaan omaa juotavaa ja syötävää oman harkintasi mukaan, sillä liikuntaa on paljon. Perjantaiksi 27.5. saamme mukaamme retkievästä koululta.

OHJELMA:

Pvm / Klo

klo 8-9.45

klo 10-11.30

klo 11.30-12.00

klo 12.00-14.00

pe 29.4.

alkuinfo, ultimate

kuntosali (kunnantalo)

ruokatauko

jalkapallo + vanhusten toiminnan suunnittelu

pe 13.5.

jumppasuunnittelu + oma jumppa

½ ryhmästä: omatoiminen lenkki

½ ryhmästä: liikunnan ohjaus vanhuksille

ruokatauko

sähly

pe 20.5.

amerikkalainen jalkapallo

½ ryhmästä: omatoiminen lenkki

½ ryhmästä: liikunnan ohjaus vanhuksille

ruokatauko

lentopallo / koripallo

pe 27.5.

Kirvesmaantien lenkki, n. 20 km. Lähtö Lapinniemeltä klo 8.00. Koululta eväät mukaan.

pe 3.6.

pesäpallo

beachvolley (ranta) / tennis (jäähalli) /sulkapallo (sali)

ruokatauko

jumalanpalvelus kirkossa

HUOM! Jos vakaumuksellisten syiden takia et osallistu jumalanpalvelukseen, korvaava ohjelma sovitaan yhdessä opettajan kanssa.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä