Luonnosteksti kodin ja koulun välisestä yhteistyöstä 7.11.2015

Kodin ja koulun välinen yhteistyö lisää opiskelijoiden, huoltajien ja kotien osallisuutta sekä oppilaitosyhteisön yhteisöllisyyttä, hyvinvointia ja turvallisuutta. Monipuolinen yhteistyö huoltajien ja kotien kanssa on koulun toimintakulttuuria, ja siihen kuuluu myös vuorovaikutteinen osaamisen jakaminen.

Yhteistyö vahvistaa nuorta kasvamaan vastuulliseksi toimijaksi yhteisössä sekä arvostamaan ja kunnioittamaan niin kouluyhteisön kuin muidenkin yhteisöjen jäseniä. Nuorta kannustetaan sekä oman että toisen työn arvostamiseen ja aktiivisuuteen persoonallisella opintiellään. Toiminta on opiskelijahuoltolain mukaisesti vahvistavaa ja ennaltaehkäisevää.

Kodin ja koulun välisessä yhteistyössä keskeistä on monipuolinen kommunikaatio sekä tiedon välittäminen eri toimijoiden välillä. Koulun ja opiskelijan yhteistyö voi jatkua myös opiskelijan opintojen päättymisen jälkeen.

Koulu vastaa vuorovaikutuksellisten toimintatapojen luomisesta ja yhteistyön sekä sen edellytysten kehittämisestä. Koulutuksen järjestäjä selvittää määrä ajoin opiskelijoiden ja heidän huoltajiensa näkemyksiä oppilaitoksen ja koulutuksen järjestäjän toiminnasta (lukiolaki 629/1998, 27 §).

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin