Oppimisen edellytyksiä tukevat opetusjärjestelyt kuntakohtaisena teemana

Toritiimin pedagoginen suunnitelma

Tiimit luovat tälle sivulle oman pedagogisen suunnitelman oppimisen edellytyksiä tukevista opetusjärjestelyistä. Miten tätä voidaan joustavasti järjestää kaikille oppilaille?
Syksyn alussa tiimit osallistuvat tuen tarpeen arviointiin, jonka perusteella jaetaan luokkatasoille resurssi. Tähän kuitenkin yhteisen etenemisen suunnitelma, joustavien ryhmittelyiden suunnitelma ja vireystilan säätelyn ja muun työrauhan tuen suunnitelma. Tämän lisäksi voitte pohtia lukujärjestystoiveita tämän suunnitelman pohjalta.

ässät

Ässillä oppimisen edellytyksiä tukevat oppimisjärjestelyt kuuluvat luontevana osana opetukseen. Uuteen kouluun tulevat oppimisympäristöt mahdollistavat tilojen monipuolisen käytön. Käytössä olevat struktuurit siirretään uuteen rakennukseen ja tarvittaessa otetaan käyttöön uusia. Ässillä on kaikilla henkilökohtaisesti mietityt keskittymistä tukevat apuvälineet. Ässillä on kaikilla eriytetty henkilökohtaisten taitojen ja tavoitteiden mukaisesti. Myös pedagogiset ratkaisut on henkilökohtaisesti suunniteltu oppilaan taidoista ja tavoitteista käsin. Tavoitteena on tiivistää yhteistyötä ässä-luokkien välillä uudessa koulussa ja sitä myötä ottaa käyttöön esimerkiksi joustavaa ryhmittelyä laajemmin, jolloin voimme hyödyntää erilaisia työskentelytapoja ja –menetelmiä laajemmin.  

Arviointi: Tällä lukukaudella on päästy alkuun joustavassa ryhmittelyssä ja tavoitteena on jatkaa ensi lukuvuonna joustavaa ryhmittelyä enemmän. 

kutoset

Laajari kutosten käyttöön mielellään palkkituntien ulkopuolelle, maksimaalinen hyöty.

Mahdollisia ainekohtaisia sijoitteluvaihtoja G-luokan kanssa.

Tukiopetusresurssista riippuen kohdennettua tukiopetusta kaikkien kutosten kesken.

Torilla työskentelevät oppilaat voivat kysyä apua/neuvoja muiltakin kuin omalta opettajalta. Saamme tehostettua oppilaiden työskentelyä.

Palkitus ma, ti, ke, pe klo 10-12 kutosilla samaa oppiainetta (AI/MA). Ryhmät muodostetaan mahdollisuuksien mukaan sekaisin kaikilta luokilta, jolloin mahdollisuus eriyttää ryhmän tarpeiden mukaan. Voidaan tehdä ryhmiä myös pienemmillä ryhmillä esim. kahden luokan kesken.

Lukujärjestyksen salliessa myös muissa oppiaineissa yhteisiä projekteja ja jaksoja, jolloin eriyttäminen ja tuki on tehokkaampaa.

Oppiaineiden jaksotus: Suunnitellaan oppiaineiden jaksot siten, että kaikki etenevät samaa tahtia. Suunnitelma tehdään aina ennen kuin seuraava jakso alkaa. Lukujärjestysten mahdollistamina pidetään suunnittelupalavereita parin viikon välein. Suunnitellaan mitä, missä ja milloin.

Jatketaan vireystilaa tukevien toimintamallien käyttöä (tunnin aloitus, tunnin lopetus, päivän struktuurit ja rutiinit)

Arviointi:
Kutosten palkkimatikka toimi hyvin. Oppilaat saivat tehokkaampaa tukea. Aikuiset ja oppilaat tutustuivat toisiinsa yli luokkarajojen. Jaksotus auttoi pysymään suunnilleen samassa tahdissa.

vitoset

Palkkitunnit matematiikassa (3h) maanantaisin, tiistaisin ja keskiviikkoisin ja äidinkielessä (2h) maanantaisin ja tiistaisin. Sekoitetaan kaikki viidesluokkalaiset erilaisiin ryhmiin. Tukiopetusresurssia hyödynnetään niin, että tukipetusta tarvitsevat oppilaat kootaan kaikista viitosluokista. Myös laajarin tunteja hyödynnetään samalla periaatteella.

Uuden koulun tiloja pyritään käyttämään tehokkaasti hyväksi ja avarat tilat mahdollistavat sen, että ympäristö on rauhallisempi. Tavoitteena on antaa oppilaille mahdollisuus opiskella luokkatilan ulkopuolella, kun he tarvitsevat rauhallista omaa tilaa keskittymisen tueksi. Kun osa oppilaista on sijoitettu luokkatilan ulkopuolella, tämä tukee myös keskittymistä ja työrauhaa luokkatilassa, kun oppilaita on vähemmän. 

Pohdimme, että oppilaat voisivat odottaa tunnin alkua toreilla, josta opettaja hakee luokkaan.

Suunnittelimme, että opettajat pitävät säännöllisesti suunnittelupalavereja. Palavereissa voidaan käydä läpi mennyttä viikkoa (mikä sujui, mikä oli oppilaille vaikeaa, ketkä oppilaat tuen tarpeessa) ja suunnitella seuraavaa viikkoa.

Arviointi:
Oppilailla oli hieman negatiivinen asenne palkkitunteihin ja palvelivat tarkoitusta aika vaihtelevasti. Suunnittelupalavereja on pidetty säännöllisen epäsäännöllisesti.

neloset

TUVA-tunnit maanantaisin klo 8-9 teemalla “viikon polttavat”. Näissä käydään läpi ennakoivasti tulevia asioita matematiikan ja äidinkielen oppisisällöistä, jotka valmistavat ja edesauttavat oppimista tukea tarvitsevilla oppilailla. 

Matematiikan ja äidinkielen tunnit palkitetaan mahdollisimman tehokkaasti. Palkitukset ma, ti, ke klo 10-12 tunneilla. Ohjaaja ja laaja-alainen erityisopettaja on mukana näillä tunneilla mahdollisimman paljon. Uusi oppimisympäristö mahdollistaa eriyttämisen, myös ylöspäin eriyttäminen tärkeää. 

Myös muissa oppiaineissa toimitaan yhdessä kaikkien luokkien kesken, esimerkiksi erilaisia projekteja tehden. 




kolmoset

Kolmosten toritiimin toiminnan lähtökohtana ovat yhteneväiset lukujärjestykset sekä yhtenäinen toimintakulttuuri, joka pohjautuu taikakoulun pelillisiin mekaniikkoihin.

Yhtenevät lukujärjestykset mahdollistavat kaikkien oppiaineiden palkituksen.
Erityisopettaja sekä koulunkäynninohjaajat ovat tiivis osa tiimiä ja osallistuvat opetuksen suunnitteluun ja toteutukseen.

ykköset

“Avoin alku”

  • kahtena ensimmäisenä viikkona ei olisi vielä jakotunteja
  • laaja-alaisen erityisopettajan alkukartoitukset ja esikoulun siirtotiedot -> tuen tarpeen ryhmittelyä jakotunneille

Jakotunnit 

  • jakotuntien jakaminen tuen tunnistamisen kautta tuen tarpeen mukaan
  • jakotunnit samaan aikaan rinnakkaisluokkien kanssa joustavien opetusryhmien muodostamista varten
  • käytetään äidinkieleen ja matematiikkaan
  • yksittäisinä tunteina

Koulunkäynninohjaajan tuki

  • avoin keskustelu tarpeesta, mukana laaja-alainen erityisopettaja ja ohjaaja
  • ohjaajan ensisijaisia tunteja luokassa ovat äidinkieli ja matematiikka
  • työtehtävien tarkentaminen: yhteissuunnittelu niin, että tuki kohdentuu tarkoituksenmukaisesti
  • ohjaajan henkilökohtaisen ammattitaidon/koulutuksen hyödyntäminen (esim. nepsy)
  • ohjaajan oppilas- ja ryhmäkohtainen tuki tarpeen mukaan sekä nopeasti muuttuvissa tilanteissa

Tuva-tunnit/tukiopetus, luokkatason yhteinen toteutus

  • noppis 
  • maltti 
  • ennakoiva tukiopetus viikon keskeisin äidinkielen ja matematiikan asia
  • sama oppilas osallistuu molemmille samansisältöisille jakotunneille 
  • tarvittaessa S2
  • opetuskielen tukiopetus

Laaja-alainen erityisopettaja

  • yhteinen tunti eri tilassa, matematiikan perustaidot
  • yhteinen tunti eri tilassa, luki-perustaidot
  • samanaikaisopetusta ja tarpeen mukaan yhdessä sunniteltua tukea
  • ensimmäiset viikot laaja-alainen opettaja kartoittaa luokissa tuen tarvetta, apuvälineiden tarvetta, tuo esille siirtopalavereissa nousseita asioita

Ryhmäkohtaisia tukimuotoja yleisopetuksen luokat ja erityisluokka yhdessä

  • palkitus/joustavat opetusryhmät äidinkielessä ja matematiikassa tason ja oppimistyylin mukaan
  • struktuuri ja ennakointi
  • apuvälineet
  • kielitietoinen opetus, lyhyet ja selkeät ohjeet, jäsennelty kuvaohjaus
  • yhteissuunnittelu, mahdollistaa oppilaiden joustavan ryhmittelyn
  • mahdollisuus tiettyyn yksittäiseen tukimuotoon tai tukijaksoon erityisluokassa
  • sosiaalinen integroituminen ja tuen tarpeen huomaaminen esimerkiksi pajatunneilla (ks, ym, li, ku) -> yhdessä ja toisilta oppiminen (lapset ja aikuiset)
  • yhteisopettajuus ja samanaikaisopettajuus
  • eriyttäminen: tehtävät, välineet, opetusmenetelmät, oppimisympäristö
  • vaihto-opetus yleis- ja erityisluokan oppilaiden välillä
  • ryhmässä työskentelevien aikuisten vahvuuksien hyödyntäminen


arviointi: Avoin alku ja jakotuntien sisältö eivät toteutuneet suunnitelman mukaan. Myöskään Maltti-kerho ei tänä vuonna toteutunut. Muut toteutui suunnitelmien mukaan.

kakkoset

Matematiikassa ja äidinkielessä pidetään kerran viikossa palkkitunnit, myös laaja-alainen erityisopettaja näissä mukana. Muuten äidinkielessä ja matematiikassa mahdollisuuksien mukaan yhdistetään porukoita ja/tai opiskellaan sekaryhmissä. Musiikki, ympäristöoppi, uskonto, englanti ja liikunta pidetään ainakin kaikkien yleisopetuksen kakkosten yhdessä ja tarpeen mukaan jakaudutaan pienempiin ryhmiin. Kuvataide ja käsityö järjestetään omissa luokissa tai luokkapareittain, mutta välillä pidämme pajapäiviä uudessa kuvataideluokassa yhdessä.

arviointi: Kakkoset pitivät muutosta lähtien liikuntatunnit sekaryhmissä ja välillä kaikki yhdessä. Joulukuun alusta alkaen pidettiin joka viikko yksi matematiikan ja kaksi äidinkielen palkkituntia sekaryhmissä. Musiikissa, ympäristöopissa, uskonnossa, englannissa, käsitöissä ja kuvataiteessa tehtiin yhteistyötä luokkapareittain.