Punk Suomessa
Punk on 1970-luvulla yleistynyt rock-tyylilaji. Se perustuu nuoriso ja vastakulttuuriin. Punk-kappaleissa esiintyy anarkiaan yhdistettävät elementit. Punkki on yleensä karkean kuuloista, siinä on luonteenomainen tempo, yksinkertaiset kappalerakenteet ja joskus jopa äkäinen esitystapa.
Suomessa Punk on noussut ensimmäisen kerran 1970-luvulla. Suosituimmat punk artistit/bändit olivat Eppu Normaali, Maukka Perusjätkä, Pelle Miljoona, Ratsia ja Aikamiehet-kuoro. Suomessa punk on nähty underground-musiikkina, eli ei juurikaan koskaan ole ollut suuressa suosion valtavirrassa.
Pelle Miljoona: Moottoritie on kuuma
Kappale julkaistiin vuonna 1980. Pelle Miljoona oli Punk-liikkeen pioneereja. Moottoritie on kuuma sen sijaan on yksi hänen tunnetuimmista kappaleista. Se on myös yksi tunnetuimmista punk-kappaleista Suomessa.
Maukka Perusjätkä: Säpinää
Kappale julkaistiin vuonna 1979. Maukka oli yksi ensimmäisen punk kauden edustajista, vaikka sellaiseksi ei itseään ole mieltänyt. Säpinää on kuitenkin ehkä hänen tunnetuin biisi, joka on tyypillinen esimerkki punkista.
Eppu normaali: Poliisi Pamputtaa Taas
Kappale julkaistiin vuonna 1978. Eppu Normaali oli tärkeä punk-liikkeen leviämisen kannalta. Poliisi pamputtaa taas on yksi Suomi-Punkin klassikoista. Kappaleen sisältö on hyvä näyte anarkistisesta kulttuurista, mikä Punkissa on yleistä.
Jokainen esitetyistä kappaleista ovat oivia esimerkkejä Suomen Punk-musiikista. Niissä esiintyy juuri tyypilliset punkin piirteet (äkäinen esitystapa, nopea tempo jne.)