Karaokekurssilainen ja asahi-ohjaaja palkittiin

Julkaistu uutiskirjeessä helmikuussa 2026
Teksti: Mirelle Aalto, Salon kansalaisopisto

Salon kansalaisopiston tuntiopettaja ja karaokekurssilainen Johanna Heikkilä voitti Elvis-karaokekilpailun naisten sarjan tammikuussa. Kilpailua hallitsee Elvis Presley Finland - King Elvis Association ry.

Nyt viidettä perättäistä vuotta järjestetty Elvis-laulukilpailu oli kaksipäiväinen; kisa käytiin Hotelli Korpilammella 9-10.1.2026. Kisakappaleiden tuli sääntöjen mukaan olla Elviksen levyttämiä englanninkielisiä versioita.

Johanna valitsi kappaleita eri vuosikymmeniltä eikä arkaillut laulullisesti vaativia valintoja. Semifinaalista hän eteni kappaleella Burning Love ja voitto tuli kappaleella Jailhouse Rock.

- Olin kisoissa vain oma itseni, enkä odottanut voittoa. Tein vaan täysillä, Johanna kuvailee.


Johanna Heikkilä voittotunnelmissa. Runsaihin palkintoihin lukeutui mm. aito 50-luvun mikrofoni.

Johanna oli treenannut laulamalla kappaleita kotona, autossa ja eri karaokepaikoissa saaden liveyleisön innostumaan. 

Aiemminkin hän on osallistunut laulukilpailuihin, syksyllä Voice of Itämeri -kisassakin hän ylsi finaaliin. Maaliskuussa taasen on edessä Karaoke Amateur Champion – KAC -kilpailun finaali. Johanna kertoo laulavansa mitä tahansa iskelmää, kunhan se sopii hänen äänelleen.

Laulamisen Johanna aloitti kavereiden patistelemana Tallinnan risteilyllä n.25 vuotta sitten. Siihen asti hän oli ajatellut, ettei ikinä aio laulaa, ainakaan julkisesti. Ensiesiintymisessä oli useampi kaveri lavalla, mutta pian hän jo rohkeni laulaa duetossa.

- Alkuun en luottanut itseeni, vaan luottamus muodostui pikkuhiljaa. Meni vuosia ennen kuin uskalsin laulaa soolona. Sen jälkeen innostuin laulamisesta niin, että jos tuli pyyntöä, lauloin mielelläni, Johanna muistelee.

Viime syksynä Johanna aloitti kurssilaisena Salon kansalaisopiston Pekka Laakson karaokeryhmässä. Johannan ohjaamat asahi-tunnit loppuvat juuri sopivasti, että niiden jälkeen ehtii vielä laulamaan.

- Opiston toimiston Paula-sihteeriä on kiittäminen siitä, että menin karaokeryhmään. Ryhmä on vaikuttanut paljon. Ensinnäkin siellä on hieno ryhmähenki ja minut otettiin avosylin vastaan. Pekka-opettaja korostaa rohkeutta. Pelkkä tekninen suoritus ei ole se juttu, vaan se että antaa kaikkensa. Pekka myös ohjaa parempaan suoritukseen, ja laulua hiotaan yksityiskohtia myöten. Huomaan että jään prosessoimaan tunnilla saamiani vinkkejä myöhemminkin, Johanna kuvailee.


Karaokeryhmäläiset valmistautuvat oppituntiin. Ryhmän opettaja Pekka Laakso takana vasemmalla. Kuva: Mirelle Aalto

Johanna on itsekin jo konkari kansalaisopiston kurssien opettajana. Hän on liikuntaneuvoja, joka on ohjannut tunteja jo Halikon opiston aikana noin vuodesta 2008. Vuodesta 2020 alkaen hän on ohjannut Salon kansalaisopiston Zumbaa ja lasten Zumbaa, kuntojumppaa ja kehonhuoltoa, aluksi Perttelissä. Tällä hetkellä hän ohjaa asahi-kursseja Ylhäistentiellä.

- Kouluttauduin asahi-ohjaajaksi nelisen vuotta sitten ja siitä lähtien olen ohjannut asahi-kursseja Salon kansalaisopistossa. Asahi on suomalainen, kaikenikäisille ja -kuntoisille kehitetty terveysliikuntamuoto. Kursseille pystyy tulemaan mukaan myös kesken kauden, Johanna kertoo.


Asahi-tunnilla Salon kansalaisopistolla. Kuva: Mirelle Aalto

Elvis-kisassa voittajat pääsivät laulamaan livebändin kanssa yleisölle, mitä Johanna kehui mahtavaksi kokemukseksi. Siitä päästään myös tulevaisuuden unelmaan.

- Tällä hetkellä minulla ei ole bändiä. Jos vain löytyisi innokkaita soittajia yhteistyökavereiksi, sellaisille olisi kyllä tarvetta! Toiveena on myös hieman aiempaa tavoitteellisempi laulajan ura.


Johanna Heikkilä haaveilee yhteistyöstä bändin kanssa.