Tervetuloa tämän jutun myötä kurkistamaan Kohtaamisia-näyttelyn teoksiin ja lukemaan näyttelyyn osallistuvien taiteilijoiden ajatuksia omasta tekemisestään ja siitä, miten kansalaisopisto siihen on vaikuttanut.

Kohtaamisia-näyttely on esillä Salo-IoT Campuksella 2.10.2026 – 29.1.2027, avoinna ma-pe klo 7:45 – 16.

Esillä on noin noin 60 veistosta sekä piirroksia ja maalauksia 15 taiteilijalta, jotka ovat Salon kansalaisopiston nykyisiä tai aiempia kuvataideopiskelijoita ja Salon Taiteilijaseuran jäseniä. Osa toimii myös opiston kuvataideopettajina.

Näyttelyn ovat toteuttaneet Salon kansalaisopisto, opiston Kädet pelissä -kuvataideryhmä ja yhteistyökumppani Salon Taiteilijaseura ry.

 

Näyttelyn taiteilijat: Gloria Badarau-Heikkilä, Oiva Gillsten, Johannes Hänninen, Rauno Isotalo, Aarni Järvi, Juhani Kahila, Hilkka Laakkonen, Oiva Mononen, Leena Mörsky, Taru-Tiina Muurinen, Merja Nissi, Elina Rahomäki, Lea Sjöblom, Seija Tavasti, Heimo Virnala.

 
Kädet pelissä -veistoryhmäläisten ajatuksia

Seija Tavasti:

Hurahdin veistoon n.35 vuotta sitten. Intohimoisena harrastuksena se tuntuu pitävän otteessaan aina vaan. Harrastus on tarjonnut minulle oivan vastapainon leipätyölleni kieltenopettajana ja nyt eläkeläisenä elämän rikastuttajana.

Veisto ja piirustus ovat olleet elämässäni kantava ja terapoiva tekijä. Paitsi että olen saanut taiteeseen liittyviä tietoja, taitoja ja oivalluksia, olen saanut elämänmittaisia ystäviä. Taidekurssien anti perustuu suurelta osin toinen toisiltaan oppimiseen.

Kansalaisopiston tarjoamat toimivat tilat, välineet, pätevät opettajat ja inspiroivat mallit ovat olleet minullekin ehdottoman tärkeä edellytys veistoharrastukseen heräämiselle ja harrastuksen jatkumiselle.

Öljyvärityöt ja kuvanveisto ovat yhtä tärkeitä tapoja tuoda esiin haluamiani tunnelmia tai muotoja. Ryhmässä olen saanut kuvanveistossa tukea ja rohkaisua luottaa omaan tekemiseen.
Pyrin kuvan tekemisessä saamaan esiin oman uuden ulottuvuuden joka usein ilmenee muodon pelkistämisenä tai rosoisuutena. Kuvanveistossa kokeilen joskus haastaa materiaalin rajoja. Minulle mieluisia ovat elämykset joita koen löytäessäni materiaalia joka heti tuntuu sopivan patsaan ainekseksi.

Kaikenlaiset kädentyöt ovat aina olleet mieluisia. Nuorena piirtäminen, aikuisiässä oli paljon rakentamista ja eläkepäiville löytyi kuvanveisto. Mielenkiintoa on lisännyt se, että on huomannut asiantuntevassa ohjauksessa kehittyneensä. Myös muiden kurssilaisten työskentelyn seuraaminen on opettavaista. Vuosien mittaan tehdyt työt ovat pohjana ja ikään kuin lihasmuistissa. Viime aikoina olen pelkistänyt hahmoja, hakenut kulmikkuutta ja viitteitä uudesta mallista liioitellenkin. Värin käyttö patsaassa on uusi mielenkiintoinen kokeilu. 

Aarni Järvi:

Yhteisö on rikastuttanut tekemistäni. Tyylini on taipunut klassismi, jossa yhdistän anatomiaa ja symboliikkaa tuodakseni abstraktit käsitteet näkyviksi, kolmiulotteisiksi tarinoiksi.


Juhani Kahila:

Kiinnostukseni kuvan tenkemiseen alkoi jo pikku poikana isän ja kaksosveljeni kanssa puotipaperille tuvan lattialla vatsallaan.
Piirtäminen ja urheilu täyttivät lähes koko vapaa-ajan, kunnes armeijan jälkeen loppui melkein kokonaan liki 50 vuodeksi.
Muutama vuosi sitten löysin kansalaisopiston kurssit. Lähdin etsimään lähes unohtunutta harrastustani. En kuitenkaan ole mielestäni vielä onnistunut toivomallani tavalla, joten täytynee jatkaa.
Työni purjelautailijasta onkin ensimmäinen kokeilu kolmiulotteisesta työstä. Tänä syksynä olen kuitenkin ollut onnekas, kun sai littyä pariksi kuukaudeksi upeaan kuvanveisto ryhmään. Vastaanotto on ollut hienoa. Jokaiselta on saanut täkeitä vinkkejä. Ryhmän yhteishenki ja keskinäinen kemia on kummelin sanoin parasta A-luokkaa.
Kaiken kaikkiaan tämä syksy on herättänyt vahvan kiinnostuksen juurikin kuvanveistoa kohtaan.

Hilkka Laakkonen:

Taideopintoni olen suorittanut Pirkanmaalla. Maalauspainoitteisen, nelivuotisen Pirkkalan Taidekoulun, sekä kuvanveisto-ja kivikuvanveisto-opinnot Tyrvään Käsi-ja Taideteollisessa Opistossa. Taiteessani tuon tunteeni ja sanottavani julki ihmisen kuvan avulla. Kuviani voi sanoa henkilökohtaisiksi. Useimmiten ihmisen kuva on ollut veistos, pronssia, joka toistaa muovailun milteipä täydellisesti. Viime aikoina olen löytänyt värit uudelleen, öljyn ja pastellin. Pastelleilla olen tehnyt mustavalkoisia muotokuvia henkilöistä, jotka haluavat itsestään nostalgisen mustavalkoisen valokuvan. Sen lisäksi, että olen aloittanut maalausten teon uudelleen, värejä olen saanut taiteeseeni mukaan tehdessäni apurahan turvin taidetta palvelutaloissa Salon seudulla, sekä vetäessäni vapaaehtoistyönä Aivovammaliiton, Turun yhdistyksen taidekerhoa.   Muutin syksyllä 2010 Pirkanmaalta, Siurosta Saloon. En tuntenut Salossa juuri ketään, joten saadakseni tuttuja liityin Kansalaisopiston kuvanveistoryhmään. Piritasta löytyi loistavat olosuhteet tehdä kuvanveistoa. Oli hyvä tila, elävä malli, kiva sakki, mukava tunnelma ja ryhmän vetäjä, jonka kanssa ystävystyin. Hurahdettuani musiikkiin minulle on tullut välivuosia kuvanveiston ja Kädet pelissä-ryhmän kanssa, mutta aina on kuin "kotiin palaisi", kun menen Piritaan. Tämä näyttely osoittaa tekemisen ilon ja innon, sekä edistymisen taiteen tekemisen suhteen, eikä ollenkaan vähäisimpänä yhteenkuuluvaisuuden tunteen tässä porukassa.

Taru-Tiina Muurinen:

Olen mukana näyttelyssä muutamilla veistoksilla. Olen valmistunut 2000-luvun alussa kuvataideopettajaksi, opintoihini kuului myös kuvanveiston opintoja Suomessa sekä Chilessä. Vuosien jälkeen olen saanut aikaa ja mahdollisuuden taas kuvanveistoon. Eniten minua kiinnostaa aiheena ihminen. Toivon voivani jatkossakin harjoitella ihmisen veistämistä aidosta elävästä mallista, se on kiehtovaa ja vaikeaa, ja kaikkein hauskinta. Jos saan vielä tehdä sata ihmistä olen sata varma, että silloin minusta tulee hyvä.

Oiva Mononen:

Gloria Badarau-Heikkilä:

Tämä tapaaminen – tai pikemminkin kohtalokas kohtaaminen – oli ja on minulle edelleen merkittävä. Kohtaamiset voivat vaihdella ympäristön, asiayhteyden, tilanteen, olosuhteiden ja muiden tekijöiden mukaan. Myös minä olen kokenut monenlaisia ​​kohtaamisia vuosien varrella, mutta se kohtaaminen, joka merkitsi askelta elämäni uuteen vaiheeseen, tapahtui vuonna 1990. Silloin tapasin suunnistusta harrastavan ihmisen; se merkitsi elämässäni uuden vaiheen alkua, joka jatkuu yhä.

Matkan varrella on ollut monia muitakin merkittäviä kohtaamisia, joskin eri mittakaavassa. Viime aikoina olen kuitenkin saanut tilaisuuden syventää intohimoani taiteeseen. Sen myötä tutustuin ihmisiin ryhmässä, joka oli ajan myötä muodostunut yhteisen intohimon – kuvanveiston – ympärille Salon Kansalaisopistossa. Ilmapiiri on todella kuin perheessä: tuemme ja kannustamme toisiamme sekä annamme rakentavaa palautetta, aina opettajamme – eräänlaisen isähahmon – oivaltavia neuvoja noudattaen.

Opettajamme ehdotti tänä vuonna ryhmämatkaa Romanian pääkaupunkiin Bukarestiin, jotta voisimme tutustua kuvanveistoon ja maalaukseen vierailemalla museoissa ja taiteilijoiden työhuoneissa. Matka oli lyhyt mutta tapahtumarikas; vaikka se olikin väsyttävä, palasimme kotiin rikkaampina uusista tiedoista ja oivalluksista. Koska olen itse syntynyt Bukarestissa, minulle oli ilo näyttää ryhmälle paikkoja, joissa vietin lapsuuteni ja nuoruuteni, sekä kertoa niihin liittyvästä historiasta. Olen valinnut tästä näyttelystä kolme teosta, jotka kuvastavat juuri sitä, mitä yritin kertoa kollegoilleni kotikaupungistani. Voi sanoa, että noiden kolmen päivän aikana koin nuoruuteni uudelleen ja jaoin muistoja, joihin sisältyi niin surullisia kuin kauniitakin hetkiä. Kiitoksia kaikille!



Juttu julkaistu uutiskirjeessä lokakuussa 2026