InnoKampus

InnoDay Finaali 11.5. 2016

Iskuryhmä Esa saavutti InnoDayn Tartu ideaan -finaalissa 4. sijan.
Mukana kannustamassa ja innovoimassa oli bussillinen Halun opiskelijoita.

Semifinaaliin

Pitchaus-kisan semifinaaleihin on valittu koulustamme joukkue Roskajäbikset eli Roope Seppälä, Sami Kaipainen ja Vili Niini, sekä joukkue iskuryhmä Esa, jonka jäsenet ovat Sami-Janne Tuominen, Ali Lindberg ja Eeli Hellsten.

InnoKampus

Innokampus - hanke on myöntänyt Halikon lukiolle
vuoden 2015 Innolukio -statuksen opiskelijoiden menestyksestä
viime vuonna käydyistä Tartu Ideaan -joukkuekilpailussa,
Innokone -yksilökilpailussa ja muusta ansiokkaasta
ja esimerkillisestä työstä Innokampuksen ja innovaatiotoiminnan edistämisessä.

Tartu ideaan online - pitchauskisa perjantaina 9.10.

Kisa on valtakunnallinen. Kilpailu järjestetään koulussamme perjantaina 9.10. klo 9 -11.
Kilpailuun osallistutaan kolmen opiskelijan ryhmässä. Tarvitsemme vähintään viisi joukkuetta.

Osallistuneille annetaan ideoinnin aihe noin viikkoa ennen kisaa.
Ideointi esitetään asiantuntijalle kisan aikana. Ideaa voi parannella kaksi kertaa asiantuntijan ohjeiden perusteella.

Suomen parhaat joukkueet palkitaan lukuvuoden päättyessä.

Kisa on hauska, kannattaa osallistua!