Musiikki 8. ja 9.lk

Laajuus: 1 kurssi/ vuosi

Musiikin valinnaiskurssilla keskitytään musiikkiin kulttuurin näkökulmasta sekä tarkastellaan omaa henkilökohtaista suhdetta musiikkiin sekä siihen vaikuttaviin tekijöihin musisoinnin kautta. Työtapoina käytetään projektimuotoista opiskelua sekä pyritään vahvistamaan ryhmätyöskentelytaitoja. Kurssien tavoitteena on myös kehittää musiikkiteknologista osaamista esimerkiksi musiikkivideon tekemisen myötä.