Olipa kerran ukko ja akka. Heillä oli tytär ja pikkuinen poika.
”Tyttöseni”, sanoi äiti, ”me menemme nyt isän kanssa töihin, pidä sinä huolta pikkuveljestä! Älä poistu pihamaalta, ole kiltti ja järkevä tyttö niin ostamme sinulle huivin.”
Isä ja äiti lähtivät. Kului vain pieni hetki kun tytär jo unohti äitinsä evästykset. Hän jätti pikkuveljen istumaan ruohikolle akkunan alle ja itse riensi kylän raitille. Siellä toisten lasten kanssa leikkiessään ja kisaillessaan hän unohti veljensä kokonaan.
Sillä välin hanhiset tulla viuhtoivat, sieppasivat pikkupojan siivilleen, ja veivät pois.
Kun tyttönen palasi kotiin – pikkuveljeä ei näkynyt missään!
Tyttö kauhistui, juoksenteli sinne tänne, voivotteli…Mutta pikkuveli oli kadonnut jäljettömiin!
Sisko huuteli veljeänsä, vuodatti kyyneleitä. Huonosti tässä käy, kun isä ja äiti palaavat, hän hoki mielessään. Mutta tytön huutoihin ei vain kuulunut vastausta.
Tyttönen juoksi aukealle kedolle. Hän ehti vain nähdä hanhisten kaukana singahtavan lentoon ja häipyvän synkän metsän taa. Silloin hänelle valkeni: hanhisethan ne olivat hänen pikkuveljensä vieneet! Hanhisten ilkeä maine juonsi kaukaa, jo ajat sitten oli kerrottu niiden ryöstelevän ja sieppaavan mukaansa jopa pikkulapsia.
Tyttö lähi juosten hanhisten perään. Hän juoksi juoksemistaan, kunnes kohdalle osui pätsi.
”Uuni, kiltti uuni, kerro minne hanhet lensivät.”
Uuni vastasi: ”Maistahan ensin ruispiirakkani, sitten kerron.”
”En minä välitä ruispiirakastasi !Taattoni kotona kun ei syödä edes vehnäpiirakkaa!”
Pätsi ei enää puhua pukahtanut. Tyttö jatkoi juoksuaan, näki kohta edessään villiomenapuun.
”Kiltti omenapuu, kerro minne hanhiset lensivät?”
”Maistahan ensin omeniani, sitten kerron.”
”Taattoni kotona kun ei syödä edes puutarhaomenia…”
Omenapuu ei enää puhua pukahtanut. Tyttö jatkoi juoksuaan, kunnes tuli maidonvalkealle joelle, jonka rantapenkat olivat siloisia kuin marjakiisseli.
”Kiltti joki, maitojoki ja sinun kiisselirantasi, minne hanhiset lensivät?”
”Maistahan ensin kiisseliäni maidon kera, sitten kerron.”
”Taattoni kotona ei tuollaista syödä edes kerman kanssa….”
Kauan juoksenteli tyttönen pitkin peltoja ja metsiä. Päivä kallistui ehtooksi, tytön ei auttanut muu kuin palata kotiin. Yhtäkkiä edessä oli mökkipahanen, joka seisoi yhden kananjalan varassa, pyöri siinä hiljakseen. Mökin ainoan akkunan ääressä istui vanha baba-jaga vieressä istui pikkuveli leikkimässä hopeaomenilla!
”Hyvää päivää, muori!” tyttö tervehti.
”Hyvää päivää, neitokaiseni!” baba-jaga vastasi. ”Mikä sinut tänne toi?”
”Olen rämpinyt soita ja sammalikkoja, vaatteeni ovat kastuneet – tulin tänne….lämmittelemään.”
”Käypä saunan lämmetessä tähän kehräämään”, sanoi baba-jaga ja antoi tytölle värttinän ja rohtimet, itse lähti ulos pirtistä.
Tyttönen istuutui kehräämään. Yhtäkkiä uunin alta pujahti hiironen ja pyysi:
”Pikku neito, neitokaiseni, annapa minulle vähän huttua, niin minäpä kerron sinulle jotakin.”
Tyttö antoi hiirelle puuroa ja hiiri kertoi:
”Baba-jaga, joka lähti äsken saunaa lämmittämään, saunottaa ja pesee sinut, sitten panee uuniin, paistaa ja syö sinut. Ja saattaa vielä tanssahdellakin luittesi päällä.”
Tyttö jähmettyi kauhusta, puhkesi peloissaan itkuun.
Hiironen jatkoi: ”Älä odota, vaan ota pikkuveli syliisi ja pakene! Minä jään puolestasi kehräämään.”
Tyttö kaappasi pikkuveljen syliinsä ja pinkaisi juoksuun.
Baba-jaga kyseli akkunan takaa: ”Neitokainen, vieläkö kehräät?”
Hiironen vastasi:” Kehräänhän minä, muori hyvä.”
Baba-jaga sai saunan lämmitetyksi ja tuli tyttöä hakemaan. Mutta mökissä ei ollutkaan ketään. Baba-jaga karjaisi:” Hanhi-hanhiset! Uljaat joutsenet! Lentoon! Takaa-ajoon! Tyttö vei veljensä!”
Tyttö saapui veljineen maitojoen rantaan, näki hanhisten lähestyvän.
”Joki, armas jokeni, piilota minut!”
”Syöhän ensin kiisseliäni.”
Tyttö söi ja kiitteli. Ja joki piilotti hänet siloisen rantapenkan suojiin.
Hanhiset eivät huomanneet mitään, vaan lensivät ohitse.
Tyttö lähti taas juoksemaan pikkuveli sylissään. Hanhiset palasivat takaisin, olivat jo melkein kohdalla… Jospa ne nyt näkevät? Mitä tehdä? Voi kauhistus!
Silloin tyttö näki omenapuun….
”Omenapuu, kiltti omenapuu, piilota minut!”
”Syöhän ensin omeniani.”
Tyttö söi kiireesti ja kiitteli vuolaasti. Ja omenapuu suojasi häntä oksillaan, peitteli piiloon lehvillään.
Hanhiset eivät nytkään huomanneet mitään, vaan lensivät ohitse.
Tyttö lähti taas juoksemaan. Hän juoksi juoksemistaan, vain vähän matkaa oli enää jäljellä….
mutta juuri silloin hanhiset huomasivat hänet. Ne alkoivat kiljua, hyökkäsivät kimppuun, iskivät siivillään, melkein onnistuivat repimään pikkuveljen tytön käsistä.
Samassa pätsi oli siinä aivan edessä.
”Uuni, uuni kulta, piilota minut!”
”Syöhän ensin minun ruispiirakkaani.”
Tyttö työnsi nopeasti piirakan suuhunsa, hyppäsi pikkuveljensä kanssa uuniin ja jäi luukun suuhun istumaan.
Hanhiset lentelivät ja mekastivat aikansa, palasivat sitten tyhjin toimin baba-jagan luokse.
Tyttö kiitti uunia ja juoksi pikkuveljensä kanssa kotiin, jonne myös isä ja äiti olivat juuri palaamassa.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Baba-jaga on monen sadun keskeinen hahmo. Sanan alkuperästä ei ole yhtenäistä mielipidettä. Venäjänkielinen baba tarkoittaa vanhaa eukkoa. Baba-jaga asuu kaukana ihmisistä tiheän metsän siimeksessä, kananjalkojen varassa seisovassa mökissä. Hän on toisinaan ystävällinen mummo, joka auttaa kilttejä ja puhdassydämisiä, toisinaan uhkaileva ja pelottava eukko, jonka kerrotaan syövän ihmisiä kuin pieniä kananpoikia.


Venäläisiä kansansatuja,
Koonnut ja kuvittanut Aleksander Lindeberg
Werner Söderström Osakeyhtiö, Helsinki 2008