Suomi
KUVATAIDE
SATU: Jokin omavalintainen Hölmöläistarina/eläinten syntytarina oman valinnan mukaan
SADUN KUVITTAMINEN
Kuvituksen tavoite on havainnollistaa, elävöittää, koristaa tai selkeyttää tarinaa tai informaatiota. Mitä jos kuvituksen aiheena olisi tarinan päähenkilö(t), tapahtumapaikka, jokin yksityiskohta tarinasta, koristeltu alkukirjain tarinalle tai sadun kansilehti joka tiivistää tarinan maailman?
- Tarinan päähenkilöitä tai satuhahmoja voi luonnostella esimerkiksi croquis- eli minuuttipiirrostekniikalla: yksi tai useampi oppilas/opettaja on muutaman minuutin liikkumatta mallina toisten piirtäessä luonnoksia joita voi käyttää lopullisen kuvituksen lähtökohtana.
- Maalaa/piirrä abstrakti värikartta sadun väreistä osiin jaetulle paperille: ketun turkki, metsän vihreä, meri, kivinen maa jne. Tai sekoittakaa pienissä ryhmissä sadun keskeisimmän värit hetkellisiksi värinäyttelyksi vesiväriliuoksiksi lasipurkkeihin. Liitä lasipurkkinäyttelyyn muita tarinaan liittyviä konkreettisia materiaaleja. Purkillinen kiviä, jauhoja, kuusenneulasia…kirjoita purkin viereen satuun sopiva”museoteksti” purkin sisällöstä.
Tutustumisen arvoisia, helposti lähestyttäviä kuvittajia voisivat olla esimerkiksi Tove Jansson (muumikirjojen tussipiirrokset), Erkki Tanttu (sananparsikirjojen kuvituksia, kansantyypit, karikatyyrit) ja Rudolf Koivu (satukirjojen kuvituksia).
Kuvittaja Juhana Salakarin huumoripitoisia kuvituksia eri medioihin: www.kuvittaja.fi
Kuvittaja-graafikon ammatti nykyaikana:
http://www.studiotolvanen.fi/kuvittaja-graafikko/index.html
JOITAKIN KUVITTAMISEN TEKNIIKOITA
Piirtäminen
- lyijykynä, tussi, huopakynä, hiili, värikynät…
Maalaaminen
- akvarelli/vesiväri, peiteväri, akryylimaalit, öljypastellit (väriliidut), …
Grafiikka
- linokaiverrus, monotypia, pressprint-levy tekniikka, palikkapaino esim. juureksella…
Muita tekniikoita
- Tietokonegrafiikka, kuvankäsittely
- Paperimosaiikki - luonnostellaan kuva pahville/paperille ja ”väritetään” alueet esimerkiksi kuvalehdistä revityillä tietyn värisillä pienillä palasilla.
- Paperileikkely. Henkilöhahmot tai maisema paperista leikattuna tai revittynä varjokuvana/siluettina.
- Mustepesutekniikka: maalaa kuva-aiheet paksusti peitevärillä kartongille/ pahville. Kun peiteväri on kuivunut, maalaa koko kuvapinta-ala musteella. Pese työ varoen juoksevan veden alla niin kauan että maalatut peitevärikohdat tulevat musteen alta näkyviin. Tekniikalla saa esimerkiksi tunnelmallisia, pelkistettyjä yömaisemia.
PAPERIMASSA
Paperimassan tekemiseen löytyy selkeitä ohjeita Internetistä:
Peperimassa ohjehaku: http://ohjehaku.fi/askartelu/ohjeet/paperimassa
Värien merkitys Suomessa yleisesti
http://www.coloria.net/kulttuurit/suomalaiset.htm
Monien värien merkitys on peritty läntisestä kulttuurista. Suomessa ei ole ollut kovin omalaatuista värikulttuuria, vaan värikulttuuriperimä on tullut meille tapakulttuuriin pääosin lännestä.
Tosin Suomi sijoitti itsensä värin maailmankartalle jo varsin varhain. Suomalaissyntyinen tähtitieteilijä Sigfrid Forsius (syntyi 1500-luvulla, kuoli 1624 tai 1637) oli varsin kiihkeäluontoinen - ei välttämättä uskonnollisesti - kirkonmies, jonka tie kulkeutui Uppsalan astronomian professuurista (1603) tukholmalaiseksi papiksi (1619) ja lopulta astrologisisten ennustusten tekemisestä syytetty Forsius lähetettiin takamaille, Tammisaaren kirkkoherraksi vuonna 1621. Forsiuksen värijärjestelmää (teoksessa Physica 1611) pidetään ensimmäisenä väriympyränä ja sen sanotaan viittoittaneen laajalti tietä modernille värikäsitykselle. Mm. John Cage mainitsee kirjoissaan Forsiuksen ruotsalaisena (Ruotsi-Suomen aikaahan tuolloin elettiin, eikä Suomea sellaisenaan edes ollut olemassa), mutta monet muut lähteet mainitsevat suosiolla Forsiuksen suomalaiseksi.
Muitakin yrittäjiä värijärjestelmien kehittämiseen on ollut - mm. Teuvalla vuonna 1931 perustetun väri- ja lakkatehtaan (Syrénin Tehtaat Osakeyhtiö) omistaja Otto Syrén. 1950-luvun alkupuolella Syrén yritti saada standardisoiduksi suomalaiseksi värijärjestelmäksi itse kehittämäänsä värikarttaa/sävystöä. Hanke kuitenkin hautautui ja yhtiön toiminta muutenkin loppui parinkymmenen vuoden sisällä.
Sanana väri on lainaa lännestä (ruotsin färg), pitkään värillisyyttä merkitsi karvaisuus. Esimerkiksi ruohonvärinen kääntyi vanhalle kielelle ruohoncarwainen.
SADUN KUVITTAMINEN
Kuvituksen tavoite on havainnollistaa, elävöittää, koristaa tai selkeyttää tarinaa tai informaatiota. Mitä jos kuvituksen aiheena olisi tarinan päähenkilö(t), tapahtumapaikka, jokin yksityiskohta tarinasta, koristeltu alkukirjain tarinalle tai sadun kansilehti joka tiivistää tarinan maailman?
- Tarinan päähenkilöitä tai satuhahmoja voi luonnostella esimerkiksi croquis- eli minuuttipiirrostekniikalla: yksi tai useampi oppilas/opettaja on muutaman minuutin liikkumatta mallina toisten piirtäessä luonnoksia joita voi käyttää lopullisen kuvituksen lähtökohtana.
- Maalaa/piirrä abstrakti värikartta sadun väreistä osiin jaetulle paperille: ketun turkki, metsän vihreä, meri, kivinen maa jne. Tai sekoittakaa pienissä ryhmissä sadun keskeisimmän värit hetkellisiksi värinäyttelyksi vesiväriliuoksiksi lasipurkkeihin. Liitä lasipurkkinäyttelyyn muita tarinaan liittyviä konkreettisia materiaaleja. Purkillinen kiviä, jauhoja, kuusenneulasia…kirjoita purkin viereen satuun sopiva”museoteksti” purkin sisällöstä.
Tutustumisen arvoisia, helposti lähestyttäviä kuvittajia voisivat olla esimerkiksi Tove Jansson (muumikirjojen tussipiirrokset), Erkki Tanttu (sananparsikirjojen kuvituksia, kansantyypit, karikatyyrit) ja Rudolf Koivu (satukirjojen kuvituksia).
Kuvittaja Juhana Salakarin huumoripitoisia kuvituksia eri medioihin: www.kuvittaja.fi
Kuvittaja-graafikon ammatti nykyaikana:
http://www.studiotolvanen.fi/kuvittaja-graafikko/index.html
JOITAKIN KUVITTAMISEN TEKNIIKOITA
Piirtäminen
- lyijykynä, tussi, huopakynä, hiili, värikynät…
Maalaaminen
- akvarelli/vesiväri, peiteväri, akryylimaalit, öljypastellit (väriliidut), …
Grafiikka
- linokaiverrus, monotypia, pressprint-levy tekniikka, palikkapaino esim. juureksella…
Muita tekniikoita
- Tietokonegrafiikka, kuvankäsittely
- Paperimosaiikki - luonnostellaan kuva pahville/paperille ja ”väritetään” alueet esimerkiksi kuvalehdistä revityillä tietyn värisillä pienillä palasilla.
- Paperileikkely. Henkilöhahmot tai maisema paperista leikattuna tai revittynä varjokuvana/siluettina.
- Mustepesutekniikka: maalaa kuva-aiheet paksusti peitevärillä kartongille/ pahville. Kun peiteväri on kuivunut, maalaa koko kuvapinta-ala musteella. Pese työ varoen juoksevan veden alla niin kauan että maalatut peitevärikohdat tulevat musteen alta näkyviin. Tekniikalla saa esimerkiksi tunnelmallisia, pelkistettyjä yömaisemia.
PAPERIMASSA
Paperimassan tekemiseen löytyy selkeitä ohjeita Internetistä:
Peperimassa ohjehaku: http://ohjehaku.fi/askartelu/ohjeet/paperimassa
Värien merkitys Suomessa yleisesti
http://www.coloria.net/kulttuurit/suomalaiset.htm
Monien värien merkitys on peritty läntisestä kulttuurista. Suomessa ei ole ollut kovin omalaatuista värikulttuuria, vaan värikulttuuriperimä on tullut meille tapakulttuuriin pääosin lännestä.
Tosin Suomi sijoitti itsensä värin maailmankartalle jo varsin varhain. Suomalaissyntyinen tähtitieteilijä Sigfrid Forsius (syntyi 1500-luvulla, kuoli 1624 tai 1637) oli varsin kiihkeäluontoinen - ei välttämättä uskonnollisesti - kirkonmies, jonka tie kulkeutui Uppsalan astronomian professuurista (1603) tukholmalaiseksi papiksi (1619) ja lopulta astrologisisten ennustusten tekemisestä syytetty Forsius lähetettiin takamaille, Tammisaaren kirkkoherraksi vuonna 1621. Forsiuksen värijärjestelmää (teoksessa Physica 1611) pidetään ensimmäisenä väriympyränä ja sen sanotaan viittoittaneen laajalti tietä modernille värikäsitykselle. Mm. John Cage mainitsee kirjoissaan Forsiuksen ruotsalaisena (Ruotsi-Suomen aikaahan tuolloin elettiin, eikä Suomea sellaisenaan edes ollut olemassa), mutta monet muut lähteet mainitsevat suosiolla Forsiuksen suomalaiseksi.
Muitakin yrittäjiä värijärjestelmien kehittämiseen on ollut - mm. Teuvalla vuonna 1931 perustetun väri- ja lakkatehtaan (Syrénin Tehtaat Osakeyhtiö) omistaja Otto Syrén. 1950-luvun alkupuolella Syrén yritti saada standardisoiduksi suomalaiseksi värijärjestelmäksi itse kehittämäänsä värikarttaa/sävystöä. Hanke kuitenkin hautautui ja yhtiön toiminta muutenkin loppui parinkymmenen vuoden sisällä.
Sanana väri on lainaa lännestä (ruotsin färg), pitkään värillisyyttä merkitsi karvaisuus. Esimerkiksi ruohonvärinen kääntyi vanhalle kielelle ruohoncarwainen.
KÄSITYÖ
| Neulahuovutus: - satuun liittyvien hahmojen huovuttaminen , hahmot voidaan liittää yhteen isompaan työhön Tietoa saat osoitteesta: http://www.tkukoulu.fi/~hlehtin/huovutus/neulahuovutus.htm |
Nauhat/solmeilu:
- nauhat(lautanauha, pirtanauha) liittyvät suomalaiseen perinnekäsityöhön, samoin solmeillut nauhat
- nauhoja voi käyttää vyönä, laukun sankana, rannekoruna, hiusnauhana jne.
Tietoa ja ohjeita saat osoitteesta:
http://www.kaspaikka.fi/nauhat/index.html
VÄRIEN MERKITYS
sininen ja valkoinen = laatu ja kotimaisuus
Suomessa erityistä symboliikkaa on sinisellä ja valkoisella, lipun väreillä. Suomalaisille sinivalkoinen on usein - ainakin mielikuvissa - laadun ja kotimaisuuden tae.
musta = suru, virallisuus
Musta esiintyy nykykirjoitusasussaan jo Henrik Florinuksen latinalais-ruotsalais-suomalainen sanakirjassa Nomenclatura Rerum brevissima Latino-Sveco-Finnonica v. 1678 (latinalainen vastine niger, ater). Lisäksi teoksessa mainitaan myös mustan woipa / tumman carwainen (latinalainen vastine pullus).
Nykyään musta on suruväri ja hautajaisväri, mutta myös virallinen väri (miesten puvut jne.).
harmaa
Henrik Florinuksen latinalais-ruotsalais-suomalainen sanakirjassa Nomenclatura Rerum brevissima Latino-Sveco-Finnonica v. 1678 tunnetaan harma ja myös sinisenharma.
valkoinen = puhtaus
Henrik Florinuksen latinalais-ruotsalais-suomalainen sanakirja Nomenclatura Rerum brevissima Latino-Sveco-Finnonica v. 1678 tarjoaa valkoisiksi sävyiksi mm. walkia kiiltävä (lat. candidus) ja nijn walkia kuin riesca (lacteus).
Nykyään valkoinen on puhtauden väri, yleinen hää- ja kasteväri. Valkoinen morsian ei tosin ollut kovin tuttu näky Suomessa vielä 1800-luvun lopulla. Valkoiset hääpuvut ovat tosin yleistyneet Suomessa vasta 1900-luvun alkupuolella. Siihen saakka morsian pukeutui yleensä vain parhaimpiinsa. Myös ripille pääsijät peittyvät nykyään albaan, mutta vielä puoli vuosisataa sitten yleinen kirkollinen juhlaväri oli musta - vakava seremoniaväri.
punainen = iloinen, voimakas, työväen aate
Punainen esiintyy nykykirjoitusasussaan jo Henrik Florinuksen latinalais-ruotsalais-suomalainen sanakirjassa Nomenclatura Rerum brevissima Latino-Sveco-Finnonica v. 1678 (latinalainen vastine ruber). Latinan rubicundus kääntyy samassa teoksessa muotoon aiwan punainen.
Punaisella ei sellaisenaan ole suurta merkitystä tapakulttuurina, mutta - luterilaisena perintönäkö? - monet suhtautuvat punaiseen varoen. Mm. punainen morsiuspuku voi olla käsittämätön ilmestys jollekin. Punaista pidetään myös iloisena ja voimakkaana värinä, joten siihen pukeutuminen esim. hautajaisissa voi olla epäsopivaa - toisin kuin mm. siniseen pukeutuminen.
Punainen liitetään myös vahvasti työväen aatteeseen ja etenkin vanhemmalle sukupolvelle punainen symbolisoituu voimakkaasti entiseen Neuvostoliittoon, sosialismiin ja kommunismiin.
sininen
Sininen esiintyy nykykirjoitusasussaan jo Henrik Florinuksen latinalais-ruotsalais-suomalainen sanakirjassa Nomenclatura Rerum brevissima Latino-Sveco-Finnonica v. 1678.
vihreä
Henrik Florinuksen latinalais-ruotsalais-suomalainen sanakirja Nomenclatura Rerum brevissima Latino-Sveco-Finnonica v. 1678 tarjoaa vihreiksi sävyiksi mm. wiherjäinen ja ruohoncarwainen (viridis).
keltainen
Henrik Florinuksen latinalais-ruotsalais-suomalainen sanakirjassa Nomenclatura Rerum brevissima Latino-Sveco-Finnonica v. 1678 tunnetaan keldainen.
violetti, purppura
Violetti oli suomenkielessä pitkään vieras sana. Vielä 1900-luvun puolenvälin jälkeenkin - ja joskus edelleenkin - sinipunainen on tutumpi kuin violetti. Esimerkiksi Elsa Beskown satukirja Tant Grön, Tant Brun och Tant Gredelin on käännetty suomeksi nimellä Täti Vihreä, Täti Ruskea ja Täti Sinipunainen (suomentaja Eila Kivikk'aho, 1921) ja samalla nimellä kirja tullaan varmaan tuntemaankin. Mutta esim. 1980-luvulla valmistettuihin opetusdiasarjoihin nimi on jo suomennettu uudelleen: Tädit Vihreä, Ruskea ja Violetti. Kansankielessä violettia on kutsuttu gretliiniksi, kretliiniksi, kretuliiniksi... mikä puolestaan on nykysuomalaisille melko tuntematon. Pentti Lempiäisen mukaan sana on laina ruotsinkielestä (vrt. Tant Gredelin), minne se on tullut ranskan kielen pellavanharmaata tarkoittavista sanoista gris de lin.
Purppura on sen sijaan kääntynyt suomenkieleen jo aiemminkin - johtuen sen yhteyksistä Raamattuun. Henrik Florinuksen latinalais-ruotsalais-suomalainen sanakirjassa Nomenclatura Rerum brevissima Latino-Sveco-Finnonica v. 1678 tunnetaan purpuran carwainen (latinan vastine purpureus). Suomessa puhutaan myös purppuranpunaisesta, joten luultavimmin purppura on kauemmin merkinnyt punaista väriä kuin mitään sinipunaiseen viittaavaa.
oranssi
Oranssi on ollut pitkään suomalaisille aika vieras väri - väri on toki ollut olemassa, mutta oranssi on sanana melko uusi. Oranssi ei ollut vielä 1900-luvun alkupuolella ns. kansankielen sana. Vielä esim. 1973 englanti-suomi suursanakirjassa väri orange oli käännetty appelsiininkeltaiseksi. Cannelinin sanakirjoissa vuosilta 1908 ja 1912 puolestaan oranssi merkitsee vain appelsiinia. Viljasen Värien sommittelu -kirjassa vuodelta 1911 puhutaan punakeltaisesta ja keltapunaisesta: Vieraskielisellä nimityksellä nimitetään kumpaakin oranssiksi ), koska ne ovat tunnetun hedelmän (=appelsinin) kuoren värinä. ) Jotkut väritieteilijät eivät tätä nimitystä keltapunaiselle lainkaan hyväksy, vaan nimittävät sitä sarlakaksi (= Scharlach).
ruskea
Henrik Florinuksen latinalais-ruotsalais-suomalainen sanakirjassa Nomenclatura Rerum brevissima Latino-Sveco-Finnonica v. 1678 tunnetaan ruskia, punaisen bruuni ja mustanbruuni.
Suomessa erityistä symboliikkaa on sinisellä ja valkoisella, lipun väreillä. Suomalaisille sinivalkoinen on usein - ainakin mielikuvissa - laadun ja kotimaisuuden tae.
musta = suru, virallisuus
Musta esiintyy nykykirjoitusasussaan jo Henrik Florinuksen latinalais-ruotsalais-suomalainen sanakirjassa Nomenclatura Rerum brevissima Latino-Sveco-Finnonica v. 1678 (latinalainen vastine niger, ater). Lisäksi teoksessa mainitaan myös mustan woipa / tumman carwainen (latinalainen vastine pullus).
Nykyään musta on suruväri ja hautajaisväri, mutta myös virallinen väri (miesten puvut jne.).
harmaa
Henrik Florinuksen latinalais-ruotsalais-suomalainen sanakirjassa Nomenclatura Rerum brevissima Latino-Sveco-Finnonica v. 1678 tunnetaan harma ja myös sinisenharma.
valkoinen = puhtaus
Henrik Florinuksen latinalais-ruotsalais-suomalainen sanakirja Nomenclatura Rerum brevissima Latino-Sveco-Finnonica v. 1678 tarjoaa valkoisiksi sävyiksi mm. walkia kiiltävä (lat. candidus) ja nijn walkia kuin riesca (lacteus).
Nykyään valkoinen on puhtauden väri, yleinen hää- ja kasteväri. Valkoinen morsian ei tosin ollut kovin tuttu näky Suomessa vielä 1800-luvun lopulla. Valkoiset hääpuvut ovat tosin yleistyneet Suomessa vasta 1900-luvun alkupuolella. Siihen saakka morsian pukeutui yleensä vain parhaimpiinsa. Myös ripille pääsijät peittyvät nykyään albaan, mutta vielä puoli vuosisataa sitten yleinen kirkollinen juhlaväri oli musta - vakava seremoniaväri.
punainen = iloinen, voimakas, työväen aate
Punainen esiintyy nykykirjoitusasussaan jo Henrik Florinuksen latinalais-ruotsalais-suomalainen sanakirjassa Nomenclatura Rerum brevissima Latino-Sveco-Finnonica v. 1678 (latinalainen vastine ruber). Latinan rubicundus kääntyy samassa teoksessa muotoon aiwan punainen.
Punaisella ei sellaisenaan ole suurta merkitystä tapakulttuurina, mutta - luterilaisena perintönäkö? - monet suhtautuvat punaiseen varoen. Mm. punainen morsiuspuku voi olla käsittämätön ilmestys jollekin. Punaista pidetään myös iloisena ja voimakkaana värinä, joten siihen pukeutuminen esim. hautajaisissa voi olla epäsopivaa - toisin kuin mm. siniseen pukeutuminen.
Punainen liitetään myös vahvasti työväen aatteeseen ja etenkin vanhemmalle sukupolvelle punainen symbolisoituu voimakkaasti entiseen Neuvostoliittoon, sosialismiin ja kommunismiin.
sininen
Sininen esiintyy nykykirjoitusasussaan jo Henrik Florinuksen latinalais-ruotsalais-suomalainen sanakirjassa Nomenclatura Rerum brevissima Latino-Sveco-Finnonica v. 1678.
vihreä
Henrik Florinuksen latinalais-ruotsalais-suomalainen sanakirja Nomenclatura Rerum brevissima Latino-Sveco-Finnonica v. 1678 tarjoaa vihreiksi sävyiksi mm. wiherjäinen ja ruohoncarwainen (viridis).
keltainen
Henrik Florinuksen latinalais-ruotsalais-suomalainen sanakirjassa Nomenclatura Rerum brevissima Latino-Sveco-Finnonica v. 1678 tunnetaan keldainen.
violetti, purppura
Violetti oli suomenkielessä pitkään vieras sana. Vielä 1900-luvun puolenvälin jälkeenkin - ja joskus edelleenkin - sinipunainen on tutumpi kuin violetti. Esimerkiksi Elsa Beskown satukirja Tant Grön, Tant Brun och Tant Gredelin on käännetty suomeksi nimellä Täti Vihreä, Täti Ruskea ja Täti Sinipunainen (suomentaja Eila Kivikk'aho, 1921) ja samalla nimellä kirja tullaan varmaan tuntemaankin. Mutta esim. 1980-luvulla valmistettuihin opetusdiasarjoihin nimi on jo suomennettu uudelleen: Tädit Vihreä, Ruskea ja Violetti. Kansankielessä violettia on kutsuttu gretliiniksi, kretliiniksi, kretuliiniksi... mikä puolestaan on nykysuomalaisille melko tuntematon. Pentti Lempiäisen mukaan sana on laina ruotsinkielestä (vrt. Tant Gredelin), minne se on tullut ranskan kielen pellavanharmaata tarkoittavista sanoista gris de lin.
Purppura on sen sijaan kääntynyt suomenkieleen jo aiemminkin - johtuen sen yhteyksistä Raamattuun. Henrik Florinuksen latinalais-ruotsalais-suomalainen sanakirjassa Nomenclatura Rerum brevissima Latino-Sveco-Finnonica v. 1678 tunnetaan purpuran carwainen (latinan vastine purpureus). Suomessa puhutaan myös purppuranpunaisesta, joten luultavimmin purppura on kauemmin merkinnyt punaista väriä kuin mitään sinipunaiseen viittaavaa.
oranssi
Oranssi on ollut pitkään suomalaisille aika vieras väri - väri on toki ollut olemassa, mutta oranssi on sanana melko uusi. Oranssi ei ollut vielä 1900-luvun alkupuolella ns. kansankielen sana. Vielä esim. 1973 englanti-suomi suursanakirjassa väri orange oli käännetty appelsiininkeltaiseksi. Cannelinin sanakirjoissa vuosilta 1908 ja 1912 puolestaan oranssi merkitsee vain appelsiinia. Viljasen Värien sommittelu -kirjassa vuodelta 1911 puhutaan punakeltaisesta ja keltapunaisesta: Vieraskielisellä nimityksellä nimitetään kumpaakin oranssiksi ), koska ne ovat tunnetun hedelmän (=appelsinin) kuoren värinä. ) Jotkut väritieteilijät eivät tätä nimitystä keltapunaiselle lainkaan hyväksy, vaan nimittävät sitä sarlakaksi (= Scharlach).
ruskea
Henrik Florinuksen latinalais-ruotsalais-suomalainen sanakirjassa Nomenclatura Rerum brevissima Latino-Sveco-Finnonica v. 1678 tunnetaan ruskia, punaisen bruuni ja mustanbruuni.
KOTITALOUS
| Suomalainen ruokakulttuuri Suomalaisissa raaka-aineissa maistuu pohjoisen luonnon maku. Metsiemme, peltojemme ja vesistöjemme aarteet antavat keittiöllemme ainutlaatuisen leiman. Suomalainen keittiö on perinteisesti saanut vaikutteita lännen keittiöistä, ja Itä-Suomessa erityisesti venäläisestä keittiöstä. Ilmaston ja harvalukuisen yläluokan vuoksi Suomessa on laitettu arkista, mutta energiapitoista ruokaa, pääasiassa aineksista, jotka säilyvät talven ylitse, kuten juureksista ja kaalista. Perinteisesti mausteita on käytetty hyvin niukasti, joskin suolaa melko paljon. Toki esimerkiksi Turun linnassa ja Viipurissa ylimystö söi keskieurooppalaiseen tyyliin kalliita tuontielintarvikkeita. Ruoan tuoreus ja sesonkiluonteisuus on suomalaista perinnettä, joka on globalisaation myötä hieman väistymässä. Kuitenkin, edelleen kesäisin syödään paljon kalaa, syksyllä on riista-aika yhdessä muiden sadonkorjuutuotteiden kanssa. Talvella syödään syksyllä saatua riistaa ja pakastettuja marjoja. Kevääseen antavat oman leimansa pääsiäinen mämmeineen sekä vappu, jolloin nautitaan munkkeja ja simaa. Suomessa jokaisella maakunnalla on omia perinteisiä ruokia. Lappiin kuuluu poronliha, riista, lakat sekä leipäjuusto. Savoon kuuluvat kukot, umpinaiset leivonnaiset, joista ylivoimaisesti tunnetuin muoto on kalakukko. Etelä-Pohjanmaan herkkuja ovat piimävelli ja monet muut piimäruoat kuten piimälimppu. Pohjois-Pohjanmaalla taas on syöty ohueksi leivottua rieskaa, veriruokia kuten veripalttua ja rannikolla nahkiaisia. Itä-Suomen herkkuja ovat myös monet leivät. Karjalan ruokaperinteeseen puolestaan kuuluvat monet piirakat, kuten karjalanpiirakka, sultsina ja perunapiirakka sekä karjalanpaisti. Etelä-Suomen erikoisuuksia ovat muun muassa ruisleipä, mämmi, sienet, marjat, suomalainen naudanliha sekä kalaruoat. Suomessa on noussut uusi suuntaus viime aikoina, jolle on annettu nimeksi "uusi suomalainen keittiö" eli la nouvelle cuisine finlandaise. Koska ruokakulttuuri on viime vuosikymmeninä tullut yhä tärkeämmäksi osaksi kansallista identiteettiä, on suomalaisista perinneruoistakin tai ainakin niissä käytetyistä raaka-aineista pyritty laatimaan sellaisia ateriakokonaisuuksia, joita voi viedä ulkomaille. Kansallisista erikoisuuksia ovat mm. leipäjuusto, lakat, poronlihan eri muodoissa, graavikala, puolukat, karpalot, riistalinnut, metsäsienet, hirvi ja karhun. Näitä raaka-aineita höystetään erilaisilla yrteillä sekä Suomen luonnosta saatavilla raaka-aineilla, kuten katajanmarjoilla ja kuusenkerkillä. |