KOTITALOUS

Kiinalainen ruokakulttuuri

Kiinan päivittäinen ruoka
Kiinalaiset kelpaa melkein mikä vain!
Kiinalaiset ymmärtävät, että jotkut eivät eettisistä, uskonnollisista tai terveydellisistä syistä syö lihaa/ porsaanlihaa, kalaa, koiranlihaa, käärmeitä tms. Merenantimet ovat Kiinassa suuressa suosiossa ja niitä tarjoillaan vieraille mielellään. Käärmeitä, skorpioneja, hyönteisiä ja muuta eksoottista syödään yleisemmin Etelä-Kiinassa.
Kiinalainen keittiö jaetaan neljään päähaaraan (ilmansuuntien mukaan).
Pohjoisen keittiöstä löytyy vehnätuotteita, kuten nuudeleita, nyyttejä, leipää, ja suhteellisen vähän mausteita.
Idässä keittiöstä löytyy meren antimia, ruoka on valmistettu taidokkaasti. Shanghailaisessa keittiössä ruoka valmistetaan yleensä höyrystämällä. Itäisen ja eteläisen keittiötaidon ominaispiirteenä pidetään, että ruoka-aineiden valikoima on todella runsas ja kaikenlaisia erikoisuuksia kokeillaan innokkaasti.
Kantonilaisessa keittiössä on ominaista runsas kasvisten, kalan ja äyriäisten käyttö sekä ruoan mieto maustaminen. Etelässä riisi kuuluu ateriaan päivittäin.
Läntisessä keittiössä käytetään reippaasti mausteita, chiliä, pippuria ja inkivääriä ei säästellä, ja myös tofua eli soijapavuista valmistettua "juustoa" käytetään runsaasti.
Normaaleille kiinalaisille ruokailussa on tärkeää säännöllisyys - ruoka-ajoista pidetään kiinni - ja sosiaalisuus. Kiinalaisten syömätapoihin kuuluu yhdessä syöminen ja ruokapöydässä keskusteleminen usein melko äänekkäästi. Ruokailu kestää huomattavan pitkään, sillä ruokalajeja on useita, ja ateriakokonaisuuteen kuuluu aina alkupaloja, pääruoat ja keitto.
Alkupalat tarjoillaan usein kylminä ja ne voivat olla pähkinöitä, säilöttyjä vihanneksia tai vaikka possunkorvia ja ankanjalkoja. Pääruokia on paljon, ainakin yksi per ruokailija, ja ne katetaan pöydän keskelle kaikkien nautittaviksi, jokainen voi siis maistaa vähän kaikkea.
Pääruokien jälkeen syödään yleensä vielä keitto. Moni kiinalainen ei aterian aikana juo varsinaista ruokajuomaa, korkeintaan teetä ennen ateriaa, joten keitto toimiikin juoman korvikkeena. Kiinalaiset varovat juomasta kylmiä juomia, tai syömästä kylmiä ruokia, koska sen sanotaan olevan epäterveellistä. Varsinaisia jälkiruokia kiinalaiset eivät syö, korkeintaan pöytään saatetaan tuoda hedelmiä.

Lähde: http://www.finefoods.fi

KEITETTY RIlSI

2 dl pitkäjyväistä riisiä
3 ½ dl vettä
2 tl öljyä

1. Valitse itämaista riisiä, jotta voit syödä puikoilla. Irtoriisi
ei sovellu tähän tarkoitukseen.

2. Huuhtele riisit kylmällä vedellä, jotta saat liian tärkkelyksen
pois.

3. Mittaa riisit, vesi ja öljy kattilaan. Pidä kansi tiukasti
kattilan päällä ja keitä hiljaisella lämmöllä 15 minuuttia,
kunnes riisi on imenyt kaiken veden.

4. Annostele riisi jokaiselle omaan kulhoon.


SUIKALEPORSASTA

5OO g porsaan ulkofilettä

Marinadi:
2 rkl soijakastiketta
2 rkl vettä
1 tl sokeria
1 rkl maissijauhoja
valkopippuria myllystä
Kypsentämiseen
4 rkl öljyä
3 valkosipulinkynttä
5 kpl kevätsipulia
1 punainen paprika
1 vihreä paprika
1OO g bambunversoja
1 OO g soijapavun ituja
Kastike
1 ½ dl vettä
½ rkl maissijauhoja
1 rkl ketsuppia
½ rkl valkoviinietikkaa
½ tl sokeria
1 tl soijakastiketta

1. Leikkaa liha tulitikkusuikaleiksi.
2. Tee kulhon pohjalle marinadi ja pane lihapalat marinoitumaan
20 minuutiksi. Sekoittele, jotta maustuvat tasaisesti.
Jos riisi viinaa ei ole saatavilla, korvaa se vedellä ja
teelusikallisella valkoviinietikkaa.
3. Kuori valkosipulinkynnet ia tee niistä ohuita viipaleita
ja sitten suikaleita.
4. Leikkaa kaikki kasvikset tulitikkusuikaleiksi.
5. Tee kastike valmiiksi sekoittamalla kaikki ainekset keskenään.
6. Kuumenna 4 rkl öljyä wokissa hyvin kuumaksi. Lisää
pannulle kolmasosa lihasta. Sekoittele 2 minuuttia.
Nosta reikäkauhalla talouspaperin päälle valumaan.
Ruskista samalla tavalla loput lihat.
7. Lisää öljyyn valkosipuli. Sekoittele minuuttia'.
8. Lisää muut kasvikset, paitsi kevätsipulin vihreät osat, ja
sekoittele 3 minuuttia.
9. Lisää suikaleet takaisin pannulle. Kaada joukkoon kastike.
Sekoittele vielä minutti.
10. Lisää lopuksi kevätsipulin vihreät osat ja sekoita muuta


Syömäpuikkojen käyttö
Parhaiten saat asetettua puikot käteesi siten, että otat ensin ylemmän puikon peukalon, etu- ja keskisormen otteeseen. Työnnä sitten toinen puikko alapuolelta saman suuntaisesti. Liikuta syödessäsi ylempää puikkoa alempaa, paikallaan pysyvää vasten. Kokeilu rohkeasti. Ruoka maistuu itämaiselta vasta puikoilla syötynä.


FRITEERATUT
BANAANIT

2 banaania
1 rkl vehnäjauhoja
Taikina:
1 muna
3 rkl vettä
1 dl vehnäjauhoja
1 maustemitta leivinjauhetta
1 tl sokeria
ripaus suolaa
l /2 rkl öljyä

Kypsentämiseen 4 dl öljyä

1. Kuori banaanit ja leikkaa ne neljään osaan. Jokaiselle
tulee kaksi palaa. Banaanit eivät saa olla liian kypsiä.
2. Vatkaa muna kevyesti kulhossa, lisää joukkoon vesi ja
muut aineet. Tee tasainen taikina, joka on vellin paksuista
3. Pane lautaselle ruokalusikallinen vehnäjauhoja ja kääntele siinä banaanipaloja.
Taikina tarttuu paremmin banaanin pintaan, kun se on jauhotettu.
4. Kuumenna öljy wokissa kuumaksi. Kasta hedelmäpalat
yksi kerrallaan taikinassa, pane kuumaan öljyyn ja friteeraa
2-3 minuuttia, kunnes palat tulevat vaalean ruskeiksi.
5. Nosta banaanit reikäkauhalla talouspaperin päälle valumaan.
6. Jos banaanit ehtivät jäähtyä ennen tarjoilua, voit pitää niitä uudelleen kuumassa öljyssä minuutin verran, jolloin pinta tulee rapeaksi
7. Maistuvat ihanilta jäätelönokareen kanssa, vaikka se ei olekaan kiinalainen tapa.

Lähde Makuja maailmalta



Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä