JAAKKO JA PAVUNVARSI/englantilainen kansansatu
Jaakko ja pavunvarsi ((Jack and the Beanstalk) on tunnettu englantilainen kansantarina, josta on ilmestynyt monia versioita. Benjamin Tabartin versio vuodelta 1807 on ensimmäinen painettu julkaisu. Joseph Jacobs kirjoittitarinan vuonna 1890 English Fairy Tales –kirjaan (http://en.wikisource.org/wiki/English_Fairy_Tales). Jacobsin version uskotaan olevan lähempänä alkuperäista kuin Tabartin -
JAAKKO JA PAVUNVARSI
Satu on teoksesta Tie satulinnaan, klassisia satuja, Weilin-Göös
Olipa kerran köyhä leskivaimo ja hänellä poika nimeltä Jaakko ja lehmä, jonka nimi oli Lumikki. Lehmän maito oli heidän ainoa tulonsa: maidon he myivät torilla. Mutta eräänä aamuna Lumikki-
lehmä oli ummessa.
” Mitä ihmettä me nyt teemme?” leskivaimo voivotteli.
”Älä sure, äiti, minä lähden työnhakuun”, sanoi Jaakko.
”Sitä on jo kokeiltu, mutta kukaan ei huoli sinua töihin”, äiti sanoi.
”Täytyy myydä Lumikki ja perustaa niillä rahoilla kauppapuoti.”
”Tehdään niin”, Jaakko sanoi. ”Tänään on toripäivä ja Lumikki menee varmasti pian kaupaksi.”
Niin hän lähti taluttamaan lehmää torille. Hän ei päässyt pitkällekään, kun tapasi oudon ukon , joka sanoi hänelle: ”Hyvää huomenta, Jaakko.”
”Hyvää huomenta”, Jaakko vastasi ja ihmetteli, mistä ukko tiesi hänen nimensä.
”Minne matka?” ukko kysyi.
”Torille, lehmää myymään.”
”Liekö sinusta lehmän myyjäksi?” ukko sanoi. ”Mahdatko edes tietää, miten paljon on viisi papua?”
”Kaksi kummassakin kädessä ja yksi suussa”, vastasi Jaakko nenäkkäästi.
”Oikein”, ukko sanoi. ”Ja tässä ne pavut ovat”, hän jatkoi ja veti taskustaan viisi merkillisen näköistä papua. ”Kun olet niin viisas, teen sinun kanssasi vaihtokaupat. Anna minulle lehmäsi, niin saat nämä pavut.”
”Kyllä kai! ” Jaakko huudahti. ”Kaikkea te luulettekin.”
”Et taida tietääkään mitä papuja nämä ovat”, ukko sanoi. ” Kun illalla kylvät ne, niin yön aikana ne jo kasvavat taivaaseen saakka.”
”Taitaa olla vain leikkipuhetta”, arveli Jaakko.
”Ei toki, totta se on, ja ellei ole, saat lehmäsi takaisin.”
”Kiinni veti”, Jaakko sanoi, ojensi Lumikin talutusnuoran ukolle, pisti pavut taskuunsa ja lähti kotiin.
”Jokos sinä tulit?” äiti kysyi. ”Sait näköjään Lumikin myydyksi. Paljonko sait siitä?”
”Et varmasti arvaa, äiti”, Jaakko sanoi.
”Vai sillä lailla? Kelpo poika! Viisikymmentä puntaa, sata, sataviisikymmentä –et kai sentään kahtasataa saanut?”
”Sanoinhan, ettet arvaa. Mutta mitä sanot näistä pavuista? Ne ovat taikapapuja! Kun en illalla istuttaa, niin…..”
”Mitä!” huusi Jaakon äiti. ”Mikä hölmö sinä olet! Muutamasta surkeasta pavusta menet myymään kylän parhaan lypsylehmän! Korvillesi saa siitä hyvästä! Ja kallisarvoiset papusi minä heitän ulos ikkunasta. Ja nyt mars nukkumaan. Tänään et saa mitään syötävää etkä juotavaakaan.”
Jaakko kapusi kamarinsa suruissaan ja nälissään.
Vihdoin hän nukahti.
Hänen herätessään kamari näytti oudolta. Aurinko paistoi sisään toiselta puolelta, mutta toinen puoli oli hyvin varjoinen. Jaakko nousi, pukeutui ja meni katsomaan ikkunasta. Mitä ihmettä! Pavut, jotka äiti oli viskannut ulos ikkunasta, olivat lykänneet komeasti vartta: pavunvarsi ulottui ihan taivaaseen saakka. Ukko oli kuin olikin puhunut totta.
Pavunvarsi kasvoi ihan Jaakon ikkunan alla, niin että hän vain avasi ikkunan ja loikkasi papuköynnökseen, joka johti ylös kuin tikapuut. Jaakko kiipesi kiipeämistään, kiipesi kunnes oli taivaassa. Perille päästyään hän näki pitkän ja leveän tien. Sitä pitkin hän kulki ja saapui ison talon eteen, jonka kynnyksellä istui jättikokoinen nainen.
”Hyvää huomenta, rouva”, Jaakko tervehti kohteliaasti. ”Voisinkohan minä saada aamiaista?”
Eihän hän ollut illalla saanut syödäkseen ja oli nyt nälkäinen kuin susi.
”Vai että aamiaista?” jättiläisnainen sanoi. ”Itse joudut aamiaiseksi, ellet häivy tiehesi. Minun mieheni on ihmissyöjä, ja paistettuja pikkupoikia hän popsii herkkupalakseen.”
”Voi muori kulta, antakaa nyt minulle syötävää. En ole eilisaamun jälkeen pannut palaakaan suuhuni, eikä paistaminen minusta kuulosta yhtään sen pahemmalta kuin nälkäkuolema.”
Ihmissyöjän vaimo ei ollut niin ilkeä kuin oli olevinaan. Hän vei Jaakon keittiöön ja antoi hänelle paksun viipaleen leipää, juustoa ja mukillisen maitoa. Mutta Jaakko ei ollut ehtinyt syödä puoliakaan, kun kuului kauhea jyske: töm töm töm! Koko talo tärisi lähenevistä askelista.
”Herranen aika! Sieltä minun mieheni tulee! Äkkiä tuonne piiloon!” Ja nainen työnsi Jaakon uuniin.
Mies oli tosiaan jättiläinen. Hänen vyössään killui koivistaan kolme vasikkaa. Hän irrotti ne, heitti pöydälle ja sanoi: ”Paistapa tuosta pari minulle aamiaiseksi. Hei, mikäs täällä haisee?
Hii hei hoo haa!
Pikkumiehen verta pian juoda saa!
Kuollut tai ei, siitä vaan,
hänet pistelen poskeeni kokonaan!”
”Älä höpsi”, vaimo sanoi, ” taidat nähdä unta. Tai ehkä haistat vielä sen pojan luut, jonka eilen söit niin hyvällä halulla. Painu pesulle, aamiainen on kohta valmiina.”
Jättiläinen meni ulos, ja Jaakko aikoi juuri livahtaa ulos uunista, kun jättiläisen vaimo sanoi: ”Ei vielä. Odota kunnes hän on nukahtanut, aamiaisen jälkeen hän ottaa nokoset.”
Jättiläinen söi siis aamiaisensa. Sitten hän meni kaapille, otti esiin kaksi säkillistä kultaa ja alkoi laskea aarrettaan. Vihdoin hänen päänsä painui ja hän rupesi kuorsaamaan niin , että talo tärisi. Silloin Jaakko hiipi ulos uunista , sieppasi toisen säkin kainaloonsa ja juoksi pavunvarren luo. Siinä hän heitti kultasäkin edellään ja kapusi alas. Hän näytti äidille tuomansa kullan ja sanoi: ”No, äitikulta, enkö vain ollutkin oikeassa? Nämä ovat todella taikapapuja.”
Jonkin aikaa he elivät kultasäkin turvin, mutta vihdoin kulta loppui, ja niin Jaakko päätti vielä kerran lähteä onneaan koettamaan. Hän nousi varhain, livahti ulos ikkunasta, tarttui kiinni pavunvarresta ja kiipesi kiipeämistään, kunnes taas pääsi tutulle tielle ja saman ison talon eteen.
”Huomenta, muoriseni”, Jaakko sanoi iloisesti, ” voisinkohan taas saada jotakin syödäkseni?”
”Juokse tiehesi, poikaseni”, jättiläisnainen sanoi, ” tai mieheni syö sinut aamiaiseksi. Mutta etkös sinä ole se sama vintiö, joka jo kerran oli täällä? Tiedätkös, että juuri sinä aamuna mieheltäni katosi säkillinen kultaa?”
”Sepä merkillistä”, Jaakko sanoi. ”Ties vaikka osaisin kertoa jotain siitä asiasta. Mutta olen niin nälkäinen, etten saa sanaa suustani ennen kuin olen saanut syödäkseni.”
Jättiläisnainen oli niin utelias. että vei hänet sisään ja antoi hänelle syötävää. Mutta tuskin Jaakko oli alkanut syödä, niin töm töm töm, jo tömähtelivät jättiläisen askeleet, ja vaimo piilotti Jaakon taas uuniin.
Kaikki sujui aivan niin kuin ennenkin. Jättiläinen tuli sisään, sanoi ”hii hei hoo haa” ja söi aamiaiseksi kolme paistettua härkää.
Sitten hän sanoi: ”Vaimo, tuopas minun kultamunia muniva kanani.”
Vaimo toi kanan ja jättiläinen sanoi: ”Muni!” ja kana muni kultamunan. Sitten jättiläisen pää painui ja hän rupesi kuorsaamaan niin, että talo tärisi.
Jaakko hiipi ulos uunista, sieppasi kanan ja livahti ulos. Mutta silloin kana kaakatti ja jättiläinen heräsi juuri kun Jaakko juoksi ulos. Jaakko kuuli jättiläisen huutavan: ”Vaimo, mihin olet pannut minun kultaisen kanani?”
Ja vaimo vastasi: ”Mitä sanot, ukkoseni?”
Enempää Jaakko ei kuullut, sillä hän juoksi pavunvarren luo ja kapusi alas kuin olisi tuli kintereillä. Kotona hän näytti äidille ihmeellistä kanaa ja sanoi: ”Muni!” Ja joka kerta kana käskystä muni kultamunan.
Mutta Jaakko ei ollut vieläkään tyytyväinen. Hän päätti vielä kerran lähteä onneaan koettamaan. Hän nousi varhain, loikkasi pavunvarrella ja kiipesi kiipeämistään, kunnes oli latvassa. Mutta nyt hän ei mennytkään suoraa päätä ihmissyöjän taloon. Hän oli piilossa pensaikossa, kunnes näki jättiläisen vaimon tulevan ulos sanko kädessä. Silloin livahti sisään ja piiloutui kuparikattilaan.
Pian kuului taas tuttu töminä, ja jättiläinen tuli sisään vaimonsa kanssa.
”Hii hei hoo haa!
Pikkumiehen verta pian juoda saa!”
huusi ihmissyöjä. ” Täällä haisee ihmiseltä!”
”Niinkö, ukkonseni?” vaimo sanoi. ” No, jos se on se veijari, joka varasti sinun kultasi ja kanasi, niin hän on taatusta piiloutunut uuniin.”
He juoksivat uunille. Onneksi Jaakko ei ollut siellä, ja ihmissyöjän vaimo sanoi: ”Aina sinä olet sitä hii-hei-hoo-haatasi hokemassa! Mutta tietysti sinä haistat sen eilisen pojan, sen jonka juuri paistoin sinulle aamiaiseksi.”
Silloin ihmissyöjä istui aamiaispöytään ja söi, ja vähän väliä hän mutisi: ”Olisin voinut vaikka vannoa…..” Ja hän tutki ruokakomeron ja kaikki kaapit ja joka ikisen paikan, mutta ei onneksi tullut ajatelleeksi kuparikattilaa.
Syötyään jättiläinen huusi: ” Vaimo, tuo minulle kultainen harppuni.”
Vaimo toi harpun ja asetti sen pöydälle.
Jättiläinen sanoi: ”Laula!” ja harppu lauloi, kunnes jättiläinen nukahti ja rupesi kuorsaamaan.
Silloin Jaakko avasi kattilankannen ihan hiljaa ja livahti kattilasta. Hän ryömi pöydän viereen, sieppasi harpun ja ryntäsi ovelle. Mutta harppu huusi kovalla äänellä: ”Isäntä! Isäntä!” ja jättiläinen heräsi ja ehti juuri nähdä Jaakon livahtavan ulos. Jaakko juoksi minkä kintuista lähti, ja ihmissyöjä juoksi hänen perässään.
Kun Jaakko pääsi pavunvarren luo, jättiläinen oli tuskin parinkymmenen askelen päässä. Äkkiä Jaakko katosi näkyvistä, ja kun jättiläinen ehti tien päähän, hän näki Jaakon kapuavan alaspäin henkensä hädässä.
Jättiläinen ei oikein luottanut moisiin tikapuihin ja pysähtyi. Niin Jaakon etumatka yhä kasvoi. Mutta silloin harppu taas huusi: ”Isäntä! Isäntä!” ja ihmissyöjä heilautti itsensä pavunvarrelle, joka notkahti hänen painostaan. Jaakko kapusi alaspäin, ja hänen perässään kapusi jättiläinen. jaakko oli jo melkein perillä ja huusi: ”Äiti, äiti, tuo kirves!” Ja äiti juoksi kirvestä tuomaan, mutta jähmettyi kauhusta nähdessään jättiläisen jalkojen juuri pistävän esiin pilvistä.
Jaakko loikkasi maahan, sieppasi kirveen ja iski sillä pavunvartta. Jättiläinen tunsi pavunvarren tärisevän ja pysähtyi katsomaan mitä oikein oli tekeillä. Silloin Jaakko iski vielä kerran, ja pavunvarsi valahti hänen päälleen.
Jaakko näytti äidilleen kultaisen harpun, ja he rikastuivat niillä rahoilla, joita heille tuottivat harpun laulu ja kultamunat.
Jaakko meni naimisiin kauniin prinsessan kanssa, ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun saakka.
Kuvia:
http://www.google.com/search?q=%28Jack+and+the+Beanstalk%29&hl=en&client=firefox-a&hs=a1Q&rls=org.mozilla:fi:official&prmd=imvnsb&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ei=TwAlT_HJDMWT-waVv_TaDA&ved=0CF4QsAQ&biw=1280&bih=649
ENGLANNIN OPISKELUUN:
Sadun eri versioita englannin kielellä:
http://www.pitt.edu/~dash/type0328jack.html
http://www.lancsngfl.ac.uk/curriculum/literacy/lit_site/html/fiction/fairytale2/books/jack/jack1.htm
Animaatio englannin kielellä:
http://www.bbc.co.uk/cbeebies/misc/stories/misc-jackandthebeanstalk/
Animaatio englanniksi ja teksti:
http://learnenglishkids.britishcouncil.org/en/short-stories/jack-and-the-beanstalk
http://www.youtube.com/watch?v=oh9pHHONJJE&feature=related
Teksti ja aukkotehtäviä:
http://www.abcteach.com/free/f/fairytale_jackandthebeanstalk.pdf
Pienille värityskuvia:
http://www.first-school.ws/t/jackbean1.htm
http://www.first-school.ws/t/cp_fstories/giant_gooseb.htm
http://www.speakaboos.com/worksheet/coloring-pages/jack-and-the-beanstalk
Powerpoint –esitys englanniksi:
http://www.primaryresources.co.uk/english/englishC4.htm
Maan lippu väritettäväksi:
http://flagspot.net/misc/gb-m.gif
JAAKKO JA PAVUNVARSI
Satu on teoksesta Tie satulinnaan, klassisia satuja, Weilin-Göös
Olipa kerran köyhä leskivaimo ja hänellä poika nimeltä Jaakko ja lehmä, jonka nimi oli Lumikki. Lehmän maito oli heidän ainoa tulonsa: maidon he myivät torilla. Mutta eräänä aamuna Lumikki-
lehmä oli ummessa.
” Mitä ihmettä me nyt teemme?” leskivaimo voivotteli.
”Älä sure, äiti, minä lähden työnhakuun”, sanoi Jaakko.
”Sitä on jo kokeiltu, mutta kukaan ei huoli sinua töihin”, äiti sanoi.
”Täytyy myydä Lumikki ja perustaa niillä rahoilla kauppapuoti.”
”Tehdään niin”, Jaakko sanoi. ”Tänään on toripäivä ja Lumikki menee varmasti pian kaupaksi.”
Niin hän lähti taluttamaan lehmää torille. Hän ei päässyt pitkällekään, kun tapasi oudon ukon , joka sanoi hänelle: ”Hyvää huomenta, Jaakko.”
”Hyvää huomenta”, Jaakko vastasi ja ihmetteli, mistä ukko tiesi hänen nimensä.
”Minne matka?” ukko kysyi.
”Torille, lehmää myymään.”
”Liekö sinusta lehmän myyjäksi?” ukko sanoi. ”Mahdatko edes tietää, miten paljon on viisi papua?”
”Kaksi kummassakin kädessä ja yksi suussa”, vastasi Jaakko nenäkkäästi.
”Oikein”, ukko sanoi. ”Ja tässä ne pavut ovat”, hän jatkoi ja veti taskustaan viisi merkillisen näköistä papua. ”Kun olet niin viisas, teen sinun kanssasi vaihtokaupat. Anna minulle lehmäsi, niin saat nämä pavut.”
”Kyllä kai! ” Jaakko huudahti. ”Kaikkea te luulettekin.”
”Et taida tietääkään mitä papuja nämä ovat”, ukko sanoi. ” Kun illalla kylvät ne, niin yön aikana ne jo kasvavat taivaaseen saakka.”
”Taitaa olla vain leikkipuhetta”, arveli Jaakko.
”Ei toki, totta se on, ja ellei ole, saat lehmäsi takaisin.”
”Kiinni veti”, Jaakko sanoi, ojensi Lumikin talutusnuoran ukolle, pisti pavut taskuunsa ja lähti kotiin.
”Jokos sinä tulit?” äiti kysyi. ”Sait näköjään Lumikin myydyksi. Paljonko sait siitä?”
”Et varmasti arvaa, äiti”, Jaakko sanoi.
”Vai sillä lailla? Kelpo poika! Viisikymmentä puntaa, sata, sataviisikymmentä –et kai sentään kahtasataa saanut?”
”Sanoinhan, ettet arvaa. Mutta mitä sanot näistä pavuista? Ne ovat taikapapuja! Kun en illalla istuttaa, niin…..”
”Mitä!” huusi Jaakon äiti. ”Mikä hölmö sinä olet! Muutamasta surkeasta pavusta menet myymään kylän parhaan lypsylehmän! Korvillesi saa siitä hyvästä! Ja kallisarvoiset papusi minä heitän ulos ikkunasta. Ja nyt mars nukkumaan. Tänään et saa mitään syötävää etkä juotavaakaan.”
Jaakko kapusi kamarinsa suruissaan ja nälissään.
Vihdoin hän nukahti.
Hänen herätessään kamari näytti oudolta. Aurinko paistoi sisään toiselta puolelta, mutta toinen puoli oli hyvin varjoinen. Jaakko nousi, pukeutui ja meni katsomaan ikkunasta. Mitä ihmettä! Pavut, jotka äiti oli viskannut ulos ikkunasta, olivat lykänneet komeasti vartta: pavunvarsi ulottui ihan taivaaseen saakka. Ukko oli kuin olikin puhunut totta.
Pavunvarsi kasvoi ihan Jaakon ikkunan alla, niin että hän vain avasi ikkunan ja loikkasi papuköynnökseen, joka johti ylös kuin tikapuut. Jaakko kiipesi kiipeämistään, kiipesi kunnes oli taivaassa. Perille päästyään hän näki pitkän ja leveän tien. Sitä pitkin hän kulki ja saapui ison talon eteen, jonka kynnyksellä istui jättikokoinen nainen.
”Hyvää huomenta, rouva”, Jaakko tervehti kohteliaasti. ”Voisinkohan minä saada aamiaista?”
Eihän hän ollut illalla saanut syödäkseen ja oli nyt nälkäinen kuin susi.
”Vai että aamiaista?” jättiläisnainen sanoi. ”Itse joudut aamiaiseksi, ellet häivy tiehesi. Minun mieheni on ihmissyöjä, ja paistettuja pikkupoikia hän popsii herkkupalakseen.”
”Voi muori kulta, antakaa nyt minulle syötävää. En ole eilisaamun jälkeen pannut palaakaan suuhuni, eikä paistaminen minusta kuulosta yhtään sen pahemmalta kuin nälkäkuolema.”
Ihmissyöjän vaimo ei ollut niin ilkeä kuin oli olevinaan. Hän vei Jaakon keittiöön ja antoi hänelle paksun viipaleen leipää, juustoa ja mukillisen maitoa. Mutta Jaakko ei ollut ehtinyt syödä puoliakaan, kun kuului kauhea jyske: töm töm töm! Koko talo tärisi lähenevistä askelista.
”Herranen aika! Sieltä minun mieheni tulee! Äkkiä tuonne piiloon!” Ja nainen työnsi Jaakon uuniin.
Mies oli tosiaan jättiläinen. Hänen vyössään killui koivistaan kolme vasikkaa. Hän irrotti ne, heitti pöydälle ja sanoi: ”Paistapa tuosta pari minulle aamiaiseksi. Hei, mikäs täällä haisee?
Hii hei hoo haa!
Pikkumiehen verta pian juoda saa!
Kuollut tai ei, siitä vaan,
hänet pistelen poskeeni kokonaan!”
”Älä höpsi”, vaimo sanoi, ” taidat nähdä unta. Tai ehkä haistat vielä sen pojan luut, jonka eilen söit niin hyvällä halulla. Painu pesulle, aamiainen on kohta valmiina.”
Jättiläinen meni ulos, ja Jaakko aikoi juuri livahtaa ulos uunista, kun jättiläisen vaimo sanoi: ”Ei vielä. Odota kunnes hän on nukahtanut, aamiaisen jälkeen hän ottaa nokoset.”
Jättiläinen söi siis aamiaisensa. Sitten hän meni kaapille, otti esiin kaksi säkillistä kultaa ja alkoi laskea aarrettaan. Vihdoin hänen päänsä painui ja hän rupesi kuorsaamaan niin , että talo tärisi. Silloin Jaakko hiipi ulos uunista , sieppasi toisen säkin kainaloonsa ja juoksi pavunvarren luo. Siinä hän heitti kultasäkin edellään ja kapusi alas. Hän näytti äidille tuomansa kullan ja sanoi: ”No, äitikulta, enkö vain ollutkin oikeassa? Nämä ovat todella taikapapuja.”
Jonkin aikaa he elivät kultasäkin turvin, mutta vihdoin kulta loppui, ja niin Jaakko päätti vielä kerran lähteä onneaan koettamaan. Hän nousi varhain, livahti ulos ikkunasta, tarttui kiinni pavunvarresta ja kiipesi kiipeämistään, kunnes taas pääsi tutulle tielle ja saman ison talon eteen.
”Huomenta, muoriseni”, Jaakko sanoi iloisesti, ” voisinkohan taas saada jotakin syödäkseni?”
”Juokse tiehesi, poikaseni”, jättiläisnainen sanoi, ” tai mieheni syö sinut aamiaiseksi. Mutta etkös sinä ole se sama vintiö, joka jo kerran oli täällä? Tiedätkös, että juuri sinä aamuna mieheltäni katosi säkillinen kultaa?”
”Sepä merkillistä”, Jaakko sanoi. ”Ties vaikka osaisin kertoa jotain siitä asiasta. Mutta olen niin nälkäinen, etten saa sanaa suustani ennen kuin olen saanut syödäkseni.”
Jättiläisnainen oli niin utelias. että vei hänet sisään ja antoi hänelle syötävää. Mutta tuskin Jaakko oli alkanut syödä, niin töm töm töm, jo tömähtelivät jättiläisen askeleet, ja vaimo piilotti Jaakon taas uuniin.
Kaikki sujui aivan niin kuin ennenkin. Jättiläinen tuli sisään, sanoi ”hii hei hoo haa” ja söi aamiaiseksi kolme paistettua härkää.
Sitten hän sanoi: ”Vaimo, tuopas minun kultamunia muniva kanani.”
Vaimo toi kanan ja jättiläinen sanoi: ”Muni!” ja kana muni kultamunan. Sitten jättiläisen pää painui ja hän rupesi kuorsaamaan niin, että talo tärisi.
Jaakko hiipi ulos uunista, sieppasi kanan ja livahti ulos. Mutta silloin kana kaakatti ja jättiläinen heräsi juuri kun Jaakko juoksi ulos. Jaakko kuuli jättiläisen huutavan: ”Vaimo, mihin olet pannut minun kultaisen kanani?”
Ja vaimo vastasi: ”Mitä sanot, ukkoseni?”
Enempää Jaakko ei kuullut, sillä hän juoksi pavunvarren luo ja kapusi alas kuin olisi tuli kintereillä. Kotona hän näytti äidille ihmeellistä kanaa ja sanoi: ”Muni!” Ja joka kerta kana käskystä muni kultamunan.
Mutta Jaakko ei ollut vieläkään tyytyväinen. Hän päätti vielä kerran lähteä onneaan koettamaan. Hän nousi varhain, loikkasi pavunvarrella ja kiipesi kiipeämistään, kunnes oli latvassa. Mutta nyt hän ei mennytkään suoraa päätä ihmissyöjän taloon. Hän oli piilossa pensaikossa, kunnes näki jättiläisen vaimon tulevan ulos sanko kädessä. Silloin livahti sisään ja piiloutui kuparikattilaan.
Pian kuului taas tuttu töminä, ja jättiläinen tuli sisään vaimonsa kanssa.
”Hii hei hoo haa!
Pikkumiehen verta pian juoda saa!”
huusi ihmissyöjä. ” Täällä haisee ihmiseltä!”
”Niinkö, ukkonseni?” vaimo sanoi. ” No, jos se on se veijari, joka varasti sinun kultasi ja kanasi, niin hän on taatusta piiloutunut uuniin.”
He juoksivat uunille. Onneksi Jaakko ei ollut siellä, ja ihmissyöjän vaimo sanoi: ”Aina sinä olet sitä hii-hei-hoo-haatasi hokemassa! Mutta tietysti sinä haistat sen eilisen pojan, sen jonka juuri paistoin sinulle aamiaiseksi.”
Silloin ihmissyöjä istui aamiaispöytään ja söi, ja vähän väliä hän mutisi: ”Olisin voinut vaikka vannoa…..” Ja hän tutki ruokakomeron ja kaikki kaapit ja joka ikisen paikan, mutta ei onneksi tullut ajatelleeksi kuparikattilaa.
Syötyään jättiläinen huusi: ” Vaimo, tuo minulle kultainen harppuni.”
Vaimo toi harpun ja asetti sen pöydälle.
Jättiläinen sanoi: ”Laula!” ja harppu lauloi, kunnes jättiläinen nukahti ja rupesi kuorsaamaan.
Silloin Jaakko avasi kattilankannen ihan hiljaa ja livahti kattilasta. Hän ryömi pöydän viereen, sieppasi harpun ja ryntäsi ovelle. Mutta harppu huusi kovalla äänellä: ”Isäntä! Isäntä!” ja jättiläinen heräsi ja ehti juuri nähdä Jaakon livahtavan ulos. Jaakko juoksi minkä kintuista lähti, ja ihmissyöjä juoksi hänen perässään.
Kun Jaakko pääsi pavunvarren luo, jättiläinen oli tuskin parinkymmenen askelen päässä. Äkkiä Jaakko katosi näkyvistä, ja kun jättiläinen ehti tien päähän, hän näki Jaakon kapuavan alaspäin henkensä hädässä.
Jättiläinen ei oikein luottanut moisiin tikapuihin ja pysähtyi. Niin Jaakon etumatka yhä kasvoi. Mutta silloin harppu taas huusi: ”Isäntä! Isäntä!” ja ihmissyöjä heilautti itsensä pavunvarrelle, joka notkahti hänen painostaan. Jaakko kapusi alaspäin, ja hänen perässään kapusi jättiläinen. jaakko oli jo melkein perillä ja huusi: ”Äiti, äiti, tuo kirves!” Ja äiti juoksi kirvestä tuomaan, mutta jähmettyi kauhusta nähdessään jättiläisen jalkojen juuri pistävän esiin pilvistä.
Jaakko loikkasi maahan, sieppasi kirveen ja iski sillä pavunvartta. Jättiläinen tunsi pavunvarren tärisevän ja pysähtyi katsomaan mitä oikein oli tekeillä. Silloin Jaakko iski vielä kerran, ja pavunvarsi valahti hänen päälleen.
Jaakko näytti äidilleen kultaisen harpun, ja he rikastuivat niillä rahoilla, joita heille tuottivat harpun laulu ja kultamunat.
Jaakko meni naimisiin kauniin prinsessan kanssa, ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun saakka.
Kuvia:
http://www.google.com/search?q=%28Jack+and+the+Beanstalk%29&hl=en&client=firefox-a&hs=a1Q&rls=org.mozilla:fi:official&prmd=imvnsb&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ei=TwAlT_HJDMWT-waVv_TaDA&ved=0CF4QsAQ&biw=1280&bih=649
ENGLANNIN OPISKELUUN:
Sadun eri versioita englannin kielellä:
http://www.pitt.edu/~dash/type0328jack.html
http://www.lancsngfl.ac.uk/curriculum/literacy/lit_site/html/fiction/fairytale2/books/jack/jack1.htm
Animaatio englannin kielellä:
http://www.bbc.co.uk/cbeebies/misc/stories/misc-jackandthebeanstalk/
Animaatio englanniksi ja teksti:
http://learnenglishkids.britishcouncil.org/en/short-stories/jack-and-the-beanstalk
http://www.youtube.com/watch?v=oh9pHHONJJE&feature=related
Teksti ja aukkotehtäviä:
http://www.abcteach.com/free/f/fairytale_jackandthebeanstalk.pdf
Pienille värityskuvia:
http://www.first-school.ws/t/jackbean1.htm
http://www.first-school.ws/t/cp_fstories/giant_gooseb.htm
http://www.speakaboos.com/worksheet/coloring-pages/jack-and-the-beanstalk
Powerpoint –esitys englanniksi:
http://www.primaryresources.co.uk/english/englishC4.htm
Maan lippu väritettäväksi:
http://flagspot.net/misc/gb-m.gif
