EN21.Englanti(SYVENTÄVÄ)

Englanti A-oppimäärä, vuosiluokka 9 (T1-T10) 2 vkt

S1 Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen
S2 Kielenopiskelutaidot
S3 Kehittyvä kielitaito, taito toimia vuorovaikutuksessa, taito tulkita tekstejä, taito tuottaa tekstejä

- Kurssilla kerrataan ja syvennetään (lukion oppimäärän laajuisesti) joitakin englanninkielen
keskeisimpiä
rakenteita.
- Aktivoidaan ja laajennetaan sanavarastoa eri aihepiireistä oppilaiden kiinnostuksen pohjalta.
- Kerrataan ja syvennetään taitoa ilmaista itseään arkipäivän tilanteissa ja rohkaistaan monipuoliseen
suulliseen tuottamiseen.
- Kurssilla pyritään ottamaan huomioon paikallisuus, esimerkiksi tekemällä esite omasta
paikkakunnasta
tai esittelemällä paikallinen yritys englanniksi.
- Tutustutaan jossakin määrin työelämässä tarvittavaan viestintään.
- Kurssilla katsotaan elokuvia ja hyödynnetään muuta visuaalista materiaalia kielen oppimisessa.
- Hyödynnetään tieto- ja viestintätekniikkaa, mutta opiskellaan myös perinteisin menetelmin.
- Syvennetään tietoa englannin kielisistä kulttuureista
- Kurssin tavoitteena on oppilaan sekä suullisen että kirjallisen kielitaidon vahvistaminen.
- Kurssin tavoitteena on myös vuorovaikutus- ja yhteistyötaitojen kehittäminen pari- ja
ryhmätyöskentelyn
keinoilla.
- Mahdollisuuksien mukaan tehdään yhteistyötä muiden oppiaineiden kanssa.
- Kurssin arviointi perustuu oppilaan, parin tai ryhmän tuottamiseen ja tuotoksiin sekä oppilaan
itsearviointiin