Peruskaava sukulaisuussuhteiden selvittämiseen rippikirjoista
Selvitys alkaa henkilöstä, jonka nimi, syntymäaika ja paikka tiedetään. Mikäli tiedot eivät ole tarkkoja tai niissä on virheitä, selvitystyö on vaikeampaa, ja selvityksessä voidaan hyötyä esimerkiksi sisaruksia koskevasta tiedosta. Lähtöhenkilöstä selvitys voi edetä kahteen suuntaan: joko henkilön esivanhempien suuntaan, jolloin puhutaan esipolviselvityksestä, tai jälkeläisten suuntaan, jolloin puhutaan jälkipolviselvityksestä.
Esipolviselvitys
- Etsi henkilön kastemerkintä nimen ja syntymäajan mukaan syntymäpaikkaa vastaavan seurakunnan kastettujen luetteloista. Voit käyttää ensin apuna Hiskiä tai FamilySearchia, joissa on hakemistoja näihin luetteloihin. Tällöin voit tarvittaessa kohdistaa haun myös useampaan seurakuntaan kerralla. Kastemerkinnässä on tiedot vanhempien nimistä ja heidän asuinpaikastaan, mahdollisesti myös asuinpaikkaa vastaavan rippikirjan sivun numero.
- Etsi henkilön syntymävuoden sekä vanhempien nimien, asuinpaikan ja sivunumeron mukaan perhekuntaa koskeva rippikirjan sivu siitä rippikirjasta, joka oli käytössä syntymävuotena. Mikäli oikeaa sivua ei löydy, voi kokeilla etsiä myös myöhemmistä rippikirjoista. Rippikirjasta saat tiedot vanhempien syntymäajoista, ehkä syntymäpaikoistakin, ja myös mahdollisten tuolloin elossa olleiden sisarusten nimistä ja syntymäajoista.
- Etsi aikaisempien ja myöhempien rippikirjojen merkinnät perhekunnasta seuraamalla rippikirjoihin merkittyjä muuttotietoja ja viittauksia saman, aiemman tai myöhemmän rippikirjan sivuihin. Vertaa ja täsmennä perhekuntaa koskevia tietojasi. Näiden tietojen perusteella tunnistat perhekunnan eri kirjoissa. Muuttojen yhteydessä seurakuntakin voi vaihtua.
- Etsi vanhempien vihkimerkintä vihittyjen luettelosta joko selaamalla tai rippikirjasta löytyneen päivämäärätiedon perusteella. Vihkimerkinnästä saat tiedon puolisoiden asuinpaikoista vihkimisen aikaan. Vihkiminen on yleensä tapahtunut vaimon kotipaikkakunnalla, joten oikean seurakunnan löytäminen voi joskus olla hankalaa. Vihkimerkintä saattaa löytyä vasta jälkipolviselvityksen kautta vaimon lapsuuskodin löydyttyä.
- Toista esipolviselvitys kummallekin vanhemmalle erikseen. Rippikirjan sivulla saattaa olla useitakin saman suvun sukupolvia, siis puolisoista toisen vanhemmat ja näiden muut lapset.
Jälkipolviselvitys
- Etsi tieto henkilön vihkimisestä joko rippikirjan sivuilta lapsuuskodista tai myöhemmistä asuinpaikoista, tai suoraan vihittyjen luettelosta. Viitteellistä tietoa saa Hiskin ja FamilySearchin hakutoiminnoilla, joilla voi hakea mahdollisia henkilön jälkeläisiä kastettujen luettelosta vanhemman nimen perusteella.
- Selvitä perhekuntaa koskevat rippikirjamerkinnät eri rippikirjoista kuten esipolviselvityksessä. Kerää tiedot jälkeläisten nimistä, syntymäajoista ja oletetuista syntymäpaikoista.
- Varmista lasten syntymätiedot kastettujen luetteloista.
- Jos puoliso kuoli ennen selvityksen kohteena olevaa henkilöä, palaa kohtaan 1 ja selvitä, menikö henkilö uudelleen naimisiin.
- Toista jälkipolviselvitys kullekin lapselle erikseen.