Historialla voidaan tilanteesta riippuen tarkoittaa 

• menneisyyttä sinänsä,
• kertomusta menneisyydestä tai
• menneisyyden aineistoperustaista tutkimusta.

Historian tutkimista voidaan puolustaa ja perustella esimerkiksi tarpeella ymmärtää elämää ja maailmaa, mennyttä ja nykyistä, mahdollisesti tulevaakin. Jokaisella on omaan taustaan perustuva näkökulma.

Menneisyys on poissa, jäljellä ovat vain kertomukset, tieto menneestä. Historian tutkija pyrkii tulkitsemaan ja selittämään menneisyyttä tarkastelemalla ja arvioimalla kriittisesti väitteitä, joita lähdeaineistoissa menneisyydestä esitetään. Koko totuutta, menneisyyttä sinänsä, ei voida tavoittaa, mutta hyvistä selityksistä voidaan valita ne, jotka kestävät kritiikin parhaiten. Usein parhaaksi selitykseksi jää, että jotain asiaa ei tiedetä. Sukututkijalle tämä tarkoittaa pidättäytymistä toiveajattelusta silloin, kun asiakirjalähteitä ei ole riittävästi perustelemaan käsityksiä sukulaisuussuhteista tai suvun tapahtumista. Se, mitä kulloinkin voidaan yksittäistapauksissa pitää riittävänä, riippuu tarkasteltavasta alueesta, aikakaudesta, väestön määrästä ja tarjolla olevista asiakirja-aineistoista. Käsitys täsmentyy kokonaiskuvan hahmottuessa.

Jos sukututkimukselleen asettaa tieteellisiä laatuvaatimuksia, on syytä perehtyä historiantutkimukseen laajemminkin. Yleinen tiedonhallinnan ja yhteistyön edellytys on lähteiden merkitseminen.