Tietosuojakuilu
Väestötietojärjestelmässä on hyvät perustiedot suomalaisista ja suomessa asuvista. Järjestelmään tallennettavista tiedoista saa käsityksen käyttämällä Omien tietojen tarkastus -verkkopalvelua. Maistraateilla ja kirkkoherranvirastoilla on myös hyvät tiedot viime vuosisadalla eläneistä. Aloittelevan sukututkijan haaste on elävien ihmisten tietosuojassa, jota pyritään turvaamaan sillä, että sataa vuotta nuoremmat väestökirjanpidon asiakirjat eivät ole vapaassa käytössä. 1700- ja 1800-luvuilla syntyneiden ihmisten tietoihin pääsee paljon helpommin suoraan Internetissä.
"Viranomaisen asiakirjaa ei saa pitää salassa, kun salassapidolle laissa säädetty tai lain nojalla määrätty aika on kulunut tai kun asiakirjan salassa pidettäväksi määrännyt viranomainen on peruuttanut salassapitoa koskevan määräyksen. ... salassapitoaika on 50 vuotta sen henkilön kuolemasta, jota asiakirja koskee tai, jollei tästä ole tietoa, 100 vuotta." -Julkisuuslaki
Sukututkimuksen aloittamisvaiheen sisältö on käytännössä tietojen keräämistä tältä ajanjaksolta, jolla tietojen saatavuutta on merkittävästi rajoitettu.