Valtakunnalliset syventävät kurssit (UE)

Valtakunnalliset syventävät kurssit (UE)

4. USKONTOJEN MAAILMAT (UE4)

Kurssilla tutustutaan maailmanuskontoihin ja erilaisiin kulttuureihin, uskontojen opilliseen taustaan ja opetukseen, historiaan, nykypäivään ja levinneisyyteen. Kurssilla pyritään arvioimaan uskonnollisen infrastruktuurin merkitystä yhteisölliselle rituaalikäyttäytymiselle ja yksilöllisen maailmankuvan rakentumiselle. Kurssin pääpaino on erilaisista uskonnollisista, historiallisista ja kulttuurisista lähtökohdistaan lähtevän ajattelun ymmärtäminen.

Tavoitteet

Kurssin tavoitteena on, että opiskelija • tuntee maailmanuskontojen ominaispiirteet • ymmärtää uskontoihin liittyvän sisäisen monimuotoisuuden ja niiden vaikutuksen ajatteluun, kulttuuriin ja yhteiskuntaan • ymmärtää eri uskonnoissa ilmenevien ihmiselämän peruskysymysten samankaltaisuuden ja oppii arvostamaan muiden kulttuurien uskonnollista ja eettistä perinnettä.

Keskeiset sisällöt

Kurssilla käsitellään hindulaisuutta, buddhalaisuutta, Kiinan ja Japanin uskontoja, juutalaisuutta ja islamia alla olevien teemojen näkökulmasta. Lisäksi tarkastellaan luonnonkansojen uskontojen yhteisiä piirteitä. • uskontojen levinneisyys ja kannattajamäärät • uskontojen pyhät kirjat ja oppi • uskontojen eettiset ohjeet • uskontojen kultit ja rituaalit • uskontojen suuntaukset • uskonnot ja yhteiskunta

5. MIHIN SUOMALAINEN USKOO? (UE5)

Kurssilla käsitellään Suomen uskonnollisen elämän koko kenttää. Suomalaisen muinaisuskon, kristillisten kansan- ja valtiokirkkojen kehityksen sekä uskonnollisen elämän käsittelyn kautta kurssilla tarkastellaan suomalaisen uskon ja uskonnollisen elämän erityispiirteitä. Kurssin aikana tutustutaan myös uususkontoihin ja Suomessa vaikuttaviin uskonnollisiin yhteisöihin. Mahdollisuuksien mukaan tehdään useita vierailukäyntejä erilaisiin uskonnollisiin yhteisöihin.

Tavoitteet

Kurssin tavoitteena on, että opiskelija • tuntee uskonnon ilmenemismuodot Suomessa muinaissuomalaisesta uskonnosta nykypäivän uskonnollisuuteen • ymmärtää Suomen uskonnollisista ja maailmankatsomuksellisista kysymyksistä käytyä keskustelua ja siihen liittyviä taustatekijöitä • osaa jäsentää Suomen uskonnollisia liikkeitä niiden toiminnan ja opillisten korostusten näkökulmasta.

Keskeiset sisällöt

• muinaissuomalainen uskonto • Suomen kirkkohistorian yleislinjat • luterilainen kirkko ja muut kristilliset kirkot nykypäivän Suomessa • ei-kristilliset yhteisöt Suomessa • kristinuskon vaikutus suomalaiseen kulttuuriin ja yhteiskuntaan

6. USKONNON KERTAUSKURSSI (UE6)

Kurssi käsittää koko lukion evankelisluterilaisen uskonnon oppimäärän. Kurssilla kootaan eri kurssien aikana opittu tietoaines. Kurssin tavoitteena on pyrkiä opitun tiedon perusteella kokonaisvaltaisesti tarkastelemaan uskontoon, yhteiskuntaan ja uskonnolliseen elämään liittyviä kysymyksiä.

Tavoitteet

Kurssin tavoitteena on, että opiskelija • valmentautuu ylioppilaskirjoituksiin • saa kokonaiskuvan lukion uskonnon kursseista

Sisältö

• koko lukion uskonnon kurssien oppimäärän keskeinen aines

Aihekokonaisuudet

Evankelisluterilaisen uskonnonopetuksessa toteutetaan niitä kulttuurikasvatuksen linjauksia, joita opetussuunnitelman yleisessä osassa on kuvattu. Kansalaisvaikuttaminen sekä pohdintaan perustuva moraalisten ja yhteiskunnallis-eettisten arviointien kehittäminen liittyy erityisesti kurssiin UE3. Uskonnon olemus, erilaisten uskontojen kehitys, levinneisyys ja nykyinen eri uskonnollisten ilmastojen maailma kuuluvat olennaisena osana kursseihin UE1 ja UE4. Kristinuskon historiaa, kristillistä dogmatiikkaa ja etiikkaa käsitellään kursseilla UE2, UE3 sekä UE5. Kertauskurssin sisällöistä löytyvät kaikki edellä mainitut aihepiirit.