Opetuksen toteuttaminen

OPPIMISKÄSITYS

Koulumme avainkäsitteet ovat kulttuuri, tieto ja sivistys.Tieto sinänsä ei auta ihmistä jäsentämään todellisuutta. Omakohtainen kokeminen, merkityksien tulkinta ja toiminta sekä opiskeltavien asioiden pohdinta ovat keskeistä. Opetuksemme lähtökohtana on ajatus siitä, että oppija on aktiivinen subjekti. Koulussamme oppiminen tapahtuu vuorovaikutuksessa toisten opiskelijoiden, opetusharjoittelijoiden, opettajien ja ympäristön kanssa. Keskeistä oppimisessa on kriittinen ja omatoiminen tiedonhankinta, opitun jäsentäminen ja hyödyntäminen sekä uuden tiedon rakentaminen yhdessä toisten kanssa.

Oppiminen on kokonaisvaltaista, joten siihen vaikuttavat osaltaan myös tunteet ja elämykset. Opiskelijan minäkuvaa vahvistavat myönteiset kokemukset, kannustava palaute, oppimisen ilo ja vuorovaikutteisuus. Opiskelija saa oppimistaitojen kautta pohjan koko elämän kestävälle oppimiselle. Oppiminen on tilannesidonnaista. Opiskelijan kulttuurisessa ja sosiaalisessa elinpiirissä syntyneet kokemukset ovat oppimisen lähtökohta. Oppiminen taas mahdollistaa kulttuurien ymmärtämisen ja osallistumisen yhteiskunnalliseen toimintaan persoonallisen tiedon rakentumisessa.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä