Lukuvuosi 2016-17

Lukuvuoden aikana tapahtunutta ja tehtyä

Jokainen koulu on luonut yhden hahmon yhteiseen eurooppalaiseen bändiimme. Meidän suomalaisten soittimeksi valikoitui sähkökitara ja järjestimme piirustuskilpailun sekä äänestyksen projektiin osallistuvien luokkien kesken syysloman molemmin puolin. Ensimmäinen opettajien välinen projektikokous pidettiin 16.-23. marraskuuta Guzmanissa lähellä Sevillaa, Espanjassa. Siellä saimme kokea mieleenpainuvan vastaanoton henkilökunnan, oppilaiden, huoltajien ja pienen Guzmanin kylän asukkaiden kautta. Projektikokouksessa sovimme tarkemmin aikatauluista, tämän lukuvuoden tehtävistä sekä tulevista matkoista.
Joulukuussa olemme laulaneet Jingle bells -laulua suomeksi ja osa lapsista myös englanniksi. Lisäksi valmistimme jokaiseen maahan joulukortteja, jotka lähetimme jo itsenäisyyspäivän jälkeen.

Joitakin opettajia kokoontui helmikuussa Toulonissa, Ranskassa opettajien koulutusviikolle. Siellä perehdyttiin mm. Mogeeseihin, erilaisiin sovelluksiin (eTwinningiin, GarageBandiin jne.) sekä englannin opettamiseen. Loppukeväästä suunnittelimme nuket bändin hahmoista (syksyn piirustuskilpailun tuotoksista). Kaavat toteutettiin ja materiaalit hankittiin Kiiminkijoen koululla. Pääsimme kokeilemaan käsitöitä kansainvälisellä porukalla, sillä saimme vieraiksi toukokuun puolivälissä opettajia ja oppilaita Ranskasta, Tsekistä ja Hollannista sekä opettajia Espanjasta. Opettajat työstivät nukkeja ja lapset valmistivat itselleen heijastimen ja pienen puisen mökin. Meidän koulun oppilaat ja heidän perheensä olivat aktiivisesti mukana vierailun aikana.

Keväällä 2017 loimme yhteisen projektilaulun kaikkien koulujen kesken, joten pääsimme sanoittamaan ja säveltämään. Yhteistä projektilaulua työstämme vielä seuraavana lukuvuonna. Lukuvuoden aikana harjoittelimme lastenlauluja jokaisesta maasta ja järjestimme konsertin vieraiden ollessa koulullamme.