Luonnon happamoituminen tarkoittaa, että sen kyky neutraloida hapanta laskeumaa heikkenee. Sen voi aiheuttaa kuivalaskeuma (hiukkaset ja kaasu) tai märkälaskeuma (sade).

Sadevesi on luontaisesti hapanta, koska siihen liukenee ilmasta hiilidioksidia, joka muuttuu reaktiossa hiilihapoksi.

Maaperän ja järvien happamoitumista lisäävät teollisuuden, liikenteen, lämpö- ja sähkövoimaloiden ym. päästöt.

Fossiilisten polttoaineiden palaessa ilmaan vapautuu rikin ja typen oksideja (SO₂, SO₃, NO_x), jotka reagoivat ilman vesihöyryn kanssa muodostaen rikkihappoa ja typpihappoa (H₂SO₄ ja HNO₃) (myös rikkihapoketta ja typpihapoketta, H₂SO₃ ja HNO₂).

Happamat sateet vaurioittavat puiden neulasia ja lehtiä aiheuttaen harsuuntumista sekä lisäävät kosteuden haihtumista. Maaperän happamoituminen tuhoaa puiden juuria, sienirihmastoa ja pieneliöitä, jolloin puut eivät saa vettä eikä ravinteita riittävästi. Maaperästä huuhtoutuu pois tarpeellisia ravinteita (K, Ca) ja toisaalta pH:n laskeminen lisää haitallisten metallien liukenemista (Al, Cd, Cu, Mn, Zn).

Puskurointikyky tarkoittaa kykyä vastustaa happamuuden muutoksia ts. liuokseen voidaan lisätä vähän happoa tai emästä pH:n muuttumatta. Puskuriliuoksia ovat mm. veri, maito ja luonnon vedet. Puskuriliuoksessa on heikkoa happoa ja sen suolaa tai heikkoa emästä ja sen suolaa sopivassa suhteessa.