Suomalaisen kulttuurin päivä

28.2. Suomalaisen kulttuurin päivä

Kalevalan päivä 28. helmikuuta on suomalaisen kulttuurin päivä. Elias Lönnrot kokosi Kalevalan. Kalevalaa kutsutaan Suomen kansalliseepokseksi. Kalevalan katsotaan kuuluvan koko maailmalle tärkeään kirjalliseen perintöön, maailmankirjallisuuteen. Kalevalan päivä on myös vakiintunut liputuspäivä.

Kalevalan päivä on ollut merkittynä suomalaiseen kalenteriin vuodesta 1950 alkaen. Vuonna 1952 Helsingin yliopiston almanakka luetteli yleiset liputuspäivät, joiden joukossa oli myös Kalevalan päivä. Vuonna 1978 tehdyssä liputusasetuksessa Kalevalan päivästä tuli Suomen virallinen liputuspäivä. Samassa yhteydessä päivä sai lisämääreensä, ”suomalaisen kulttuurin päivä”.


Linkit: 
Lisätietoa päivästä
Vinkkejä päivän viettoon yläkoulussa