Tutustutaan hyönteisiin, käärmeisiin ja matelijoihin

Pajassa pelattiin lajilottoa, jossa jokaisen neljän hengen ryhmän oli tarkoitus noutaa omalle pelipohjalle siinä olevat lajikortit. Lajikortit oli laitettu maastoon ja ryhmässä jokainen vuorollaan haki oman ryhmän lajikortin. Pelin voitti joukkue, joka oli ensin saanut oman pelipohjan täyteen. Kun jokainen ryhmä oli hakenut omat korttinsa, ne esiteltiin muille.

Tutustumisen kohteena olivat mm. metsäetana, kasteliero, juoksujalkainen, neidonkorento, mehiläinen, kimalainen, kekomuurahainen, rantakäärme, kyy, sammakko, puutiainen.

Leikimme me myös lajinimiläpsyä, jossa jokaisella piirissäolijalla oli oma lajikortti näkyvillä. Leikissä joku piirissäolija sanoo jonkun toisen lajinimen. Piirin keskelläolija yrittää ehtiä läpsäisemään tämän kortin haltijaa kevyesti ennen kuin hän ehtii sanoa jonkun toisen pitelemän lajin.

Muita leikkejä oli mm. lajipyrähdys. Katsoimme pajan lopuksi luokassa videota kyykäärmeestä ja sammakoista.

Muuttolinnut

Muuttolinnut-pajassa oppilaille jaettiin lintukortit ( lintuina varis, talitintti, punatulkku tai kuovi) ja ääntelemällä kortissa olevan linnun tavoin oppilaat löysivät oman "lajitoverinsa". Näin muodostuivat ryhmät tehtävien tekoa varten. Ensimmäisessä tehtävässä jokainen ryhmä sai oman pelialustan, jolla oli kuusi eri lintua. Keskustelemalla mietittiin lintujen erilaisuutta ja tuntomerkkejä, joilla tunnistaa lintuja. Jokaisella pelilaudalla oli muuttolintuja, jotka olivat osalle jo tuttuja; västäräkki, pääskynen, peippo, mustarastas. Näiden tuttujen muuttolintujen lisäksi uutena opeteltuna lintuna jäi monelle varmasti mieleen kuovi pitkän nokkansa johdosta...

Ryhmätyöskentely jatkui pelilaudalla avulla. Pelilaudan lintukortit oli ripoteltuna metsäpolun reunamille pyykkipojilla. Pelin tarkoituksena oli muistaa omalla pelilaudalla olevia lintuja ja löytää maastosta kys.vastaava lintukortti. Löydettyään oikean kortin kortti laitettiin pelialustalle ja seuraava pelaaja pääsi läpystä hakemaan uutta lintukorttia. Mikäli korttia ei ollut omalla pelialustalla kortti palautettiin maastoon. Kaikkiaan haettavia lintukortteja oli kuusi. Löydettyään pelialustalla olevat kaikki linnut ryhmä järjestäytyi jonoksi kannustamaan muita ryhmiä. Vimeisenä tehtävänä jokainen ryhmä sai valita omalta pelialustaltaan linnun, jonka laulua/ ääntä kuunneltiin luokassa.


Lintukorttien etsintää maastosta



 Läpystä vaihto ja seuraava matkaan.......




Nisäkkäät


Nisäkäs-pajassa pohdimme aluksi, mitä "nisäkäs" tarkoittaa eli eläin, joka imettää poikasiaan. Pajassa tutustuimme seuraaviin nisäkkäisiin: lepakko, susi, orava, hirvi, metsähiiri, mäyrä ja metsäjänis. Tunnistimme eläimet kuvakorteista. 

Ensimmäinen leikki oli parinetsintä. Lapset saivat oman nisäkäskortin ja heidän tuli löytää lajitoverinsa liikkumalla, kuten kuvan nisäkäs. Seuraavaksi pari esitteli toisille oman nisäkkäänsä kertomalla siitä ainakin kaksi ominaisuutta. Opettaja ja muut saivat täydentää. Esimerkiksi lepakko on Suomen ainoa lentävä nisäkäs, hyvä kuulo jne. Hirvi taasen on Suomen suurin nisäkäs ja susi kuuluu Suomen suurpetoihin. Mäyrä oli ehkä vierain lapsille. Totesimme sen olevan siisti eläin. Sen pesässä on laajat käytäväverkostot, jossa on erilaisia "huoneita" perheen eri tarpeisiin. Samalla kertasimme, miten kyseiset eläimet viettävät talven. Lepakko vaipuu talvihorrokseen, mäyrä nukkuu taviunta ja orava ja metsäjänis vaihtavat talviturkin. 

Seuraavaksi meillä oli leikkimielinen äänestys "Eläinten missikisat". Tässä leikissä eläimet kisasivat erilaisista tuntemuksista, mitä he aiheuttavat meissä. Äänestimme kävyillä, mikä eläimistä on mm. söpöin, pelottavin, inhottavin. 

Lopuksi lapset tekivät taidetta luonnonmateriaaleilla eli kuvasivat jonkun pajan nisäkkäistä lehdillä, kävyillä, kepeillä jne.