Eliöiden luokittelun uranuurtaja Carl von Linné (1707–1778) sijoitti omassa järjestelmässään sienet ryhmään Vermes, madot. Tämä ilmentää sitä, kuinka erikoislaatuinen eliöryhmä sienet on.

Monilta ominaisuuksiltaan sienet muistuttavat kasveja. Molempien ryhmien edustajat näyttävät kasvavan ylös maasta ja pysyvän liikkumattomana paikoillaan. Silti sienet eivät kasveja.

Sienet eivät omavaraisten kasvien tapaan kykene yhteyttämään eli valmistamaan sokereita auringon valon avulla. Sienet ovat siis toisenvaraisia, eli ne joutuvat ottamaan energiansa toisten eliöiden tuottamista yhdisteistä. Tässä suhteessa sienet muistuttavat eläimiä. Joillakin sienillä on eläinten tapaan liikkuvia elinkierron vaiheita. Monet ominaisuudet sienten soluissa, solukoissa, lisääntymisessä ja perimässä erottavat ne kuitenkin selvästi niin eläin- kuin kasvikunnasta. Sienet muodostavat oman kokonaisuutensa, sienikunnan.

Sienikunta on hyvin monimuotoinen ryhmä. Tunnettuja lajeja on yli 100 000, mutta todellinen lajimäärä on miljoonia.

Suuri osa sienistä on mikroskooppisen pieniä, jopa yksisoluisia, kuten hiivasienet. Niitä on kaikkialla ympäristössämme: maassa, kasveissa, eläimissä ja jopa toisissa sienissä. Näitä mikrosieniä huomaamme esimerkiksi silloin, kun leipä homehtuu.

Meille näkyvämpiä ovat suuria itiöemiä tuottavat makrosienet, kuten rouskut ja tatit. Myös ne ovat ympäristössämme yleisiä, ja niiden lajimäärä on suuri. Suomesta tunnetaan tällä hetkellä yli 1 800 helttasieni- ja tattilajia, ja niiden määrä kasvaa kehittyneiden tunnistusmenetelmien ansiosta jatkuvasti.