Itämeren linnut
Kuvagalleria Itämeren linnuista
Haahka
- Haahka on suuri merisorsa. Koiras on mustavalkoinen soidinasussaan, naaras on ruskeankirjava.
- Haahkan soidin on komeaa katseltavaa. Koiraat uivat naaraiden ympärillä ja yrittävät saada kohdistettua naaraiden huomion itseensä.
- Haahka munii 5–7 munaa pensaiden suojiin. Naaras hautoo hievahtamatta hyvän suojavärinsä turvin. Emo johtaa poikaset niiden kuoriuduttua mereen. Vedessä poikaset ovat alttiita lokkien ja merikotkien hyökkäyksille. Monesti poikueet liittyvät "lastentarhoiksi".
- Haahkan pääravintoa ovat sinisimpukat, joita haahkat sukeltavat jopa useiden metrien syvyyksistä.
- Haahka talvehtii Itämeren eteläosissa, jos jäätilanne sen sallii.
Haahkanaaras hautoo.
Alli
- Allia sanotaan jään reunan linnuksi, sillä se viettää talven jääpeitteen läheisyydessä ja se pesii tundran järvillä, jotka vapautuvat jäistä myöhään keväällä.
- Videossa on parvi alleja valmistautumassa muuttomatkaan kohti Siperian tundran pesimäjärviä.
- Koiraan tunnistaa pitkästä pyrstöstä. Naaras on koirasta ruskeampi ja siltä puuttuu koiraan pitkä pyrstö.
- Monet allit muuttavat pariskuntina, osa hakee puolisoa vasta pesimäseudulla.
- Alli on kokosukeltaja. Se sukeltaa ruuaksi veden selkärangattomia ja pieniä kaloja.
- Alli talvehtii Itämeren eteläosissa suurina parvina.
Isokoskelo
Isokoskelo on kaloja saalistava kokosukeltaja. Sen ruumis on solakka ja pitkä. Nokka on pitkä ja kapea ja siinä on terävä hammasreunustus. Koiras on mustavalkoinen, naaras taas harmaa.
Isokoskelot talvehtivat niin lähellä pesimäalueitaan kuin mahdollista. Ne ovat niin sanottuja talvenkärkkyjiä. Ne siirtyvät rannikolta kauemmas vasta kun jäätilanne sen pakottaa.
Linnut saapuvat rannikolle aikaisin keväällä. Isokoskelo viihtyy erityisesti suurilla järvillä, mutta se pesii myös melko yleisenä kaikkialla rannikollamme.
Naaras tekee pesän pönttöön, tai suuren kiven tai rakennuksen alle. Kun poikaset ovat kasvaneet isommiksi, emo pystyy kalastamaan kaloja poikasten kanssa yhdessä uimalla leveänä rintamana kohti rantaa.
Kanadanhanhi
Pesän kanadanhanhi tekee saaren kasvien suojaan. Vesi- ja heinäkasvit ovat kanadanhanhen pääravintoa. Syksyisin parvet kerääntyvät myös viljapelloille syömään viljan siemeniä.
Kanadanhanhet matkaavat talveksi Itämeren etelärannikolle. Takaisin Suomeen hanhet palaavat huhtikuussa, kun merenrannat vapautuvat jäistä.
Kyhmyjoutsen
Kyhmyjoutsenen Suomen populaatio sai alkunsa, kun Ahvenanmaalla laskettiin noin sata vuotta sitten joutsenia vapauteen. Ne menestyivät Suomen oloissa, ja etelämpää saapui toisia joutsenia omin siivin.Nykyisin kyhmyjoutsen pesii koko Itämeren rannikolla Pohjanlahden pohjukkaa lukuun ottamatta.
Kyhmyjoutsen on puolisukeltaja, joka haavii pohjasta voimakkaalla nokallaan leviä ja vesikasveja. Kyhmyjoutsen tekee ruo'oista ison pesän, jossa hautovaa naarasta koiras puolustaa aggressiivisesti.
Aikuinen kyhmyjoutsen on kokovalkea. Oranssissa nokassa on musta kyhmy. Suomessa yleistyneen laulujoutsenen nokka on mustakeltainen. Kyhmyjoutsen ui usein kaula mutkalla, kun laulujoutsen ui yleensä kaula suorana. Kyhmyjoutsen on lähes mykkä (englanninkielinen nimi on Mute Swan, mykkä joutsen), kun taas laulujoutsen on tunnettu kauniista ääntelystään.
Kyhmyjoutsen on isokoskelon tapaan talvenkärkkyjä.
Lapintiira
Lapintiira on vaaleanharmaa, haarapyrstöinen rannikon lintu. Se muistuttaa lokkia, mutta musta päälaki, punainen nokka ja pitkät pyrstöjouhet erottavat lapintiiran lokeista.
Lapintiira pesii rannikkomme lisäksi myös Pohjois-Suomen järvillä.
Lapintiira on syöksysukeltaja. Kun se näkee pikkukalan, se sukeltaa lennosta kalan perään.
Lapintiira saapuu maahamme Etelämantereen viileistä vesistä alkaneelta muuttomatkaltaan huhti–toukokuussa. Tiirat asettuvat pesimään yhdyskuntaan pienelle saarelle. Pesä on vaatimaton muutaman heinän rajaama pieni kuoppa maassa tai kalliolla.
Merihanhi
Merihanhi on iso, vaaleanruskea hanhi. Sen erottaa muista hanhista vaaleanpunaisen nokan perusteella.
Merihanhi on alkuperäinen merenrannan asukki, kun kanadanhanhi ja valkoposkihanhi ovat levinneet rannikollemme istutusten avulla. Merihanhi elää harvalukuisena Itämeren rannikoillamme. Nimestään huolimatta merihanhi ei kaipaa merenrantaa elinympäristökseen. Mm. Ruotsissa se on yleinen myös järvien rannoilla.
Merihanhet talvehtivat Länsi-Euroopassa. Sieltä koko elinikänsä yhdessä pysyvät hanhiparit palaavat Suomeen jo maaliskuun lopussa. Pesä on katajikossa tai ruoikon keskellä. Naaras munii 4-6 munaa, joita se hautoo kuukauden ajan. Poikasten hoitoon osallistuvat molemmat emot. Poikaset syövät pikkueläimiä, mutta aikuiset laiduntavat ruohoa, levää ja pelloilta viljaa. Merihanhen havaitsee helpoimmin elokuussa, kun hanhet kokoontuvat rantaniityille ja pelloille jopa satapäisiksi parviksi.
Suomessa pesii noin 1 500 merihanhiparia. Määrä on kasvanut viime vuosikymmenien aikana. Tähän voi olla syynä se, että sitä metsästetään talvehtimisalueilla aiempaa vähemmän. Lisäksi ennen tavattoman arka merihanhi on alkanut sopeutua paremmin ihmisen naapuriksi.
Merikotka
Merikotka on valtavan iso petolintu. Merikotka on vaikuttava näky liidellessään taivaalla. Sen siivet ovat vähän alta kahdesta metristä lähes kahteen ja puoleen metriin leveät. Pitkät harittavat käsisulat erottuvat selvästi lennossa. Merikotkan pyrstö on lyhyt ja kiilamainen. Aikuisen merikotkan tunnistaa valkoisesta pyrstöstä (englanninkielinen nimi on White-tailed Eagle). Lennossa merikotkan tuntee mattomaisista siivistään ja isosta koosta. Pedon raatelunokka ja koukkukynnet ovat suuret. Merikotkan runsastuminen viimeisten vuosikymmenten aikana on yksi luonnonsuojelun suurista saavutuksista. Ympäristömyrkkyjen ja vainon takia merikotka oli kuolla sukupuuttoon maastamme. Tämän jälkeen myrkkyjen käyttö kiellettiin ja vaino lopetettiin. Vapaaehtoiset veivät kotkille talvisin ruuaksi myrkyistä vapaata sianlihaa. Vähitellen merikotka alkoi yleistyä ja nykyisin se pesii monin paikoin rannikolla ja jopa sisämaassakin.
Jos talvi on leuto, vain osa merikotkista muuttaa. Nekin jäävät talvehtimaan eteläiselle Itämerelle.
Merikotka on lihansyöjä. Se saalistaa itse kaloja, lintuja ja pikkunisäkkäitä, mutta syö mielellään myös raatoja.
Merikotka on elävä esimerkki sinnikkään suojelutyön merkityksestä uhanalaisille lajeille. 1970-luvun alussa merikotkapareja oli Suomessa vain 35. Nämäkin parit kärsivät ympäristömyrkyistä, ja siksi lisääntymiskyky oli vaarantunut. Munien kuoret olivat myös hyvin ohuita.
Vuodesta 1973 vuoteen 2000 luonnonsuojelijat ruokkivat talvisin merikotkia lihalla. Kun linnut söivät puhdasta lihaa ympäristömyrkkyjä sisältävien kalojen ja vesilintujen sijaan, ne alkoivat vahvistua ja lisääntymiskyky parani. Poikastuotto oli 1970-luvulla vain muutamia yksilöitä, 1980-luvulla jo 20–30 poikasta ja 1990-luvulla poikasmäärä nousi 50:stä 150:een. Pari viimeistä vuotta ovat olleet huippuvuosia, lähes 350 poikasta. Tietenkin myös DDT:n kaltaisten ympäristömyrkkyjen käyttö on ollut pitkään kiellettyä.
Merikotka on edelleen rauhoitettu laji Suomessa. Sen pesää ei pesintäaikaan saa lähestyä, sen pesäpuuta ei saa vahingoittaa ja sen tappamisesta on määritetty vahingonkorvaushinta 7 432 euroa.
Lisätietoa WWF:n sivuilla
Merilokki
Suomessa pesivistä lokkilajeista merilokki on suurikokoisin. Aikuisella linnulla on tumma mustanharmaa selkä. Selän värityksen puolesta se muistuttaa selkälokkia, mutta on huomattavasti suurikokoisempi, nokka on tukeva, selkä tumma liuskeanharmaa, siivenkärjissä enemmän valkeaa ja jalat ovat vaalean punertavat. Nuoretkin linnut on melko helppo tunnistaa suuremmasta ja jykevämmästä olemuksesta muista lokkilajeistamme.Merilokki pesii Suomessa Itämeren rannikolla saariston pienemmillä luodoilla. Ravinnoksi merilokki käyttää kalaa, mutta se saalistaa myös huomattavia määriä muiden lintulajien poikasia.
Osa merilokeista talvehtii jäätilanteesta riippuen Suomen rannikolla, mutta pääosin laji talvehtii eteläisellä Itämerellä. Merilokkien kevätmuutto alkaa jo maaliskuussa, jolloin aikuiset linnut palaavat pesimäluodoille. Syksyllä linnut siirtyvät talven tultua etelämmäksi.
Merilokki on mereinen laji, mutta lajin voi tavata myös sisämaan järvillä erityisesti muuttoaikoina.
Merimetso
Merimetso on musta, iso lintu. Se pesii paikoin saaristomme ulkoluodoilla yhdyskuntina. Pesän merimetsot tekevät puuhun tai maahan. Merimetso on kalansyöjä. Se on hyvä sukeltaja, joka voi napata kalan jopa kolmenkymmenen metrin syvyydestä.
Talveksi merimetso muuttaa eteläiselle Itämerelle.
Kun merimetso levisi rannikollemme parikymmentä vuotta sitten, jotkut pelkäsivät merimetsojen vähentävän Itämeren kalakantaa. Näin ei tapahtune kuin korkeintaan yhdyskuntien läheisyydessä. Kun merimetsot ovat yleistyneet, merikotkat ovat oppineet saalistamaan merimetsojen poikasia pesiltä.
Nokikana
Nokikana ei ole sorsa, vaan se kuuluu rantakanojen lahkoon. Nokikana on helppo tuntea. Se on pyöreänmuotoinen ja musta. Valkoinen nokka ja otsakilpi loistavat kauas.
Nokikana sukeltaa ruuaksi vesihyönteisiä ja vesikasveja. Sukeltaminen ei ole helppoa, sillä sen pitää oikein ponnistaa saadakseen pallomaisen ruumiinsa pinnan alle. Myöskään lentäminen ei ole nokikanalle helppoa.
Vaikka nokikana on parvilintu syksystä kevääseen, pesimäajan koittaessa se on muuttuu muita nokikanoja kohtaan aggressiiviseksi. Nokikanat puolustavat reviiriään kiivaasti, ja usein ne ajavat muihinkin lajeihin kuuluvia lintuja pois elinpiiriltään.
Nokikanan talvehtimisalueet ovat eteläisellä Itämerellä. Usein osa linnuista viivyttelee lähtöään jäiden tuloon asti. Suomeen ne palaavat jo huhtikuussa.
Nokikanat suosivat reheviä merenlahtia ja järviä. Se on melko yleinen Etelä- ja Keski-Suomen rannikkovesissä ja sisämaassa.
Nokikanat tekevät kelluvan pesäkeon ruoikon suojaan.
Pilkkasiipi
Pilkkasiipi on kookas sukeltajasorsa. Nimensä se on saanut siipien valkoisista takareunoista. Koiras on kokomusta lukuun ottamatta siipilaikkuja ja silmän alla olevaa pientä valkoista täplää. Naaras on ruskea, poskella erottuu pieni valkea laikku. Pilkkasiipi on hyvä sukeltaja. Se sukeltaa ruuaksi useamman metrin syvyydestä simpukoita, kotiloita ja vesihyönteisiä.
Pilkkasiivet talvehtivat eteläisellä Itämerellä ja Pohjanmerellä. Ne saapuvat rannikollemme jo huhtikuun lopussa, mutta ne aloittavat pesinnän vasta kesäkuussa. Naaras munii vaatimattomaan pesään kymmenisen munaa. Pilkkasiiven munat ja poikaset ovat helppoa saalista meri- ja harmaalokeille. Tämä on yksi syy siihen, että pilkkasiipi ei ole yleinen sorsa. Pilkkasiipi pesiikin melko harvalukuisena väli- ja ulkosaaristossa.
Rantasipi
Rantasipi on yleinen kahlaaja koko Suomessa. Se pesii niin saaristossa kuin järvilläkin.
Rantasipin alapuoli on valkea, yläpuoli ruskea. Helpoimmin rantasipin huomaa ja tunnistaa levottomasta käytöksestä ja hätäisestä äänestä.
Rantasipi saalistaa nokallaan pieniä vesihyönteisiä ja muita selkärangattomia. Rantasipi munii varvikon suojaan neljä munaa.
Rantasipit muuttavat loppukesällä Afrikkaan talvehtimaan.
Riskilä
Riskilä on helppo tuntea. Se on näyttää kokomustalta siiven valkoisia laikkuja lukuun ottamatta. Jalat ovat kirkkaanpunaiset.
Riskilät saapuvat ulkosaaristoomme huhtikuussa eteläiseltä Itämereltä ja Pohjanmereltä. Riskilä pesii ulkosaariston kivikkoisilla saarilla pieninä yhdyskuntina. Pesä on kivikon kolossa.
Riskilä on kalansyöjä. Se sukeltelee niitä rohkeasti kovassakin aallokossa.
Ruskosuohaukka
Ruskosuohaukka on trooppisessa Afrikassa talvehtiva suuri petolintu. Koiras on helppo tuntea, sillä sen siipien yläpinnat ovat kolmiväriset: siivenkärki on musta, keskiosa siniharmaa ja tyvi ruskea. Naaras on yksivärisen tummanruskea. Sen pää ja siiven etureuna erottuvat lennossa vaaleina.
Ruskosuohaukat pesivät laajoissa ja tiheissä ruoikoissa. Kun järviruoikot ovat laajentuneet merenlahtien rehevöitymisen seurauksena, ruskosuohaukalle sopivat pesimäalueet ovat yleistyneet. Ruskosuohaukka onkin nykyisin melko yleinen näky hyvillä lintulahdilla.
Ruskosuohaukka etsii ruokaa, erityisesti pikkunisäkkäitä, ruovikkojen lisäksi myös niityiltä ja pelloilta. Ruskosuohaukkapari tekee pesän ruo’on kappaleista ruoikon suojaan. Koiras saalistaa ruokaa sekä naaraalle että poikasille.
Tukkasotka
Tukkasotka on saanut nimensä koiraan koristehöyhenistä, jotka muodostavat sille pitkänkin matkan päähän erottuvan niskatukan. Kauempaa koiraan tuntee mustasta yleisväristä ja valkoisena loistavasta kyljestä. Naaras on yksivärisen tummanruskea.
Tukkasotka on yleinen saariston luodoilla, lintulahdilla kuin jopa karuilla järvillä. Rannikolla tukkasotka hakeutuu mielellään pesimään lokkien ja tiirojen yhdyskuntiin. Tukkasotka on kokosukeltaja. Se sukeltaa yleensä muutaman metrin syvyydestä pikkueläimiä, kuten simpukoita, kotiloita, äyriäisiä ja pikkukaloja.
Tukkasotkan syysmuutto kohti Itämeren eteläosia tapahtuu syyskuussa.
Arktika
Tundran vesilinnut muuttavat toukokuussa Suomen rannikkoa pitkin Siperiaan, Jäämeren rannan hyisille pesimäseuduilleen. Sorsat ja hanhet aloittavat matkansa eteläiseltä Itämereltä tai Pohjanmeren rannikolta, jossa ovat viettäneet talvensa.
Allit, mustalinnut, valkoposkihanhet ja sepelhanhet luovat yhden maailman hienoimmista luontonäytelmistä, mahtavan muuttotapahtuman eli arktikan.
Allit ja mustalinnut saapuvat eteläiselle Itämerelle ruokailemaan vappuun mennessä. Kun toukokuun puolessavälissä sää on otollinen muutolle, sorsat nousevat siivilleen. Ne saapuvat Suomenlahden rannikolle illan hämärtyessä. Parhaimpien muuttopäivien aikana Suomen ilmatilassa on useita miljoonia alleja ja mustalintuja!
Noin viikko allien ja mustalintujen jälkeen muuttavat valkoposkihanhet ja sepelhanhet Suomenlahden rannikkoa pitkin pohjoisemmas. Sadattuhannet sepelhanhet matkaavat Siperiaan Jäämeren rannalle, valkoposkihanhet suunnistavat Novaja Zemljan saarille. Tuulet vaikuttavat muuttoparvien suuntaan, ja joinakin keväinä kaakkoistuulet ovat painaneet muuttavat hanhiparvet Helsingin ja muiden Suomenlahden kaupunkien päälle. Siinä on ollut kaupunkilaisilla ihmettelemistä, kun kerrostalojen yläpuolella on tuhatpäinen valkoposkihanhiparvi matkannut arvokkaasti haukahdellen! Valkoposkihanhia voi nähdä nykyisin pesivänkin Suomen rannikolla, sillä ne ovat hyväksyneet rantaniityt ja kaupunkien puistoalueet pesimä- ja laidunalueikseen.
Sepelhanhia muuttamassa Jäämeren rannalle.
Yle: kevätmuutto 
