1.2 Suomi maailmanpolitiikan pyörteissä
Suomen sota alkaa
:rightTilsitin sopimuksen mukaisesti Venäjän oli taivutettava Ruotsi mukaan mannermaasulkuun. Kustaa IV Aadolf oli kuitenkin itsepäinen ja viittasi kintaalla Venäjän diplomaattiseen painostukseen. Napoleonin kärsivällisyys kului lopulta loppuun ja Venäjän oli toimittava. Se ylitti Suomen itärajan kovassa pakkasessa 21.helmikuuta vuonna 1808. Suomen sota oli alkanut suurvaltapolitiikan tuloksena.
Suomi ei alueena kiinnostanut Aleksanteria ja hän lähti sotaan vastentahtoisesti. Jotta brittien laivaston apu ei kevätjäiden mentyä ehtisi Ruotsin avuksi, sota päätettiin aloittaa talven vielä pitäessä otettaan. Venäjän armeijan kenraali Buxhoevden antoi suomalaisille julistuksen, jossa luvattiin ” otta täjdan Maa Hänän varjelluxän alla, hallituxän; että itzällän toimita täydellista Palckindo, jos Hänän MAJESTÄTIN RUOTZIN KUNINGAS, vielä ätänpäin, ej suostuis, nihän huokioin Rauhan asätuxin”. Tällaisten propagandajulistusten tarkoituksena oli suomalaisten myötämielisyyden voittaminen.
Sodan alkaessa armeijavahvuudet olivat miltein tasavahvat. Venäjällä oli 24 000 sotilasta ja Suomen joukkoja komentavalla kenraali Klingsporilla oli noin 21 000 sotilasta. Tähän kuitenkin päättyivät yhtäläisyydet. Sodan kulkuun ratkaisevasti vaikuttavat erot liittyivät armeijan koulutukseen ja varusteluun. Suomalaiset olivat amatöörisotilaita, koulutus oli heikkoa ja sotakokemukset vähäisiä. Joukkojen keski-ikä oli miltei 40 vuotta, monilla sotilailla oli perheet ja halu taisteluun oli näin vähäisempää. Sotilaat olivat viljelleet ruotupalstojaan sillä aikaa kun venäläiset ammattisotilaat olivat hankkineet sotakokemusta ja omaksuneet uudenlaisia taktiikoita.
Myös varustustasoltaan Ruotsin armeija oli sodan alkaessa puutteellinen. Suurin osa sotilaista oli ilman päällystakkia, asepuku oli suunniteltu lämpimiä kelejä varten ja suksiakin oli vastapuolen armeijassa enemmän. Venäjän tulo talvella yli rajan oli hyvin poikkeuksellista ja Ruotsi joutuikin ensimmäistä kertaa mukaan talvisotaan. Ruotuarmeijalla oli kuitenkin mieli korkealla ja taistelutahtoa, ja sen urhoollisuus on jäänyt elämään myöhemmin kaunokirjallisuudessa kuten Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoissa
Suomi ei alueena kiinnostanut Aleksanteria ja hän lähti sotaan vastentahtoisesti. Jotta brittien laivaston apu ei kevätjäiden mentyä ehtisi Ruotsin avuksi, sota päätettiin aloittaa talven vielä pitäessä otettaan. Venäjän armeijan kenraali Buxhoevden antoi suomalaisille julistuksen, jossa luvattiin ” otta täjdan Maa Hänän varjelluxän alla, hallituxän; että itzällän toimita täydellista Palckindo, jos Hänän MAJESTÄTIN RUOTZIN KUNINGAS, vielä ätänpäin, ej suostuis, nihän huokioin Rauhan asätuxin”. Tällaisten propagandajulistusten tarkoituksena oli suomalaisten myötämielisyyden voittaminen.
Sodan alkaessa armeijavahvuudet olivat miltein tasavahvat. Venäjällä oli 24 000 sotilasta ja Suomen joukkoja komentavalla kenraali Klingsporilla oli noin 21 000 sotilasta. Tähän kuitenkin päättyivät yhtäläisyydet. Sodan kulkuun ratkaisevasti vaikuttavat erot liittyivät armeijan koulutukseen ja varusteluun. Suomalaiset olivat amatöörisotilaita, koulutus oli heikkoa ja sotakokemukset vähäisiä. Joukkojen keski-ikä oli miltei 40 vuotta, monilla sotilailla oli perheet ja halu taisteluun oli näin vähäisempää. Sotilaat olivat viljelleet ruotupalstojaan sillä aikaa kun venäläiset ammattisotilaat olivat hankkineet sotakokemusta ja omaksuneet uudenlaisia taktiikoita.
Myös varustustasoltaan Ruotsin armeija oli sodan alkaessa puutteellinen. Suurin osa sotilaista oli ilman päällystakkia, asepuku oli suunniteltu lämpimiä kelejä varten ja suksiakin oli vastapuolen armeijassa enemmän. Venäjän tulo talvella yli rajan oli hyvin poikkeuksellista ja Ruotsi joutuikin ensimmäistä kertaa mukaan talvisotaan. Ruotuarmeijalla oli kuitenkin mieli korkealla ja taistelutahtoa, ja sen urhoollisuus on jäänyt elämään myöhemmin kaunokirjallisuudessa kuten Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoissa
Venäjä valtaa Suomen
Vihollinen iski kolmena kiilana Suomeen. Venäjän sotasuunnitelman mukaisesti yksi kiila ottaisi hallintaansa Viaporin ja Turun, toinen Hämeenlinnan ja kolmas Savon. Ruotsalaiset omaksuivat vetäytymistaktiikan jättäen puolustuksen Svartholman ja Viaporin linnoituksille. Näistä linnoituksista lähdettäisiin kevään tultua vastahyökkäykseen kun pääarmeija tulisi Ruotsista.
Perääntyminen tapahtui osin suuressa epäjärjestyksessä. Venäläisten saavuttua Helsinkiin maaliskuun alussa pataljoonan komentaja pakeni reellä Viaporiin ja hänen joukkonsa hajaantuivat kukin minnekin. Ladatut tykit kaupungin porteilla joutuivat käyttämättöminä venäläisille. Ruotsin joukot vetäytyivät lopulta pakokauhun vallassa Pohjanmaalle saakka ja Venäjä valtasi koko Etelä-Suomen maaliskuun aikana miltei ongelmitta.
Huhtikuussa Ruotsi sai tärkeitä voittoja Siikajoella ja Revonlahdella, jotka vahvistivat sotilaiden mielialaa. Kevät oli tullut ja nyt oli suunnitelman mukaisesti tarkoitus ryhtyä valtaamaan Suomea takaisin. Vaikka Svartholman linnoitus oli menetetty jo aikaisemmin miltei taisteluitta, vasta Viaporin häpeällinen antautuminen toukokuussa lamaannutti taistelutahdon armeijan keskuudessa. Sodan ensimmäinen suuri taistelu Oravaisissa syyskuussa sinetöi Venäjän voiton ja aselepo solmittiin marraskuussa 1808 Olkijoella.
Sodan alussa suomalaiset olivat luottaneet Ruotsin kykyyn puolustaa Suomea. Henki oli katossa sotilaiden keskuudessa ja puolustahto suuri. Kuningasmielinen rahvas avasi Pohjanmaalla piilotetut ruokavarantonsa Klingsporin miehille tämän niitä pyytäessä. Rannikolla talonpojat katkoivat venäläisten yhteyksiä, mikä vaikeutti suuresti armeijan huoltoa. Vaikka miehittäjä oli yleisesti käyttäytynyt kurinalaisesti siviiliväkeä kohtaan, tällaiset toimet kyllä kostettiin kunnolla. Ylemmät säädyt sen sijaan olivat kääntymässä yhteistyöhön Venäjän kanssa. Heidän mielestään Ruotsi oli jättänyt Suomen oman onnensa nojaan vihollisen edessä.
Varsinaiset taistelu jäivät sodassa vähäisiksi. Sotilaiden voimia veivät sen sijaan pitkät marssit sekä sairaudet. Miehiä menehtyi enemmän tauteihin kuin sotatantereelle. Elokuussa 1808 sairaaksi kirjattiin 2 600 miestä, joista vain 471 oli haavoittunut taistelussa. Vuoden 1809 alussa kuoli Tornion alueella kahdessa kuukaudessa yli 2000 miestä puna- ja lavantautiin sekä kuumetauteihin. Lääkäreitä oli vähän eikä lääkkeitä juuri lainkaan. Paikalliset myivät viinaa sotilaille, jota käytettiin ensiapuun ja tautien ehkäisyyn.
https://peda.net/id/9ae86ef6f02
Perääntyminen tapahtui osin suuressa epäjärjestyksessä. Venäläisten saavuttua Helsinkiin maaliskuun alussa pataljoonan komentaja pakeni reellä Viaporiin ja hänen joukkonsa hajaantuivat kukin minnekin. Ladatut tykit kaupungin porteilla joutuivat käyttämättöminä venäläisille. Ruotsin joukot vetäytyivät lopulta pakokauhun vallassa Pohjanmaalle saakka ja Venäjä valtasi koko Etelä-Suomen maaliskuun aikana miltei ongelmitta.
Huhtikuussa Ruotsi sai tärkeitä voittoja Siikajoella ja Revonlahdella, jotka vahvistivat sotilaiden mielialaa. Kevät oli tullut ja nyt oli suunnitelman mukaisesti tarkoitus ryhtyä valtaamaan Suomea takaisin. Vaikka Svartholman linnoitus oli menetetty jo aikaisemmin miltei taisteluitta, vasta Viaporin häpeällinen antautuminen toukokuussa lamaannutti taistelutahdon armeijan keskuudessa. Sodan ensimmäinen suuri taistelu Oravaisissa syyskuussa sinetöi Venäjän voiton ja aselepo solmittiin marraskuussa 1808 Olkijoella.
Sodan alussa suomalaiset olivat luottaneet Ruotsin kykyyn puolustaa Suomea. Henki oli katossa sotilaiden keskuudessa ja puolustahto suuri. Kuningasmielinen rahvas avasi Pohjanmaalla piilotetut ruokavarantonsa Klingsporin miehille tämän niitä pyytäessä. Rannikolla talonpojat katkoivat venäläisten yhteyksiä, mikä vaikeutti suuresti armeijan huoltoa. Vaikka miehittäjä oli yleisesti käyttäytynyt kurinalaisesti siviiliväkeä kohtaan, tällaiset toimet kyllä kostettiin kunnolla. Ylemmät säädyt sen sijaan olivat kääntymässä yhteistyöhön Venäjän kanssa. Heidän mielestään Ruotsi oli jättänyt Suomen oman onnensa nojaan vihollisen edessä.
Varsinaiset taistelu jäivät sodassa vähäisiksi. Sotilaiden voimia veivät sen sijaan pitkät marssit sekä sairaudet. Miehiä menehtyi enemmän tauteihin kuin sotatantereelle. Elokuussa 1808 sairaaksi kirjattiin 2 600 miestä, joista vain 471 oli haavoittunut taistelussa. Vuoden 1809 alussa kuoli Tornion alueella kahdessa kuukaudessa yli 2000 miestä puna- ja lavantautiin sekä kuumetauteihin. Lääkäreitä oli vähän eikä lääkkeitä juuri lainkaan. Paikalliset myivät viinaa sotilaille, jota käytettiin ensiapuun ja tautien ehkäisyyn.
https://peda.net/id/9ae86ef6f02
Porvoon valtiopäivät
https://peda.net/id/9ae93d90f02
Sodan vielä riehuessa Aleksanterin kanta Suomen suhteen koki muutoksen. Hyvin sujuneen sodan seurauksena keisari antoi suomalaisille kesäkuussa 1808 manifestin, jossa Suomi nähtiin jo osana Venäjää.
Miehityssodasta oli tullut valloitussota. Haminassa solmittu rauha vuonna 1809 päätti Suomen yli kuusisataavuotisen taipaleen Ruotsin yhteydessä ja liitti maan osaksi Venäjää. Rajalinja määrättiin kulkemaan Tornionjokea pitkin, missä se edelleen kulkee. Ruotsin vastusteluista huolimatta myös Ahvenanmaa liitettiin Venäjään.
Rauha oli raskas isku Ruotsille ja aiheutti suurta tyytymättömyyttä. Suomen menetys nähtiin Kustaa IV Aadolfin syyksi ja hän menetti kruununsa. Suomessa ylemmät säädyt omaksuivat nopeasti uuden isännän kun kansa vielä piti Venäjää vanhana vihollisena. Aleksanteri kutsui valtiopäivät koolle Porvooseen maaliskuussa 1809 rauhoittaakseen oloja uudessa alusmaassaan. Porvooseen saapuivat aateliston, papiston, porvareiden ja talonpoikien edustajat. Jotta kutsu tavoittaisi mahdollisimman monta myötämielistä, sitä tehostettiin laskemalla vapaaksi suuri joukko suomalaisia sotavankeja, jotka olivat upseeristoon kuuluvia aatelisia. Aatelisia oli Porvoossa kuitenkin vain 36% paikalla, mikä kertoo tilanteen vaikeudesta. Talonpoikia oli paikalla eniten.
Porvoon tuomiokirkossa Aleksanteri otti juhlallisesti vastaan säätyjen uskollisuudenvalan ja vastalahjaksi hän antoi hallitsijavakuutuksen, jonka mukaan Suomessa pidettäisiin voimassa luterilainen uskonto, säätyjen erioikeudet ja perustuslait. Heti koettiin myös kulttuurisia eroavaisuuksia. Keisari seisoi koko juhlamenojen ajan, mikä tarkoitti että myös kansan oli seisottava. Tämä koettiin suomalaisten keskuudessa ihmeelliseksi asiaksi. Aleksanteri puhui ranskaksi ja ilmoitti uuden ajanjakson alkamisesta Suomen valtiollisessa elämässä. Puhe käännettiin ruotsiksi, jonka jälkeen veisattiin ”Oi Jumala sinua me kiitämme”. Seuraavana päivänä avattiin valtiopäivät, jotka päättyivät juhlallisiin tanssiaisiin illalla
Sodan vielä riehuessa Aleksanterin kanta Suomen suhteen koki muutoksen. Hyvin sujuneen sodan seurauksena keisari antoi suomalaisille kesäkuussa 1808 manifestin, jossa Suomi nähtiin jo osana Venäjää.
Miehityssodasta oli tullut valloitussota. Haminassa solmittu rauha vuonna 1809 päätti Suomen yli kuusisataavuotisen taipaleen Ruotsin yhteydessä ja liitti maan osaksi Venäjää. Rajalinja määrättiin kulkemaan Tornionjokea pitkin, missä se edelleen kulkee. Ruotsin vastusteluista huolimatta myös Ahvenanmaa liitettiin Venäjään.
Rauha oli raskas isku Ruotsille ja aiheutti suurta tyytymättömyyttä. Suomen menetys nähtiin Kustaa IV Aadolfin syyksi ja hän menetti kruununsa. Suomessa ylemmät säädyt omaksuivat nopeasti uuden isännän kun kansa vielä piti Venäjää vanhana vihollisena. Aleksanteri kutsui valtiopäivät koolle Porvooseen maaliskuussa 1809 rauhoittaakseen oloja uudessa alusmaassaan. Porvooseen saapuivat aateliston, papiston, porvareiden ja talonpoikien edustajat. Jotta kutsu tavoittaisi mahdollisimman monta myötämielistä, sitä tehostettiin laskemalla vapaaksi suuri joukko suomalaisia sotavankeja, jotka olivat upseeristoon kuuluvia aatelisia. Aatelisia oli Porvoossa kuitenkin vain 36% paikalla, mikä kertoo tilanteen vaikeudesta. Talonpoikia oli paikalla eniten.
Porvoon tuomiokirkossa Aleksanteri otti juhlallisesti vastaan säätyjen uskollisuudenvalan ja vastalahjaksi hän antoi hallitsijavakuutuksen, jonka mukaan Suomessa pidettäisiin voimassa luterilainen uskonto, säätyjen erioikeudet ja perustuslait. Heti koettiin myös kulttuurisia eroavaisuuksia. Keisari seisoi koko juhlamenojen ajan, mikä tarkoitti että myös kansan oli seisottava. Tämä koettiin suomalaisten keskuudessa ihmeelliseksi asiaksi. Aleksanteri puhui ranskaksi ja ilmoitti uuden ajanjakson alkamisesta Suomen valtiollisessa elämässä. Puhe käännettiin ruotsiksi, jonka jälkeen veisattiin ”Oi Jumala sinua me kiitämme”. Seuraavana päivänä avattiin valtiopäivät, jotka päättyivät juhlallisiin tanssiaisiin illalla
Suomi saa itsehallinnon
Porvoon valtiopäivillä Suomi kohotettiin Aleksanterin mukaan kansakuntien joukkoon. Se sai erityisaseman Venäjän suuriruhtinaskuntana, mikä merkitsi Suomen valtiollisen elämän alkua. Vaikka Suomelle myönnettiin laaja itsehallinto eli autonomia, se ei ollut oma valtionsa vaan osa Venäjää. Itsevaltainen keisari voisi halutessaan määrätä tämän aseman myös menetetyksi. Suomen vapaat olot kulkivat näin käsi kädessä Venäjän keisarin suopeuden kanssa.
Autonomian myöntämisen taustalla vaikuttivat monet tekijät. Ruotsin vallan aikaiset lait takasivat hallitsijalle laajat valtaoikeudet, joten näiden lakien säilyttäminen oli Aleksanterin edun mukaista. Erillisaseman antaminen valloitetuille alueille oli myös tavanomaista Venäjän ulkopolitiikkaa. Kaiken kaikkiaan säätyjen koolle kutsuminen oli Venäjän näkökulmasta tärkeää maan olojen rauhoittamiseksi. Suomalaiset haluttiin saada nopeasti suopeiksi uudelle isännälle ja puuhastelu oman maan asioiden parissa pyyhkisi pois mielistä hävityn sodan muiston.
Keisari halusi Porvoossa säädyiltä neuvoja koskien sotalaitosta, veroja, rahalaitosta ja hallituksen perustamista. Säädyt kokoontuivat neljän kuukauden ajan kukin ryhmä omissa tiloissaan. Aatelisto kokoontui raatihuoneella, papisto lukion tiloissa, porvaristo raatihuoneen toisessa kerroksessa ja talonpojat laamannin talossa. Porvoossa ei tehty päätöksiä vaan jaettiin neuvoja ja tehtiin anomuksia eri asioista.
Tämän jälkeen keisari palasi heinäkuussa päättämään valtiopäivät juhlallisissa tunnelmissa. Innostuksen ollessa suurta tapahtui pieni varaslähdön poikanen. Rummut pärisivät, kirkonkellot kumisivat ja kunnianlaukauksia ammuttiin keisari ajaessa kahdeksan hevosen vetämillä vaunuilla Porvooseen. Hämmästys oli suuri kun vaunuissa matkasikin keisarin kamaripalvelija keisarin ollessa tulossa vasta jäljempänä.
Porvoossa päättyi Suomen epämääräinen aika takamaana ja alkoi autonomian aika, joka hahmotteli Suomelle valtiollisen olemassaolon suuntaviivat. Suomesta tehtiin Venäjän suuriruhtinaskunta ja Suomeen nimitettiin kenraalikuvernööri, joka toimi keisarin edustajana. Kenraalikuvernööri oli korkein virkamies Suomessa, joka valvoi rauhaa ja turvallisuutta maassa sekä keisarin käskyjen noudattamista. Suomen ensimmäinen kenraalikuverööri oli Georg Magnus Sprengtporten, joka oli suomalaissyntyinen ja loikannut Venäjän palvelukseen ennen Suomen sotaa. Tämän takia häntä halveksittiin maanpetturina Ruotsi-Suomessa.
Autonomian myöntämisen taustalla vaikuttivat monet tekijät. Ruotsin vallan aikaiset lait takasivat hallitsijalle laajat valtaoikeudet, joten näiden lakien säilyttäminen oli Aleksanterin edun mukaista. Erillisaseman antaminen valloitetuille alueille oli myös tavanomaista Venäjän ulkopolitiikkaa. Kaiken kaikkiaan säätyjen koolle kutsuminen oli Venäjän näkökulmasta tärkeää maan olojen rauhoittamiseksi. Suomalaiset haluttiin saada nopeasti suopeiksi uudelle isännälle ja puuhastelu oman maan asioiden parissa pyyhkisi pois mielistä hävityn sodan muiston.
Keisari halusi Porvoossa säädyiltä neuvoja koskien sotalaitosta, veroja, rahalaitosta ja hallituksen perustamista. Säädyt kokoontuivat neljän kuukauden ajan kukin ryhmä omissa tiloissaan. Aatelisto kokoontui raatihuoneella, papisto lukion tiloissa, porvaristo raatihuoneen toisessa kerroksessa ja talonpojat laamannin talossa. Porvoossa ei tehty päätöksiä vaan jaettiin neuvoja ja tehtiin anomuksia eri asioista.
Tämän jälkeen keisari palasi heinäkuussa päättämään valtiopäivät juhlallisissa tunnelmissa. Innostuksen ollessa suurta tapahtui pieni varaslähdön poikanen. Rummut pärisivät, kirkonkellot kumisivat ja kunnianlaukauksia ammuttiin keisari ajaessa kahdeksan hevosen vetämillä vaunuilla Porvooseen. Hämmästys oli suuri kun vaunuissa matkasikin keisarin kamaripalvelija keisarin ollessa tulossa vasta jäljempänä.
Porvoossa päättyi Suomen epämääräinen aika takamaana ja alkoi autonomian aika, joka hahmotteli Suomelle valtiollisen olemassaolon suuntaviivat. Suomesta tehtiin Venäjän suuriruhtinaskunta ja Suomeen nimitettiin kenraalikuvernööri, joka toimi keisarin edustajana. Kenraalikuvernööri oli korkein virkamies Suomessa, joka valvoi rauhaa ja turvallisuutta maassa sekä keisarin käskyjen noudattamista. Suomen ensimmäinen kenraalikuverööri oli Georg Magnus Sprengtporten, joka oli suomalaissyntyinen ja loikannut Venäjän palvelukseen ennen Suomen sotaa. Tämän takia häntä halveksittiin maanpetturina Ruotsi-Suomessa.