Porvoon valtiopäivät
https://peda.net/id/9ae93d90f02
Sodan vielä riehuessa Aleksanterin kanta Suomen suhteen koki muutoksen. Hyvin sujuneen sodan seurauksena keisari antoi suomalaisille kesäkuussa 1808 manifestin, jossa Suomi nähtiin jo osana Venäjää.
Miehityssodasta oli tullut valloitussota. Haminassa solmittu rauha vuonna 1809 päätti Suomen yli kuusisataavuotisen taipaleen Ruotsin yhteydessä ja liitti maan osaksi Venäjää. Rajalinja määrättiin kulkemaan Tornionjokea pitkin, missä se edelleen kulkee. Ruotsin vastusteluista huolimatta myös Ahvenanmaa liitettiin Venäjään.
Rauha oli raskas isku Ruotsille ja aiheutti suurta tyytymättömyyttä. Suomen menetys nähtiin Kustaa IV Aadolfin syyksi ja hän menetti kruununsa. Suomessa ylemmät säädyt omaksuivat nopeasti uuden isännän kun kansa vielä piti Venäjää vanhana vihollisena. Aleksanteri kutsui valtiopäivät koolle Porvooseen maaliskuussa 1809 rauhoittaakseen oloja uudessa alusmaassaan. Porvooseen saapuivat aateliston, papiston, porvareiden ja talonpoikien edustajat. Jotta kutsu tavoittaisi mahdollisimman monta myötämielistä, sitä tehostettiin laskemalla vapaaksi suuri joukko suomalaisia sotavankeja, jotka olivat upseeristoon kuuluvia aatelisia. Aatelisia oli Porvoossa kuitenkin vain 36% paikalla, mikä kertoo tilanteen vaikeudesta. Talonpoikia oli paikalla eniten.
Porvoon tuomiokirkossa Aleksanteri otti juhlallisesti vastaan säätyjen uskollisuudenvalan ja vastalahjaksi hän antoi hallitsijavakuutuksen, jonka mukaan Suomessa pidettäisiin voimassa luterilainen uskonto, säätyjen erioikeudet ja perustuslait. Heti koettiin myös kulttuurisia eroavaisuuksia. Keisari seisoi koko juhlamenojen ajan, mikä tarkoitti että myös kansan oli seisottava. Tämä koettiin suomalaisten keskuudessa ihmeelliseksi asiaksi. Aleksanteri puhui ranskaksi ja ilmoitti uuden ajanjakson alkamisesta Suomen valtiollisessa elämässä. Puhe käännettiin ruotsiksi, jonka jälkeen veisattiin ”Oi Jumala sinua me kiitämme”. Seuraavana päivänä avattiin valtiopäivät, jotka päättyivät juhlallisiin tanssiaisiin illalla
Sodan vielä riehuessa Aleksanterin kanta Suomen suhteen koki muutoksen. Hyvin sujuneen sodan seurauksena keisari antoi suomalaisille kesäkuussa 1808 manifestin, jossa Suomi nähtiin jo osana Venäjää.
Miehityssodasta oli tullut valloitussota. Haminassa solmittu rauha vuonna 1809 päätti Suomen yli kuusisataavuotisen taipaleen Ruotsin yhteydessä ja liitti maan osaksi Venäjää. Rajalinja määrättiin kulkemaan Tornionjokea pitkin, missä se edelleen kulkee. Ruotsin vastusteluista huolimatta myös Ahvenanmaa liitettiin Venäjään.
Rauha oli raskas isku Ruotsille ja aiheutti suurta tyytymättömyyttä. Suomen menetys nähtiin Kustaa IV Aadolfin syyksi ja hän menetti kruununsa. Suomessa ylemmät säädyt omaksuivat nopeasti uuden isännän kun kansa vielä piti Venäjää vanhana vihollisena. Aleksanteri kutsui valtiopäivät koolle Porvooseen maaliskuussa 1809 rauhoittaakseen oloja uudessa alusmaassaan. Porvooseen saapuivat aateliston, papiston, porvareiden ja talonpoikien edustajat. Jotta kutsu tavoittaisi mahdollisimman monta myötämielistä, sitä tehostettiin laskemalla vapaaksi suuri joukko suomalaisia sotavankeja, jotka olivat upseeristoon kuuluvia aatelisia. Aatelisia oli Porvoossa kuitenkin vain 36% paikalla, mikä kertoo tilanteen vaikeudesta. Talonpoikia oli paikalla eniten.
Porvoon tuomiokirkossa Aleksanteri otti juhlallisesti vastaan säätyjen uskollisuudenvalan ja vastalahjaksi hän antoi hallitsijavakuutuksen, jonka mukaan Suomessa pidettäisiin voimassa luterilainen uskonto, säätyjen erioikeudet ja perustuslait. Heti koettiin myös kulttuurisia eroavaisuuksia. Keisari seisoi koko juhlamenojen ajan, mikä tarkoitti että myös kansan oli seisottava. Tämä koettiin suomalaisten keskuudessa ihmeelliseksi asiaksi. Aleksanteri puhui ranskaksi ja ilmoitti uuden ajanjakson alkamisesta Suomen valtiollisessa elämässä. Puhe käännettiin ruotsiksi, jonka jälkeen veisattiin ”Oi Jumala sinua me kiitämme”. Seuraavana päivänä avattiin valtiopäivät, jotka päättyivät juhlallisiin tanssiaisiin illalla