Ilmaston lämmetessä jään reuna alkoi sulaa eli jää alkoi vetäytyä kohti jäätiköitymiskeskusta.

Lumen ja jään sulaessa syntyi voimakkaita sulavesivirtoja, jotka kulkivat tunneleissa jään sisällä ja pitkin jään halkeamia. Jäätikön vesivirrat kuljettivat mukanaan erikokoista kiviainesta. Jäätikköjokien käsittelyssä kiviaines pyöristyi, lajittui ja kerrostui raekooltaan erillisiksi päällekkäisiksi kerroksiksi.

Tässä harjuaineksessa on vuoroin hiekkaa ja soraa. Raskaammat kivet vierivät joen pohjalla samalla pyöristyen ja muodostaen harjujen alaosan. Harjujen hiekka- ja sorakerrosten paksuus vaihtelee sen mukaan minä vuodenaikana ne ovat syntyneet.

Kesällä jää suli nopeammin ja jäätikköjokien virtaus oli voimakkaampaa kuin talviaikaan. Kesällä syntyneet kerrokset muodostuivat karkeammasta kiviaineksesta, kun taas talvisten jokien virtausvoima riitti useimmiten vain hienojakoisemman aineksen, kuten hiekan ja saven liikutteluun. Jään reunan eteen purkautuva jäätikköjoki kasasi virtauksen hidastuessa karkeimman aineksen uomansa keskiosiin hienomman aineksen levittäytyessä kauemmas suiston reunalle. Näin kivennäismaalajit lajittuivat raekokonsa mukaisesti. Hienojakoisin aines on aikojen saatossa kulkeutunut virtaavan veden mukana harjujen juurelle.

Kun mannerjäätikön reuna vetäytyi Etelä-Suomessa kohti luodetta, myös suistokohdat siirtyivät samaan suuntaan. Näin muodostuivat eteläisen Suomen luoteesta kaakkoon suuntautuvat pitkittäisharjut.

Lapissa harjujen suunta on yleensä koillisesta lounaaseen, koska jää vetäytyi Lapista katsottuna kohti lounasta.

Harjut ovat yleensä useiden kilometrien pituisia ja muutamien kymmenien metrien korkuisia, mutta joissain tapauksissa harjuista voi muodostua valtavan kokoisia saumaharjuja, kun jäätikköjoet ovat kuljettaneet harjuaineksen kahden jääkielekkeen väliin.

Esimerkiksi Hämeenkyröstä Tampereen kautta Lahteen ulottuva 200 kilometriä pitkä harjujakso on syntynyt tällä tavalla.

Itse asiassa Tampereella Pyhäjärven ja Näsijärven välissä sijaitseva Pyynikinharju on maailman suurin soraharju. Sen korkeus merenpinnasta on 160 metriä ja viereisen Pyhäjärven pinnasta mitattuna 82 metriä.

Pyynikinharjun rinteillä voi nähdä useamman Itämeren meri- ja järvivaiheen rantaviivan merkkejä. Näistä muinaisrannoista selvimmin näkyy 125 metrin korkeudessa oleva Yoldiameren muinainen rantatörmä, joka on syntynyt noin 9 000 vuotta sitten.

Suomalainen harjumaisema on arvokas jo sinällään ja näin suojelemisen arvoinen. Lisäksi harjut ovat tärkeitä pohjavesi-, ulkoilu- ja virkistysalueita.

Valitettavan usein monien harjujen kohtalona on ollut kuitenkin vuosien saatossa voimakas soranotto ja rakentaminen.

Nykyään harjumaisemia pyritään suojelemaan rajoittamalla esimerkiksi maa-ainesten ottoa sekä säätelemällä rakentamista harjuilla.

Lisätietoa

Pitkittäisharju Jokioisilla, josta on kaivettu hiekkaa ja soraa.