ETENEVÄN JÄÄN MERKIT (JÄÄTIKÖITYMISVAIHE)

Merkki	Kuvaus
Silokalliot	Etenevä jää kulutti kallion pinnan tasaiseksi.
Uurteita kalliossa	Etenevässä jäässä olleet kiven kappaleet kuluttivat kallioon uurteita.
Murroslaaksot, järvialtaat	Kallio on paikoin rikkoutunut maanjäristysten seurauksena. Jää on kuljettanut rikkoutuneen kiviaineksen pois → synti mm. järvialtaita.
Moreenikerrostumat	Jää kuljetti rikkoutunutta kiviainesta mukanaan. Kun jää suli, isommat ja pienemmät kallion kappaleet jäivät paikoilleen → syntyi moreenikerroksia.
Siirtolohkareet eli hiidenkivet	Jää irrotti ja kuljetti isojakin kallion kappaleita.
Drumliini	Etenevä jää ylitti kallion ja kasasi sen taakse kulkusuuntansa mukaisen pitkänomaisen moreeniselänteen, joka kartoissa näkyy usein hieman tipan muotoisena.

Skandien vuoristosta valuva jäämassa raastoi alla olevaa maankamaraa, joka lisäksi painui jään valtavan painon alla lommolle. Jää hioi kalliota ja irrotti siitä erikokoisia palasia, jotka kulkeutuivat liikkuvan jään mukana satoja kilometrejä synnyinpaikaltaan.

Osan kiviaineksesta jää murskasi erikokoiseksi maa-ainekseksi, joka sekoittui ja levisi jään mukana lähes joka kolkkaan Pohjolaa. Näin syntyi maamme yleisin maalaji moreeni, joka sisältää erikokoista ainesta suuremmista lohkareista aina hiekkaan ja saveen.

Osa moreenista kulkeutui mannerjään pohjassa ja iskostui jään puristuksessa tiukaksi pohjamoreenipatjaksi, joka peittää suurta osaa kallioperäämme. Pohjamoreenin päälle on paikoin kerrostunut jään sulamisvaiheessa löyhää pintamoreenia, joka on kulkeutunut jään sisällä ja päällä. Lisäksi sulavan jään reunan eteen syntyi erilaisia pienempiä kumpumoreeneja. Reunamoreenivalleja syntyi myös veden pinnan alla jäätikön reunan suuntaisiin halkeamiin. Ilmaston lämmitessä jäätikkö perääntyi ja De Geer-moreenit nousivat maankohoamisen seurauksena näkyville. Upeimmat De Geer- moreenit löytyvät Merenkurkun saaristosta, jossa ne muodostavat ryhmän pitkiä samansuuntaisia saaria.

Drumliinit syntyivät, kun etenevä jää ylitti kallion ja kasasi sen taakse kulkusuuntansa mukaisen pitkänomaisen moreeniselänteen, joka kartoissa näkyy usein hieman tipan muotoisena. Näitä samansuuntaisia muutaman sadan metrin pituisia mäkiä voi olla joillakin alueilla satoja (ks. kuva).

Jään mukanaan kuljettama aines hioi kallioperää sileäksi. Kallioiden vastasivut hioutuivat eniten suojanpuolen jäädessä rosoisemmaksi. Jään liikesuunnan voi päätellä silokallioon piirtyneistä uurteista, jotka syntyivät jään alapintaan kiinnittyneiden lohkareiden kovertaessa ne kallioperään.



Virtaava jää kuljetti mukanaan myös valtavan kokoisia siirtolohkareita, joita saattoi kellua jäävuorten sisällä satojen kilometrien päähän synnyinpaikaltaan.

Kallioperämme on joutunut vuosimiljoonien aikana monien maanjäristysten ja lohkoliikuntojen kohteeksi. Näin kallioperäämme on syntynyt samansuuntaisia siirroksia, jotka usein näkyvät ympäristöstään nousevina korkeina ja suorina kallioseinäminä. Näiden lohkojen välissä voi nähdä kallioperän heikkousalueita, jota eroosiovoimat ovat kuluttaneet syviksi samansuuntaisiksi murroslaaksoiksi. Liikkuva mannerjää puhdisti näitä laaksoja ja kallioperän halkeamia niihin kertyneestä kiviaineksesta. Luoteesta kaakkoon suuntautuvat kapeat järvialtaat saivat alkunsa, kun jään sulettua vesi valtasi murrosaltaat.

Skandeilta etenevä jää muotoili myös vuoriston laaksoja U-kirjaimen muotoisiksi. Niillä paikoilla, jossa jää laskeutui mereen, syntyi vuonoja. Erityisen runsaasti niitä löytyy Norjan rannikolta.

Turun Ruissalon edustalla oleva Kukkarokivi on Suomen suurin näkyvillä oleva siirtolohkare. Graniittilohkaren merenpinnan yläpuolella oleva osa on 12 m korkea.