Oppilaiden, huoltajien, henkilökunnan, ja osallistaminen
Joensuun seudun opetussuunnitelma on laadittu yhteistyössä oppilaiden, huoltajien ja koulujen henkilöstön kanssa.
Oppilaat ja huoltajat ovat osallistuneet opetussuunnitelmatyössä Unelmien koulu- teemalla toimintakulttuurin visioimiseen, tuntijaon kommentointiin, arvokeskusteluun ja kommentoimalla opetussuunnitelman luonnoksia ja ensimmäisiä versioita. Oppilaat ja huoltajat osallistuvat oman koulunsa toimintakulttuurin kehittämiseen lukuvuosisuunnitelmassa kuvatulla tavalla.
Koulujen henkilökunta on osallistunut opetussuunnitelman laatimiseen seudullisen ohjeistuksen mukaisesti. Lisäksi koulujen henkilökunta on kommentoinut opetussuunnitelmaluonnosta sen eri vaiheissa.
Opiskeluhuollon ja kodin ja koulun yhteistyötä käsittelevät osuudet on laadittu yhteistyössä kunkin kunnan opiskeluhuollon monialaisen ohjausryhmän kanssa. Opetuksen järjestämistapoihin liittyvät linjaukset päätetään koulukohtaisissa opetussuunnitelmissa tai opetuksen järjestäjän päättämällä tavalla.
Joensuun seudun opetussuunnitelman arvioinnista ja kehittämisestä vastaa Joensuun seudun pedagoginen ryhmä yhdessä seudun sivistysjohtajien kanssa. Kehittämistyötä ohjaa koulujen toiminnasta saatu monipuolinen arviointipalaute.
Opetussuunnitelmaa ja sen toteutumista arvioidaan ja kehitetään kouluilla yhdessä oppilaiden, huoltajien ja henkilökunnan kanssa.
Seututasolla yhteistyökumppanit ovat luonteeltaan yhteisiä, maakunnallisia toimijoita, kuten esimerkiksi Pohjois-Karjalan maakuntaliitto, seutukirjasto, järjestöt, POKALI. Kouluilla on luontevia paikallisia yhteistyökumppaneita, joiden kanssa toteutettava toiminta kirjataan lukuvuosisuunnitelmaan.
Tässä luvussa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden paikallisesti päätettävissä asioissa viitataan sisältöihin, jotka löytyvät opetussuunnitelman muista luvuista.
Luku 5:
- Yhteistyö oppilaiden, huoltajien ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa (esim. oppilaskunnat, vanhempainyhdistys jne)
- Opetuksen järjestämisen tavat
Luku 7:
- Opetuksen järjestäjä kirjaa opetussuunnitelman kuntakohtaiseen osioon tai lukuvuosisuunnitelmaan, miten järjestetään oppimisen ja koulunkäynnin edellytyksiä tukevat opetusjärjestelyt
Luku 8:
- Opiskeluhuoltoa ja kodin ja koulun yhteistyötä käsittelevien osuuksien laatiminen yhteistyössä kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon viranomaisten kanssa
Luku 12:
- Oppilaille tarjottavat valinnaiset aineet ja mille vuosiluokille niiden opetus sijoittuu
Oppilaanohjaus:
- Seudullisesti laaditaan ohjaussuunnitelma ,jota koulut täydentävät. Ohjaussuunnitelmassa kuvataan oppilaanohjauksen järjestämisen rakenteet, toimintatavat, työn ja vastuun jako sekä työskentely monialaisissa verkostoissa, kodin ja koulun yhteistyö ohjauksessa, työelämäyhteistyö sekä työelämään tutustumisen järjestelyt (kts. myös vuosiluokkakokonaisuuksiin sisältyvä oppilaanohjauksen tehtäväkuvaus).
Opetuksen järjestäjä kirjaa kunnan mahdolliset opetussuunnitelmaa täydentävät paikalliset suunnitelmat ja ohjelmat (esim. aamu- ja iltapäivätoiminnan suunnitelma, tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma, kulttuurikasvatussuunnitelma, tietostrategia).
Mahdolliset koulukohtaiset täydennykset kirjataan koulun lukuvuosisuunnitelmaan.