Kunnan OPS sisällöt
B-ruotsin oppimäärän tavoitteet, sisällöt ja arviointi vuosiluokilla 5-6
Tavoitteet
Tutustutaan pohjoismaalaisuuteen ja ruotsin kielen vaikutukseen suomen kieleen. Innostetaan oppijaa uuden kielen pariin. Oppija selviytyy yksinkertaisimmista arkipäiväisistä viestintätilanteista ja osaa kertoa itsestään ruotsiksi.
Sisällöt
Aihepiirejä ovat 5.-6. luokilla:
5lk: tervehdykset, perhe ja harrastukset
6lk: koulu, vapaa-aika, vaatteet, värit, lemmikki- ja kotieläimet
Lisäksi voidaan valita yhdessä oppilaita kiinnostavia aihepiirejä.
Harjoitellaan erilaisia vuorovaikutustilanteita ja ääntämistä.
Rakenteista opetellaan substantiivin yksikkö ja monikko, adjektiivit, kellonajat, verbin perusmuoto, preesens ja apuverbit, persoonapronominit, lukusanat, kysymyslauseiden sanajärjestys ja päälauseen sanajärjestys.
Työskentelytavat:
Työskentelytapoina käytetään mm. pari- ja pienryhmätyötä, leikkejä, laulua, pelejä ja draamaa. Mahdollisuuksien mukaan hyödynnetään tieto- ja viestintäteknologiaa ja tarjotaan mahdollisuuksia harjoitella kansainvälistä yhteydenpitoa.
Eriyttäminen:
Kielissä oppimisvaikeuksia kokeville oppijoille eriytetään opiskeltavaa asiaa mahdollisuuksien mukaan.
Kielissä hyvin menestyville oppijoille eriytetään opiskeltavaa asiaa ylöspäin, jotta opiskelussa on tarpeeksi haastetta.
Arviointi
Arviointi on ohjaavaa ja kannustavaa. Oppimista arvioidaan monin eri tavoin, mm. vertais- ja itsearvioinnin keinoin. Arvioinnissa välineenä voidaan käyttää esim. kirjallisia ja suullisia kokeita, jatkuvaa näyttöä sekä Eurooppalaista kielisalkkua http://kielisalkku.edu.fi/fi. Arvioinnissa otetaan huomioon kielitaidon kaikki osa-alueet.
Ruotsin kielen B1-oppimäärän päättöarvioinnin osaamisen tason kuvaukset arvosanoille 5, 7, 8 ja 9 vuosiluokan 6 päätteeksi: ks. valtakunnalliset opetussuunnitelman perusteet