1.─2. vuosiluokka

1.─2. vuosiluokka

”Opetuksessa hyödynnetään esiopetuksen aikana ja koulun ulkopuolella oppilaille karttuneita tieto- ja viestintäteknologian (tvt) tietoja ja taitoja. Leikkiin perustuva työskentely on edelleen keskeistä. Tieto- ja viestintäteknologian perustaitoja harjoitellaan ja opitaan käyttämään niitä opiskelun välineinä. Samalla opitaan keskeistä käsitteistöä. Oppilaat pohtivat myös, mihin tarkoituksiin tieto- ja viestintäteknologiaa käytetään lähiympäristössä ja mikä sen merkitys on arjessa.”

 

1 Käytännön taidot ja oma tuottaminen

”Koulutyössä harjoitellaan laitteiden, ohjelmistojen ja palveluiden käyttöä ja opetellaan niiden keskeisiä käyttö- ja toimintaperiaatteita. Samoin harjoitellaan näppäintaitoja sekä muita tekstin tuottamisen ja käsittelyn perustaitoja. Oppilaat saavat ja jakavat keskenään kokemuksia digitaalisen median parissa työskentelystä sekä ikäkaudelle sopivasta ohjelmoinnista. Pelillisyyttä hyödynnetään oppimisen edistäjänä.”

  • Oppilas oppii
    • Windows-tietokoneen ja iPadin peruskäytön. Hän osaa käynnistää ja sulkea koneen sekä ohjelmia.
    • kirjautumaan sisään/ulos oppimisalustaan.
    • käyttämään ilmaista tai ostettua digitaalista oppimateriaalia.
    • lukemaan QR-koodin.
    • käynnistämään tekstinkäsittelyohjelman, kirjoittamaan virkkeitä ja tallentamaan tekstin
      • iso alkukirjain
      • lopetusmerkki
    • Oppilas harjoittelee
    • omien töiden tallentamista pilvipalveluun, esimerkiksi opettajalle jaettuun kansioon.
    • kirjain- ja numerohahmoja kosketusnäytöllä.
    • näppäintaitoja.
    • piirto-ohjelmien käyttöä.
    • Oppilas tutustuu esityksen tekemiseen esitysohjelmalla.

 

2 Vastuullinen ja turvallinen toiminta

”Oppilaiden kanssa keskustellaan ja luodaan yhdessä tvt:n turvallisia käyttötapoja ja hyviä käytöstapoja. Huomiota kiinnitetään terveellisiin työasentoihin sekä sopivan pituisten työjaksojen merkitykseen hyvinvoinnille.”

  • Oppilas osaa
  • sisään- ja uloskirjautua sovelluksista.
  • käyttää omia henkilökohtaisia tunnuksia turvallisesti internetissä.
  • Oppilas tutustuu
    • tekijänoikeuksien periaatteisiin.
    • turvalliseen toimintaan verkossa.
    • terveellisiin työasentoihin, sopivan pituisten työskentelyjaksojen periaatteeseen ja sopivaan valaistukseen.

 

3 Tiedonhallinta sekä tutkiva ja luova työskentely

”Oppilaita opastetaan käyttämään keskeisiä hakupalveluita, kokeilemaan eri työvälineitä ja tekemään pienimuotoisia tiedonhankintatehtäviä eri aihepiireistä ja itseä kiinnostavista asioista. Heitä kannustetaan toteuttamaan tvt:n avulla ideoitaan yksin ja yhdessä toisten kanssa.”

  • Oppilas harjoittelee tallentamaan ääntä, valokuvaamaan ja videoimaan.
    • tutkitun ja kokeillun dokumentointi
    • itseilmaisu
    • oman työn taltiointi
  • Oppilas käyttää valmiita URL-linkkejä tiedonhaussa.
  • Oppilas oppii tekemään yksinkertaisia ohjelmointitehtäviä kynää ja paperia käyttäen sekä itse toimimalla, esimerkiksi leikkien kautta.
  • Oppilas käyttää Beebot-robotteja ja helppoja ohjelmointiohjelmia mahdollisuuksien mukaan.

 

4 Vuorovaikutus ja verkostoituminen

”Oppilaat saavat kokemuksia oppimista tukevien yhteisöllisten palveluiden käytöstä ja harjoittelevat käyttämään tieto- ja viestintäteknologiaa erilaisissa vuorovaikutustilanteissa.”

  • Oppilas tutustuu tvt:n käyttöön lähiympäristössä ja sen merkitykseen arjessa.
  • Oppilas harjoittelee hyviä käytöstapoja digitaalisessa ympäristössä.

 

5 Laite- ja toimintaympäristö

  • Pitkäaikaisempaa säilytystä ja opettajan arviointia varten voidaan luoda jokaiselle oppilaalle pilvipalveluun kansion, joka on jaettu opettajalle.
  • Oppilas tutustuu Windows-tietokoneeseen.

 

Esimerkkisovelluksia (iPad- ja Windows- ym.)

  • Pedanet, Onedrive tai vastaava pilvipalvelu
  • Word tai WordOnline (tekstinkäsittely)
  • Sway tai PowerPoint(esitys)
  • Molla ABC (kirjain- ja numerohahmojen harjoittelu)
  • Book Creator, maksullinen tai Pages, ilmainen (sanojen kirjoittaminen)
  • QR Reader tai vastaava (QR-koodin lukeminen)
  • Viettle, Explain everything (sovellus tarinankertomisen tallentamiseen)
  • Paint
  • Näppistaituri (näppäintaidot)

Esimerkkejä ohjelmointisovelluksista

  • Kodable
  • ScratchJr
  • Bee-Bot
  • Daisy the Dino
  • Legi Mindstorm Fix the Factory

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä