Osallistuminen ja vaikuttaminen Petäjävedellä




Kuulluksi tuleminen ja osallisuus omaan elämään vaikuttavissa asioissa ovat lapsen oikeuksia, jotka huomioidaan myös esiopetuksessa. Lapsella on esiopetuspäivän aikana useita mahdollisuuksia vaikuttaa ja osallistua päivän kulkuun ja toimintaan. Lapsella on esimerkiksi mahdollisuus päättää tietyissä tilanteissa, mitä hän tekee, missä järjestyksessä tai minkä hän annetuista vaihtoehdoista valitsee. Lapsen kiinnostuksen kohteita ja toiveita huomioidaan suunnittelussa mahdollisuuksien mukaan. Lapset ovat mukana toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa. Koska esiopetuksessa harjoitellaan demokraattista päätöksen tekoa, valintamenetelmänä voidaan käyttää äänestämistä. Lapsia ohjataan neuvottelemaan asioista toistensa kanssa. Lapsen aito kuunteleminen ja kohtaaminen kasvattaa häntä myös arvostamaan omia ja toisten näkemyksiä ja mielipiteitä.

Aikuisten tehtävä on jatkuvasti valmentaa lapsen vaikuttamisen ja osallistumisen taitoja. Kiireettömässä ja arvostavassa ilmapiirissä on enemmän tilaisuuksia harjoitella näitä taitoja. Osallisuuden tasot vaihtelevat lasten taitojen mukaan eikä turvallisuuden tunne saa kadota lapsilta. Aikuisten aito läsnäolo on tärkeää ja se luo turvallisuuden tunnetta lapsiryhmään ja mahdollistaa aktiivisen havainnoinnin. Lapsia myös kannustetaan auttamaan toisiaan.

Yhteiset säännöt ja sopimukset ryhmässä ovat perustana osallistumiselle ja vaikuttamiselle. Ryhmähengen luominen on tärkeää, jotta kyetään toimimaan yhdessä. Säännöt ja sopimukset tulevat lapsille konkreettisiksi, kun lapset saavat osallistua niiden laatimiseen. Sääntöjä ja sopimuksia käsitellään monin eri keinoin, esimerkiksi draaman avulla. Tärkeää on, että esiopetushenkilöstöllä on suojeleva ja turvallinen ote lasten kanssa tehtävään toimintaan.

Huoltajia pyritään aktiivisesti osallistamaan esiopetusvuoden aikana tehtävään toimintaan ja sen suunnitteluun keskustelemalla heidän kanssaan mm. lapsen esiopetussuunnitelman laatimisen yhteydessä. Huoltajille myös tarjotaan mahdollisuus palautteen antamiseen ja toiveiden ilmaisemiseen erillisten palautelaatikoiden ja kyselyiden muodossa. Vanhempainillat esiopetusvuoden aikana ovat hyvä mahdollisuus käydä yhteistä keskustelua laajemmalla osallistujajoukolla.

Petäjävedellä esiopetuksessa järjestetään lasten kokouksia. Esiopetusryhmistä kootaan niin sanottu lasten raati, joka kokoontuu esiopetushenkilöstön johdolla, ja joka saa vaikuttaa esiopetuksessa ja päivähoidossa olevien lasten asioihin ikätason mukaisesti.

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä