Laaja-alainen osaaminen Petäjäveden esiopetuksessa
Laaja-alaisen osaamisen tavoitteina on tukea yksilön kasvua yhteisössä, ohjata elinikäiseen oppimiseen sekä kestävään elämäntapaan muuttuvassa maailmassa. Laaja-alainen osaaminen koostuu tahdon, asenteiden, arvojen, tietojen ja taitojen muodostamasta kokonaisuudesta.
Laaja-alainen osaaminen koostuu kuudesta osa-alueesta:

Kuva 1. Laaja-alainen osaaminen Petäjäveden esiopetuksessa.
Kuvan perustana Petäjäveden kunnan esiopetussuunnitelma (2013) ja Valtakunnallisen esiopetussuunnitelman perusteet (2014).
Yllä mainitut taidot ja osaamisen alueet muodostavat jatkumon esiopetuksesta perusopetukseen. Toiminta esiopetuksessa on kokonaisvaltaista ja eheyttävää, joten laaja-alainen osaaminen toteutuu luontevasti kaikessa toiminnassa. Esiopetuksessa painotetaan tietosisältöjä enemmän monipuolisia työskentelytapoja ja erilaisissa oppimisympäristöissä toimimista. Tavoitteena onkin opettaa lasta löytämään itselleen luontaisia tapoja työskennellä. Myös huoltajien tuntemus oman lapsen oppimis- ja työskentelytavoista huomioidaan esiopetustoiminnan suunnittelussa. Lapset osallistuvat aktiivisesti esiopetuksen oppimisympäristöjen suunnitteluun ja rakentamiseen. Lasten osallisuutta lisätään myös lasten kokouksilla, joissa lapset voivat aikuisen ohjauksessa päättää yhdessä heitä koskevista asioista.
Petäjäveden varhaiskasvatusyksiköt Petäjäkalliossa ja Kintaudella ovat mukana valtakunnallisessa Ilo kasvaa liikkuen-ohjelmassa. Ohjelman tarkoituksena on lisätä lasten päivittäisen liikunnan määrää varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa. Esiopetuksessa lasten toiminnallisuus otetaan aktiivisesti huomioon. Lapsella on oikeus valita erilaisia, itselleen sopivia työskentelytapoja, joihin kasvattaja ohjaa lasta.
Lapsi osallistuu oman osaamisensa arviointiin aktiivisesti yhdessä aikuisen kanssa, itsenäisesti, pienryhmissä ja koko ryhmän kanssa. Lapsen tuotoksia dokumentoidaan eri tavoin, ja näin lapsi voi helpommin itsekin arvioida mennyttä. Esiopetuksen henkilökunta arvioi ja kehittää omaa toimintaansa aktiivisesti tekemällä itsearviointia toiminnastaan ja tarvittaessa muokkaamalla omia toimintatapojaan tavoitteiden suuntaisiksi. Lisäksi esiopetusyksiköiden esiopetustiimit arvioivat omaa toimintaansa säännöllisesti. Arviointia tehdään myös yhdessä huoltajien kanssa esimerkiksi lapsen esiopetuskeskustelujen yhteydessä. Arvioinnista kerrotaan tarkemmin 4.2 Arviointi opetuksen ja oppimisen tukena.
Lasten kokonaisvaltainen turvallisuus, niin fyysisesti kuin psyykkisestikin, on erittäin tärkeää esiopetuksessa. Lasten kanssa käytetään erilaisia turvallisuuteen ja tunteisiin liittyviä materiaaleja.
Vuorovaikutuksen ja kulttuurien moninaisuus näkyy myönteisessä ja hyväksyvässä ilmapiirissä. Tärkeää on huomata, että vuorovaikutuksessa kasvattajan oma toiminta, asenteet ja ammatilliset taidot vaikuttavat vuorovaikutuksen laatuun. Taidekulttuurin tiimoilta Petäjävedellä tehdään yhteistyötä mm. Kulttuuriaitan sekä eri taiteilijoiden kanssa.
Monilukutaitoa kehitetään hyödyntämällä eri aistikanavia opetuksessa. Tieto- ja viestintäteknologiaa käytetään esiopetuksen arjessa luontevasti ja tilanteen mukaan.

- Ajattelu ja oppiminen
- Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu
- Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot
- Monilukutaito
- Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen
- Osallistuminen ja vaikuttaminen