Luhangan kunnan opetussuunnitelmaratkaisut

Erityisopettaja ja muut oppilasta opettavat opettajat laativat yhteistyössä oppilaan sekä huoltajan kanssa henkilökohtaisen opetuksen järjestämistä koskevan suunnitelman (HOJKS) pedagogisen selvityksen pohjalta.

HOJKS kirjataan omalle lomakkeelleen. HOJKS on pedagoginen asiakirja, johon voivat tehdä kirjauksia oppilasta opettavat opettajat lukuvuoden aikana. Kaikki oppilaan saama pedagoginen tuki tulee kirjata HOJKS:iin.

Asiantuntijalausuntojen pohjalta voidaan tehdä pedagogisia ratkaisuja oppilaan tuen järjestämiseksi. HOJKSiin kirjataan lyhyesti oppilaalle tehty tutkimus, tutkijan nimi ja ajankohta, mutta ei tutkimustuloksia.

Oppilaan opettaja tai oppiaineen opetuksesta vastaava opettaja laatii edellä mainitut HOJKSin sisällöt. Oppisisällöt ja opetusjärjestelyt tulee kuvata selkeästi, konkreettisesti ja riittävän yksityiskohtaisesti HOJKSissa, sillä oppilaan opetus ja arviointi pohjautuu niihin. (Esimerkiksi pelkkä maininta e-kirjan käytöstä ei riitä oppisisällön kuvaukseksi). Yksilöllistetyn oppiaineen arvioi opettaja, joka on opettanut oppilaalle kyseistä oppiainetta.

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin