Luhangan kunnan opetussuunnitelmaratkaisut

Yleinen tuki kuuluu kaikille oppilaille osana laadukasta perusopetusta. Tuen tarpeiden arviointi ja tarvittavan tuen tarjoaminen kuuluu opettajan työhön ja kaikkiin opetustilanteisiin. Tuen antaminen ei edellytä tutkimuksia eikä päätöksiä. Erityisopettaja ja muut tuen henkilöt arvioivat tuen tarvetta ja suunnittelevat sen järjestämistä yhdessä oppilaan opettajan kanssa tarvittaessa monialaisena yhteistyönä. Myös oppilaan huoltajat otetaan mukaan yleisen tuen suunnitteluun ja oppilaat itse ikätason huomioon ottaen.

Riittävän varhain annettava yleinen tuki ehkäisee ongelmien monimuotoistumista ja syvenemistä. Yleisen tuen vaiheessa ovat käytettävissä samat tukimuodot kuin tehostetussa ja erityisessä tuessa. Näitä tukimuotoja ovat mm. eriyttäminen, samanaikaisopetus, tukiopetus (myös ennakoiva) oppilaanohjaus, oppilashuollon tuki, osa-aikainen erityisopetus, apuvälineet, avustajapalvelut, ohjaus- ja tukipalvelut. Nuorisotyö on yksi yhteistyökumppani ennaltaehkäisevässä työssä ja nivelvaiheen tukea mietittäessä. Yleistä tukea on myös opetusryhmien joustava muuntelu. Yhteistoiminnallinen oppiminen ja oppilaan toiselle antama tuki ja ohjaus ovat myös hyviä tukitoimenpiteitä.

Yleisessä tuessa eriyttäminen on yksi keskeisimmistä tukitoimenpiteistä. Oppilaan oppisisällöissä tulee tarvittaessa varioida laajuutta, syvyyttä ja etenemisnopeutta. Oppilaiden lievätkin oppimisvaikeudet sekä maahanmuuttajataustaiset ja vieraskieliset oppilaat tulee ottaa huomioon opetus- ja arviointitilanteissa. Arvioinnissa tulee kiinnittää erityistä huomiota oppilaan tilanteeseen sovitettuihin, monipuolisiin ja joustaviin arviointitapoihin.

Yleisen tuen järjestämistä koordinoi koulun rehtori tai koulun tuen palveluista vastaava apulaisrehtori. He huolehtivat siitä, että käytettävissä olevat tukimuodot kuten avustajapalvelut ja osa-aikainen erityisopetus ovat oikein kohdennettu ja tehokkaasti järjestetty. Koulun yhteisöllinen oppilashuoltoryhmä seuraa, mitä tukimuotoja yleisessä tuessa käytetään ja minkä verran yleistä tukea koulussa annetaan. Sen tehtävänä on myös kehittää omalta osaltaan koulun yleisen tuen toimintamalleja.

Oppilaan ja huoltajan kanssa keskustellaan yleisen tuen tarpeesta ja sopivista tukimuodoista. Oppilaan suunniteltu tuki voidaan kirjata oppimissuunnitelmaan (lomake "Oppimissuunnitelma yleisen tuen vaiheessa"). Oppimissuunnitelma voidaan tehdä myös pidemmälle edistyneen oppilaan opiskelun suunnittelun ja kirjaamisen tueksi. Toteutuneen yleisen tuen jälkeen annettu tuki kirjataan ja sen toimivuus arvioidaan sekä koulun että kodin näkökulmasta.

Mikäli oppilaalla on tehostetun tuen oppimissuunnitelma tai erityisen tuen HOJKS, ei erillistä yleisen tuen oppimissuunnitelmaa tehdä, vaan kaikki oppilaan saama tuki kirjataan jo voimassaolevaan pedagogiseen asiakirjaan eli tehostetun tuen oppimissuunnitelmaan tai HOJKS:iin.

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin