Liikunnan arviointi vuosiluokalla 3-4
Arvioinnin tarkoituksena on tukea fyysisen, sosiaalisen ja psyykkisen toimintakyvyn kehittymistä. Sitä toteutetaan koko lukuvuoden ajan. Liikunnassa pyritään antamaan positiivista ja kannustavaa palautetta toiminnasta mahdollisimman usein sekä tunnistamaan oppilaiden yksilölliset vahvuudet ja kehittymistarpeet ja tukemaan niitä.
Arviointi toteutetaan havainnoimalla oppilaiden toimintaa ja työskentelyä sekä ohjaamalla oppilaita itsearviointiin. Arvioinnissa pääpaino on edelleen oppilaan työskentelyssä (mm. aktiivisuus, yrittäminen, yhteistyötaidot, reilu peli). Lisäksi arvioidaan monipuolisesti oppilaan motorisia perustaitoja (liikkumistaidot, tasapainotaidot, välineen käsittelytaidot) ja niiden kehittymistä. Arviointi annetaan kaksi kertaa vuodessa (arviointikeskustelu ja vuositodistus), jolloin opettaja arvioi oppilaan osaamista suhteessa paikallisessa opetussuunnitelmassa asetettuihin tavoitteisiin. Lisäksi oppilas suorittaa itsearviointia lukuvuoden aikana, jossa hän arvioi omaa työskentelyään liikuntatunneilla sekä kehittymistään motoristen perustaitojen näkökulmasta.
Arviointi noudattaa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteita.