Kyyjärven paikallinen opetussuunnitelma - pienryhmien koko ja muodostaminen

Kyyjärven paikallinen opetussuunnitelma: 

Nopolan koulussa opetusryhmät ovat jo lähtökohtaisesti pieniä. Tilapäisiä pienryhmiä voidaan muodostaa oppituntien sisällä joustavasti oppilaiden tarpeiden ja edellytysten mukaan. Ryhmien toiminnan kannalta opettajien ja koulunkäynninohjaajien välinen yhteistyö on ensisijaisen tärkeää.  

Oppilaiden tarkoituksenmukainen, joustava ryhmittely tilajärjestelyineen ja aikuisen tuki tukevat työrauhaa ja oppimista. Oppilaiden tilapäisen ryhmittelyn perusteita ovat yleisimmin opetuksen eriyttämisen tarve ja käytökseen liittyvät syyt. Ryhmässä voidaan eriyttää opetusta ylös- tai alaspäin. Pienryhmässä voi keskittyä myös esimerkiksi tietyn oppiaineen ja tiedonalan kielen avaamiseen tai oppiaineen opiskelutekniikkaan. Erityisopettajan antama opetus toteutetaan joustavasti muodostetuissa pienryhmissä oppilaiden tuen tarpeiden mukaisesti.  

Pari- ja ryhmätöiden sekä erilaisen ryhmämuotoisen toiminnan (esim. pelit ja leikit) jaot tehdään pedagogisin perustein siten, että toiminnalle asetetut tavoitteet ovat kaikkien saavutettavissa. Oppituntien ulkopuolella voidaan tarvittaessa järjestää läksytukikerhoa.