LUKU 3 PERUSOPETUKSEN TEHTÄVÄ JA YLEISET TAVOITTEET

Kunnan OPS-sisältö

Paikallista opetussuunnitelmaa laadittaessa on keskusteltu, mikä on perusopetuksen tehtävä sekä mitä valtioneuvoston asetuksessa määritellyt opetuksen ja kasvatuksen valtakunnalliset tavoitteet merkitsevät paikallisesti. On pohditty myös, mitä opetukselle ja kasvatukselle asetettujen valtakunnallisten tavoitteiden sekä niistä johdettujen laaja-alaisen osaamisen ja oppiainekohtaisten tavoitteiden toteuttaminen edellyttää opetuksen järjestämiseltä, johtamiselta ja koulutyöltä.

Kyyjärvellä oppimisen ja toiminnan pohjana ovat painotetusti laaja-alaisen osaamisen tavoitteista itsestä huolehtimisen sekä arjen ja vuorovaikutuksen taidot. Lisäksi vuosisuunnitelmassa päätetään toteuttamistavat. Ne voivat olla esimerkiksi oppiainerajat ylittäviä kokonaisuuksia, yhteistyötä muiden koulujen kanssa, yhteisiä tapahtumia ja projekteja, joissa otetaan huomioon oppilaiden osallisuus ja vaikuttamismahdollisuudet omalla paikkakunnalla.

Toteutumista seurataan vuosittain samalla kun arvioidaan vuosisuunnitelman toteutumista.