7.4.1 Pedagoginen selvitys
Kunnan OPS-sisältö
- Pedagogisen selvityksen vastuuhenkilöinä toimivat erityisopettaja ja luokanopettaja/luokanvalvoja.
- Moniammatillisessa yhteistyössä laatimiseen osallistuvat tapauskohtaisesti: oppilasta opettavat opettajat ja ohjaajat, erityisopettaja, kouluterveydenhuolto-, psykologi tai kuraattoripalveluja edustavat henkilöt, oppilas ja huoltajat.
- Selvitys tehdään kattavasti, eli kartoitetaan tuen tarpeet kaikissa oppiaineissa tai koulunkäynnissä yleensä. Tapauskohtaisesti pohditaan, mitä asiantuntijoiden tekemiä tutkimuksia, lausuntoja tai konsultaatiota tarvitaan ennen erityiseen tukeen siirtymistä.
- Huoltajien ja oppilaan kanssa tehdään yhteistyötä selvityksen laatimiseksi esim. vanhempainvartissa, erillisessä palaverissa tai puhelinkeskusteluissa. Varmistetaan, että huoltajat ymmärtävät selvityksen tarkoituksen ja mahdollisen erityisen tuen päätöksen prosessin.
- Laaditaan Helmen lomakepohjalle. Laatimisessa voidaan hyödyntää aiempia oppimisen tuen suunnitelmia ja arvioita.
- Tulostettu selvitys toimitetaan huoltajille allekirjoitettavaksi ja huoltajien kuulemista varten. Tulostettu ja allekirjoitettu selvitys toimitetaan sivistystoimenjohtajalle erityisen tuen päätöksen tekemisen pohjaksi ja talletetaan myöhemmin oppilaan pedagogisiin asiakirjoihin.
- Pedagoginen selvitys tehdään uudestaan aina, kun tuen tarve muuttuu. Pedagoginen selvitys tehdään uudelleen myös aina toisen vuosiluokan jälkeen sekä ennen seitsemännelle luokalle siirtymistä erityisen tuen tarpeen tarkastamiseksi.
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet
Ennen erityistä tukea koskevan päätöksen tekemistä opetuksen järjestäjän on tehtävä oppilaasta pedagoginen selvitys[1]. Yhteistyö oppilaan ja huoltajan kanssa on tärkeää sekä tuen tarpeiden selvittämisen että tuen suunnittelun ja onnistuneen toteuttamisen kannalta. Opetuksen järjestäjän päättämä toimielin, viranhaltija tai työntekijä hankkii
- oppilaan opetuksesta vastaavilta opettajilta kirjallisen selvityksen oppilaan oppimisen etenemisestä
- oppilashuollon ammattihenkilöiden kanssa moniammatillisena yhteistyönä tehdyn kirjallisen selvityksen oppilaan saamasta tehostetusta tai erityisestä tuesta ja oppilaan kokonaistilanteesta.
Näiden kahden selvityksen perusteella opetuksen järjestäjä tekee kirjallisen arvion oppilaan erityisen tuen tarpeesta. Selvitysten ja niiden pohjalta laaditun arvion muodostamaa kokonaisuutta kutsutaan pedagogiseksi selvitykseksi.[2]
Kirjallisessa pedagogisessa selvityksessä kuvataan
- oppilaan oppimisen eteneminen
- oppilaan oppimisen ja koulunkäynnin kokonaistilanne koulun, oppilaan sekä huoltajan näkökulmista
- oppilaan saama tehostettu tai erityinen tuki ja arvio eri tukimuotojen vaikutuksista
- oppilaan vahvuudet ja kiinnostuksen kohteet, oppimisvalmiudet sekä oppimiseen ja koulunkäyntiin liittyvät erityistarpeet
- arvio siitä, millaisilla pedagogisilla, oppimisympäristöön liittyvillä, ohjauksellisilla, oppilashuollollisilla tai muilla tukijärjestelyillä oppilasta voidaan tukea
- arvio erityisen tuen tarpeesta
- arvio ja perustelut sille, tarvitseeko oppilas yhdessä tai useammassa oppiaineessa yksilöllistetyn oppimäärän.
Pedagogisen selvityksen laatimisessa hyödynnetään oppilaasta aiemmin laadittua pedagogista arviota ja oppilaan oppimissuunnitelmaa. Jos oppilas on jo saanut erityistä tukea, hyödynnetään aiemmin laadittua pedagogista selvitystä ja HOJKSia. Pedagogisen selvityksen lisäksi erityisen tuen päätöksen valmistelemiseksi tulee tarvittaessa hankkia muita lausuntoja, kuten psykologinen tai lääketieteellinen lausunto tai vastaava sosiaalinen selvitys. Mikäli oppilaalla on kuntoutussuunnitelma tai muita suunnitelmia, myös niitä voidaan hyödyntää huoltajan luvalla.
[1] Perusopetuslaki 17 § 3 mom. (642/2010) ja hallintolaki (434/2003) 34 - 36 §
[2] Perusopetuslaki 17 § 3 mom. (642/2010)