Liikunnan tavoitteet vuosiluokalla 1
T1 kannustaa oppilasta fyysiseen aktiivisuuteen, kokeilemaan itsenäisesti ja yhdessä uusia, erilaisia liikuntatehtäviä sekä rohkaista ilmaisemaan itseään liikunnan avulla.
- Liikunnallisen elämäntavan tukeminen.
- Liikkumisen ilosta osa jokaista koulupäivää.
- Perustaitojen hallinnan varmistaminen.
- Välituntiliikuntaan kannustaminen.
Tavoitteeseen liittyvä laaja-alainen osaaminen: Ajattelu ja oppimaan oppiminen (L1), Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot (L3)
T2 ohjata oppilasta harjaannuttamaan havaintomotorisia taitojaan eli havainnoimaan itseään ja ympäristöään aistien avulla sekä tekemään liikuntatilanteisiin sopivia ratkaisuja.
- Pitkäjänteisen tekemisen harjaannuttaminen
- Osallistuminen erilaisiin leikkeihin ja peleihin
Tavoitteeseen liittyvä laaja-alainen osaaminen: Ajattelu ja oppimaan oppiminen (L1), Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot (L3), Monilukutaito (L4)
T3 vahvistaa motoristen perustaitojen (tasapaino-, liikkumis- ja välineenkäsittelytaidot) oppimista niin, että oppilas oppii soveltamaan niitä eri oppimisympäristöissä, eri tilanteissa ja eri vuodenaikoina.
- Motoristen perustaitojen vahvistaminen ikäkauden mukaisesti.
- Liikuntavälineiden monipuolinen käyttö
- Eri liikuntaleikkeihin ja -lajeihin tutustuminen
Tavoitteeseen liittyvä laaja-alainen osaaminen: Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot (L3)
T4 harjaannuttaa oppilasta liikkumaan turvallisesti erilaisissa ympäristöissä, erilaisilla välineillä ja telineillä.
- Erilaisten liikuntaympäristöjen monipuolinen hyödyntäminen ja käyttö oppitunneilla
Tavoitteeseen liittyvä laaja-alainen osaaminen: Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot (L3)
T5 tutustuttaa oppilas vesiliikuntaan ja varmistaa alkeisuimataito.
- Alkeisuimataidon harjoitteleminen ohjatussa toiminnassa
T6 ohjata oppilasta turvalliseen ja asialliseen toimintaan liikuntatunneilla.
- Alkuleikkeihin ja loppuverryttelyihin osallistuminen
- Ohjeiden ja sääntöjen noudattaminen
- Toisten huomioiminen toiminnassa ja oppimistilanteissa
Tavoitteeseen liittyvä laaja-alainen osaaminen: Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot (L3), Työelämätaidot ja yrittäjyys (L6), Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen (L7),
Sosiaalinen toimintakyky
T7 ohjata oppilasta säätelemään toimintaansa ja tunneilmaisuaan vuorovaikutuksellisissa liikuntatilanteissa.
T8 tukea yhdessä työskentelyn taitoja, kuten yhdessä sovittujen sääntöjen noudattamista, ohjaamalla oppilasta ottamaan vastuuta yhteispelien ja -leikkien onnistumisesta.
- Harjoitellaan reilun pelin sääntöjä ja niiden noudattamista
Tavoitteeseen liittyvä laaja-alainen osaaminen: Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu (L2), Työelämätaidot ja yrittäjyys (L6), Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen (L7),
Psyykkinen toimintakyky
T9 tukea oppilaan myönteisen minäkäsityksen vahvistumista, ohjata itsenäiseen työskentelyyn sekä itsensä monipuoliseen ilmaisemiseen.
- Oman itsensä haastaminen pitkäjänteisesti
Tavoitteeseen liittyvä laaja-alainen osaaminen: Ajattelu ja oppimaan oppiminen (L1),Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu (L2), Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot (L3)
T10 varmistaa myönteisten liikunnallisten kokemusten saaminen ja rohkaista oppilasta kokeilemaan oman toimintakykynsä rajoja.
Tavoitteeseen liittyvä laaja-alainen osaaminen: Ajattelu ja oppimaan oppiminen (L1), Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu (L2),