Paikalliset kirjaukset MAB2-7
Opintojaksot
Moduuleista MAB2-6 jokainen muodostaa oman opintojaksonsa eli esimerkiksi moduuli MAB2 muodostaa vastaavan opintojakson MAB2. Moduulissa MAB7 Talousmatematiikka mahdollisesti tehdään yhteistyötä sisällöllisesti yhteiskuntaopin moduulin YH2 Taloustaito kanssa.
Opintojaksojen arviointi
Opintojaksoilla toteutetaan sekä formatiivista että summatiivista arviointia, painottaen opintojakson keskeisiä tavoitteita ja sisältöjä. Formatiivinen arviointi on lähinnä tunneilla suullisesti annettavaa, ei dokumentoitavaa palautetta, jonka tarkoituksena on kannustaa ja tukea opiskelijaa opinnoissa eteenpäin. Opintojaksoilla rohkaistaan opiskelijoita myös itse- ja vertaisarvioinnin pariin. Summatiivinen arviointi voi koostua esimerkiksi opiskelijan kotitehtävistä, palautettavista tehtävistä, testeistä ja kokeista saaduista pisteistä. Tarkat arviointikriteerit kullekin opintojaksolle (kuinka monta pistettä/prosenttia mikäkin asia vaikuttaa) sovitaan opintojakson ensimmäisellä tunnilla.
Arvioinnissa kiinnitetään huomiota laskutaitoon, menetelmien valintaan, matemaattisen ajattelun ja ongelmanratkaisun taitoihin, päätelmien perustelemiseen ja analysoimiseen, tuntiaktiivisuuteen sekä ohjelmistojen valintaan ja käyttöön.
Arviointiasteikko on numeroarviointi (4-10).
Ohjelmistotaidot
Opiskelijat perehdytetään opintojaksojen aikana tarvittaviin ohjelmistoihin ja niiden hallintaan.
Laaja-alaisen osaamisen taidot
MAB2 opintojaksossa hyvinvointiosaaminen näkyy siinä, että opiskelijaa ohjataan tavoitteellisesti tunnistamaan ja hyödyntämään omia vahvuuksiaan ja toisaalta kehittämiskohteitaan sekä huomaamaan, että menestyksellinen matematiikan opiskelu vaatii pitkäjänteistä työntekoa ja sinnikkyyttä. Vuorovaikutusosaaminen näkyy niin, että opetustilanteissa rakennetaan positiivinen, avoin ja kannustava ilmapiiri tukemaan jokaista opiskelijaa ja auttamaan heitä saavuttamaan omia tavoitteita. Opiskelijoita kannustetaan myös pohtimaan ongelmia yhdessä ja auttamaan toisiaan.
Myös opintojaksoilla MAB3-MAB7 hyvinvointiosaaminen ja vuorovaikutusosaaminen näkyvät yllä mainituilla tavoilla.
MAB3 opintojaksossa globaali- ja kulttuuriosaaminen näkyy siinä, että opiskelijaa ohjataan ymmärtämään matematiikan merkitystä erilaisissa kulttuureissa ja historian kehityksessä sekä sen luonne universaalina kielenä. Lisäksi opiskelija oppii hahmottamaan matemaattisten käsitteiden merkityksiä ja tunnistamaan, kuinka ne liittyvät laajempiin kokonaisuuksiin sekä matematiikassa että muissa oppiaineissa. Monitieteinen ja luova osaaminen näkyy siinä, että opiskelijaa rohkaistaan tarkastelemaan ongelmia uudella tavalla, yhdistelemään asioita sekä soveltamaan matematiikan menetelmiä eri oppiaineissa. Lisäksi korostetaan sitä, että ongelmiin on monia erilaisia, mutta yhtä oikeita ratkaisutapoja.
MAB4 opintojaksossa monitieteinen ja luova osaaminen näkyy siinä, että tutustutaan erilaisiin tiedonhankinnan ja -esittämisen tapoihin digiajassa, ja matematiikan kannalta olennaisten monilukutaidon osa-alueiden (sanallinen, numeerinen, symbolinen, kuvallinen) hallintaa syvennetään tavoitteellisesti. Eettisyys ja ympäristöosaaminen näkyy niin, että opiskelijaa autetaan hahmottamaan, että matematiikan taitoja voidaan hyödyntää kestävään kehitykseen ja ihmiskuntaan liittyvien ongelmien ratkaisussa.
MAB5 opintojaksossa painottuu yhteiskunnallinen osaaminen tilastojen tulkintojen kautta sekä todennäköisyyden tunnuslukujen kautta. Monitieteinen ja luova osaaminen kehittyy, kun opetellaan arvioimaan matemaattisesti esitetyn tiedon luotettavuutta. Todennäköisyyksiä voidaan laskea eri uhkapelitilanteille ja samalla pohtia niiden eettisyyttä.
MAB6 ja MAB7 moduuleissa painottuvat yhteiskunnallinen osaaminen ja Globaali- ja kulttuuriosaaminen. Opetuksessa ohjataan opiskelijaa kehittävään ja uudistuvaan otteeseen suhteessa omaan taloudenhoitoon (talletukset, lainat, verotus, valuutan vaihto, rahan arvo) sekä yrittäjämäiseen asenteeseen.