8. Anglo-Amerikan pinnanmuodot ja luonto
Anglo-Amerikka: lyhyt yleiskuvaus
Anglo-Amerikkaan kuuluu kaksi valtiota.
Lännessä aluetta hallitsee korkea vuoristo. Siitä itään siirryttäessä on suuri tasanko, jossa muutama joki virtaa etelään.
Idässä on matalampi vuoristo.
Sekä länsi- että itärannikolla on kapeat tasankojen kaistaleet. Näillä alueilla on monia miljoonakaupunkeja.
Kanadassa ja Yhdysvaltojen eteläpuolella on suuret merenlahdet. Niiden välissä on viisi suurta järveä.
Suuria niemimaita on kolme: yksi maanosan luoteiskulmassa, yksi Kanadan koilliskulmassa ja yksi Yhdysvaltojen kaakkoiskulmassa.
Jäämereltä etelään tullessa kasvillisuus muuttuu vaatimattomasta heinäkasvillisuudesta metsiin. Alueen sisäosissa on puutonta aroa. Alueen itäosissa on metsää.
Tehtävä 1. Anglo-Amerikan yleiskuvaus: nimeä paikannimet
Vuoristot
Kordillieerit
Kordillieerit syntyivät, kun mantereinen ja mereinen laatta törmäsivät toisiinsa ja mereinen laatta työntyi mantereisen laatan alle ja nostatti sen vuoristoksi.
Koska Kordillieerit poimuttuivat vasta noin 60 miljoonaa vuotta sitten, sanotaan sitä nuoreksi poimuvuoristoksi. Nuoren poimuvuoriston rinteet ovat jyrkät, huiput teräviä ja ne ovat korkeita. Kordillieerien korkeimmat huiput sijaitsevat noin 7 000 metrin korkeudessa jylhissä maisemissa.
Tämä maailman pisin vuorijono sijaitsee aktiivisella laattojen reuna-alueella, jossa maanjäristykset ja tulivuoren purkaukset ovat yleisiä.
Appalakit
Appalakit sijaitsevat Yhdysvaltojen itärannikolla. Appalakit on vanha poimuvuoristo ja iältään se on jo satoja miljoonia vuosia. Sen rinteet ovat loivia, huiput pyöristyneitä ja korkeudeltaan vanha poimuvuoristo on matala.
Vanhat poimuvuoristot ovat olleet satoja miljoonia vuosia alttiina eroosiolle, joka on kuluttanut poimuvuoristoa matalammaksi. Eroosio on kallioperän ja maaperän kulumista virtaavan veden, sateen, jään ja tuulen vaikutuksesta.
Appalakkien korkein kohta sijaitsee noin 2 000 metrin korkeudella meren pinnasta.
Pohjois-Amerikan vuoristot
Tasangot ja alangot
Kun eroosiovoimat kuluttivat aikoinaan vuoristoa, hienoa ja irtonaista maa-ainesta kulkeutui vuoristoa ympäröiville alueille. Tästä hienosta aineksesta muodostuivat Pohjois-Amerikan keskiosien suuret tasangot. Aikoinaan suuret biisonilaumat kulkivat näillä tasangoilla eli preerialla ja alueella asui useita intiaaniheimoja.
Nykyään tämä Yhdysvaltojen ja Kanadan keskiosissa sijaitseva aroalue on otettu asumis- ja viljelykäyttöön. Biisonitkin on metsästetty loppuun alueelta, joten alkuperäistä ympäristöä on vaikea enää löytää muualta kuin luonnonpuistoista.
Preerialla kasvaa pääasiassa ruohoa, heiniä, pensaita ja muita matalia kasveja, jotka selviävät alueen kuivista olosuhteista huolimatta hyvin. Kasvillisuudeltaan preeria voidaan jakaa pitkä- tai lyhytruohoisiin alueisiin. Preerialla sataa vain vähän, koska rannikon sateet eivät ylety sinne asti. Myös Kordillieerien vuoristo estää korkeudellaan sateiden kulkeutumisen tälle alueelle.
Preerian talvet ovat kylmiä ja kesät kuumia. Tasankoalueen itäosissa esiintyy keväisin ukkosmyrskyihin liittyviä tornadoja. Missään muualla maapallolla ei esiinny yhtä paljon tornadoja.
Pohjois-Amerikan itärannikolla on myös tasankoa. Tällä alueella on monia miljoonakaupunkeja.
Tehtävä 2. Tornado
Linkkejä tornado-uutisiin
Maailman tunnetuin kanjoni
Pohjois-Amerikan Grand Canyon kuuluu maapallon luonnonihmeisiin. Kanjoni on syntynyt monivaiheisen historian synnyttämänä noin 5-6 miljoonaa vuotta sitten, kun Colorado-joki kulutti tämän jyrkkäreunaisen uoman. Kanjonin syvyys on jopa 1 300 metriä ja leveys jopa kymmeniä kilometrejä. Kaikkiaan Grand Canyonin pinta-ala on noin 5 000 neliökilometriä. Merenpinnasta kanjonin korkeus on länsipuolella noin 30 metriä ja pohjoispuolella vajaa 2 800 metriä.
Kanjonin reunat ovat monivärisiä ja niissä erottuu erilaisia kerroksia. Näiden kallioiden kiviseinämissä voidaan nähdä monia eläinfossiileja. Koska kanjonin kallio on muodostunut jo ennen hirmuliskojen kehittymistä, dinosaurusten fossiileja kanjonin seinämistä ei voi löytää. Ks. lisätietoa kanjonin fossiileista.
Kanjonin alueella kasvaa olosuhteista riippuen mehikasveja, havumetsää, aavikon ja aroalueiden kasveja. Alueen eläinlajistoon kuuluu runsaslukuisimpana linnut, mutta myös lähes sata nisäkäslajia.
Joet
Mississipin ja Missourin alkulähteet on Pohjois-Amerikan Kalliovuorien itärinteillä. Siellä Kordillieerien vuorijono vaikuttaa ympäröivän alueen sateisiin. Kun vuorijonon länsipuolelta tulevat ilmamassat törmäävät vuoristoon ja pakottavat ilmamassat nousemaan ylös, ilma jäähtyy ja sataa alas. Nämä sateet ja lumien sulamisen tuomat vedet valuvat pieniin sivujokiin ja niistä edelleen Missourin ja Mississipin kaltaisiin suuriin jokiin, jotka lopulta virtaavat yhdistyneenä itään Meksikonlahdelle.
Mississipin valuma-alue kattaa Yhdysvaltojen yhtenäisen alueen pinta-alasta nelisenkymmentä prosenttia. Missouri yhtyy Mississippiin St. Louisin kaupungin lähellä. Tästä eteenpäin suuri joki kiemurtelee voimakkaasti. Moni vanha joen mutka onkin muuttunut makkarajärveksi, joista voidaan päätellä mistä joen uoma on joskus kulkenut.
Joki tarjoaa hienon ympäristön monipuolisella lajikirjolle niin matelijoista kaloihin kuin linnuista kilpikonniinkin. Aika ajoin Mississippi tulvii aiheuttaen tuhoja niin maataloudelle, valtateille kuin silloillekin.
Mississippi-joen suisto on laaja. Suiston kohdalla on New Orleansin kaupunki, joka kärsi hurrikaanin nostattamista tulvista suuria vahinkoja muutama vuosi sitten.
Suuret järvet
Suuret järvet sijaitsevat Yhdysvaltojen ja Kanadan rajalla. Yläjärvi, Michiganjärvi, Huronjärvi, Eriejärvi ja Ontariojärvi muodostavat järviryhmän Pohjois-Amerikan itäosassa. Näistä Yläjärvi on kooltaan suurin sekä pinta-alaltaan, syvvydeltään että tilavuudeltaan.
Järvet muodostuivat viimeisimmän jääkauden aikaan, kun jäätiköt olivat muovanneet maisemaa ja painaumat täyttyivät sulavedellä.
Järvet muistuttavat ylhäältä katsottuna vaahteranlehteä, joten joskus näitä kutsutaan myös "vaahteranlehtijärviksi".