Vanhat ja nuoret poimuvuoristot

Poimuvuoristot voidaan jakaa iän mukaan nuoriin ja vanhoihin poimuvuoristoihin

Tässä jaottelussa nuori tarkoittaa kuitenkin iältään jo kymmeniä miljoonia vuosia vanhoja poimuvuoristoja. Kordillieerit on sekä Pohjois- että Etelä-Amerikan länsireunalla sijaitseva maailman pisin poimuvuoristo, joka syntyi noin 65 miljoonaa vuotta sitten. Kordillieereihin kuuluu useita vuorijonoja, kuten Pohjois-Amerikan Kalliovuoret ja Etelä-Amerikan Andit. Nuoret poimuvuoret tunnistetaan terävistä huipuista, jyrkistä rinteistä ja suuresta korkeudesta.  
ge_7_andit_shutterstock_97293320_peda.jpg

Vanha poimuvuoristo puolestaan on satoja miljoonia vuosia vanha, kuten esimerkiksi Yhdysvaltojen Appalakit, noin 300 miljoonaa vuotta. Vanhan poimuvuoriston muodot ovat loivia, sillä heti poimuvuoriston kohottua se joutuu ulkoisten tekijöiden vaikutukselle alttiiksi. Ulkoiset tekijät, kuten jää, vesi, rapautuminen ja eroosio, ovat madaltaneet vanhaa poimuvuoristoa satoja miljoonia vuosia.
ge_7_appalakit_shutterstock_124203403_peda.jpg