Hindulaisuus on maailmanuskonnoista vanhin ja se pohjautuu muinaiseen Indus-kulttuuriin. Uskontona hindulaisuus ei ole yhtenäinen, vaan siihen kuuluu lukuisia, toisistaan paljonkin eroavia suuntauksia. Hinduksi synnytään, joten se on vain intialaisten uskonto.

Nimet hindu ja Intia muodostuvat vanhasta Indusvirran vanhasta sanskritinkielisestä nimestä. Muinaisesta intialaisesta kulttuurista on löydetty jälkiä jo 2500 eKr. Indus-alueen asutuksen on arveltu olevan jopa Egyptiä ja Mesopotamiaa suurempi. Kulttuurissa elettiin yltäkylläisesti ja asukkaat olivat luovia ja kekseliäitä. Heillä oli oma numero- ja kirjoitusjärjestelmä, ja he onnistuivat mm. kesyttämään hevosia käyttöönsä. Kukoistava Induskulttuuri kuitenkin tuhoutui, mutta arjalaisista koostuvat uudisasukkaat jatkoivat ja muokkasivat sitä.

Induskulttuurilla oli monia uskontoon viittavia asioita, kuten rituaalisia pesualtaita. Hindulaisuus onkin muotoutunut vähitellen vanhasta intialaisesta elämäntavasta. Perustajaa uskonnolla ei ole. Sen sijaan pyhiä tekstejä on kirjoitettu useita. Tärkeimpiä niistä ovat vedat, upanishadit ja kansaneepokset. Upanishadeissa pohditaan sielua ja pelastumista. Vuosien 1500–500 eKr. aikana syntyneitä tekstejä kutsutaan veda-kirjallisuudeksi ja koko kautta veda-kaudeksi. Vedakauden jälkeen 500 eKr. – 500 jKr. alkoi klassisen hindulaisuuden kausi, jolloin monijumalaisuus sai kilpailijakseen yksijumalaisuuden. Tällöin syntyivät hindulaisuuden tärkeimmät kansaneepokset Mahabharata ja Ramayana.

Intia on nykyään maailman toiseksi väkirikkain valtio, ja uskonto leimaa sen kulttuuria vahvasti. Valloittajien ja siirtolaisten kautta maahan on tullut monia uskontoja, mutta hindulaisuuden kannattajia on kuitenkin 80 %:a koko asukasmäärästä. Tosin uskontojen sekoittumista on intialaisillakin, jolloin hindun elämään saattaa kuulua monia piirteitä muista uskonnoista.