Perheen päämies, paterfamilias oli toisinaan isä, joskus adoptioisä ja joskus myös isoisä. Hän oli aina Rooman kansalainen. Hänellä oli oikeus päättää perheen omaisuudesta ja vaihtelevasti myös perheenjäsenten elämästä. Hänen tehtävänsä oli kasvattaa hyviä Rooman kansalaisia, huolehtia kotinsa moraalista, kunnioitta suvun jumalia ja osallistua julkiseen päätöksentekoon. Toisin sanoen hänen odotettiin olevan hyvä kansalainen.

Perheeseen (famuli) laskettiin paitsi lapset ja vanhemmat sekä muut sukulaiset, myös orjat, palvelijat ja muut jotka asuivat samassa taloudessa. Yksi perhe saattoi omistaa useita koteja (domus), joten kaikki sen jäsenet eivät välttämättä asuneet samassa kodissa. Alunperin perheen päällä oli oikeus päättää perheensä jäsenten elämästä ja kuolemasta, myöhemmin vanha tapaa ei enää hyväksytty. Isä saattoi myös myydä lapsensa orjiksi.

Naiset pysyivät koko elämänsä perheensä pään alaisuudessa, ellei tämä heitä siitä vapauttanut. Vapauttaminen tapahtui useimmiten miehen kuollessa. Naiset, jotka eivät olleet perheenisän vallan alla, olivat oikeutettuja määräämään itsestään, mutta vain itsestään. Heistä ei esimerkiksi voinut tulla lasten holhoojia.

Myös aikuiset pojat pysyivät isän vallan alla, eikä heillä ollut mahdollista päästä perheen pään asemaan tämän eläessä, ellei perheenpää riistänyt heiltä perintöä. Laillisesti minkä tahansa perheenjäsenen hankkima omaisuus oli perheen omaisuutta. Perheenpään kuollessa omissa talouksissa elävistä tuli perheenpäitä, vaikka he olisivat olleet vielä teini-ikäisiä. Isän kuoleman jälkeen lapsilla oli oikeus kiistää testamentti. Ajan myötä perheenpään valta keveni, ja vaikka se periaatteessa oli yhä olemassa, ei siitä käytännössä pidetty kiinni.



(lähde: Wikijunior)