Elämää imperiumissa
Antiikin rooman perhe
Perheen päämies, paterfamilias oli toisinaan isä, joskus adoptioisä ja joskus myös isoisä. Hän oli aina Rooman kansalainen. Hänellä oli oikeus päättää perheen omaisuudesta ja vaihtelevasti myös perheenjäsenten elämästä. Hänen tehtävänsä oli kasvattaa hyviä Rooman kansalaisia, huolehtia kotinsa moraalista, kunnioitta suvun jumalia ja osallistua julkiseen päätöksentekoon. Toisin sanoen hänen odotettiin olevan hyvä kansalainen.
Perheeseen (famuli) laskettiin paitsi lapset ja vanhemmat sekä muut sukulaiset, myös orjat, palvelijat ja muut jotka asuivat samassa taloudessa. Yksi perhe saattoi omistaa useita koteja (domus), joten kaikki sen jäsenet eivät välttämättä asuneet samassa kodissa. Alunperin perheen päällä oli oikeus päättää perheensä jäsenten elämästä ja kuolemasta, myöhemmin vanha tapaa ei enää hyväksytty. Isä saattoi myös myydä lapsensa orjiksi.
Naiset pysyivät koko elämänsä perheensä pään alaisuudessa, ellei tämä heitä siitä vapauttanut. Vapauttaminen tapahtui useimmiten miehen kuollessa. Naiset, jotka eivät olleet perheenisän vallan alla, olivat oikeutettuja määräämään itsestään, mutta vain itsestään. Heistä ei esimerkiksi voinut tulla lasten holhoojia.
Myös aikuiset pojat pysyivät isän vallan alla, eikä heillä ollut mahdollista päästä perheen pään asemaan tämän eläessä, ellei perheenpää riistänyt heiltä perintöä. Laillisesti minkä tahansa perheenjäsenen hankkima omaisuus oli perheen omaisuutta. Perheenpään kuollessa omissa talouksissa elävistä tuli perheenpäitä, vaikka he olisivat olleet vielä teini-ikäisiä. Isän kuoleman jälkeen lapsilla oli oikeus kiistää testamentti. Ajan myötä perheenpään valta keveni, ja vaikka se periaatteessa oli yhä olemassa, ei siitä käytännössä pidetty kiinni.
(lähde: Wikijunior)
Asunnot antiikin Roomassa
Tavallinen kansa asui kerrostaloissa
Suurten julkisten rakennusten lisäksi roomalaiset rakensivat betonista myös kerrostaloja (insula), jotka olivat köyhien asuntoja. Ne olivat vuokrakasarmeja, jotka oli monesti rakennettu mahdollisimman halvalla. Ne saattoivat joskus sortua ja tulipaloja oli paljon. Katutasossa oli kauppoja, ravintoloita tai muuta liike-elämän kiinteistöjä.
Alimmat kerrokset olivat asuntoina suositumpia, joten köyhimpien tuli tyytyä nousemaan ylimpiin kerroksiin. Kaupungin vesijohtoverkosto ylettyi ainoastaan alakerroksiin ja veden kantaminen ylempiin kerroksiin jäi asukkaiden omaksi huoleksi. Rikkaiden asuntalojen domusten viedessä paljon tilaa, jouduttiin vuokrataloja rakentamaan yhä korkeammiksi, vaikka hallinto pyrkikin rajoittamaan niiden korkeutta. Kasvava väestö tarvitsi lisää tilaa, ja korkeimmat talot olivat 8–9-kerroksisia.
Yläluokan edustajat asuivat yksi- tai kaksikerroksisissa kaupunkitaloissa, domuksissa. Talon kadunpuoleisilla sivuilla oli yleensä kauppoja. Sisään astuttiin kadunpuoleisen eteishallin kautta, joka johti oleskeluhuoneeseen (atrium), jonka katossa oli valoaukko ja keskellä sadevettä keräävä allas. Huoneessa oli perheen kotialttari. Suurimmissa taloissa oli vielä toinen puutarhamaisempi pylväiden ympäröimä sisäpiha, josta saattoi olla patsaita, suihkulähteitä ja kalalammikko. Sisäpihojen ympärillä olivat makuuhuoneet, työhuone, ruokasali ja keittiö. Talot olivat ylellisesti sisustettuja ja seinillä oli maalauksia ja lattioita koristivat mosaiikit.
Yläluokan "maaseutuasunnot" villat jakaantuivat kahteen luokkaan: lähellä kaupunkia sijainneeseen huvilaan, villa urbanaan ja kauempana maaseudulla sijainneeseen maaseutukartanoon, villa rusticaan, jonne lähdettiin ehkä vain kerran vuodessa. Keisarikunnan aikana monet villat sijaitsivat Napolinlahden rannalla ja sen saarilla kuten Caprilla. Niihin varakkaat roomalaiset pakenivat kesän kuumuutta. Vaikka huvilat muistuttivat kaupunkitaloja (domus), niiden arkkitehtuuri oli vapaampaa ja monimuotoisempaa.
Vaatetus
Vaatetus erotti eri luokkiin kuuluvat roomalaiset toisistaan. Tooga oli muinaisten roomalaisten miestenvaate, jota alunperin käyttivät yläluokan miehet ja virkamiehet. Sitä käytettiin juhlissa ja muissa virallisissa tilanteissa. Toogaa saivat käyttää vain kansalaiset. Kangas oli kiedottu vartalon ympärille tietyllä tavalla. Yleensä alla oli polviin ulottuva pellavatunika, joka oli myös miesten arkivaate. Lisäksi voitiin käyttää villaista viittaa päällysvaatteena.
Nuoret naiset käyttivät pitkää tunikaa. Naimisiin mentyään he pukivat päälle stoolan, joka oli naineiden naisten perinteinen toogaa vastaava asu. Se oli löyhä päällysmekko, joka laskostettiin tunikan päälle. Siinä saattoi olla lyhyet hihat tai sitten se oli hihaton. Usein stoola oli tunikaa lyhyempi, jotta se paljasti vaatekerrokset, mikä kertoi varakkuudesta. Varakkuudesta puhuivat myös stoolan reunaa kiertävät kirjonnat ja koristelut. Stoolan päällä käytettiin usein palla-nimistä leveää huivia, joka laskostettiin kauniisti. Varakkailla naisilla saattoi olla erityisiä asun laskostamiseen erikoistuneita orjia, jotka huolehtivat asun tyylikkyydestä. Roomattarien hiukset oli kauniisti kammattu ja he käyttivät näyttäviä koruja.
Roomalaiset käyttivät myös yksinkertaisia alusvaatteita. Molemmat sukupuolet käyttivät sidottua lannevaatetta ja naiset myös rintoja paikallaan pitävää vartalon ympärille kiedottua sidosliinaa. Jaloissa oli useimmiten sandaalit, miehillä joskus myös saapasmaiset jalkineet.