Selvittelyn prosessi tiivistetysti

1. Keskustele kiusatun kanssa. 

  • Selvitä tapahtumien kulku.
  • Selitä, että kiusaamisen ilmitulo on oikein ja että hänen turvallisuudestaan pidetään huolta.
  • Selviytymiskeinojen etsiminen sekä tuki ja turva.
  • Kerro miten asiassa nyt edetään, eli seuraavaksi on keskustelu kiusaajan kanssa, sitten yhteiskeskustelut ja tiukka seuranta.
  • Kannusta kiusattua kertomaan uudelleen, jos kiusaaminen jatkuu.
  • ÄLÄ SYYLLISTÄ KIUSATTUA SIITÄ, ETTEI HÄN OLE KERTONUT ASIASTA AIEMMIN.

2. Välittömästi tämän jälkeen keskustele kiusaajan/kiusaajien kanssa.

  • Selvitä tapahtumien kulku, ei kuulustellen vaan keskustellen.
  • Yritä saada tekijä itse ehdottamaan, mitä hän voisi tehdä kiusaamisen lopettamiseksi.
  • Kerro miten asiassa nyt edetään, eli seuraavaksi yhteiskeskustelu kiusatun kanssa.
  • Vaadi, että kiusaamisen on loputtava heti ja tee selväksi, että tilannetta seurataan tarkasti.

3. Yhteiskeskustelu. Kirjaa tapahtumien kulku lomakkeelle.

  • Keskustelussa yhteen sovitetaan eriosapuolten näkemykset, sovitaan kiusaamisen lopettamisesta, sovitaan mahdollisista korvauksista ja rangaistuksista, pyritään siihen, että pyydetään anteeksi ja annetaan anteeksi.
  • Sovitaan seurantatoimenpiteistä ja seuranta-aikataulusta, kuka seuraa tilannetta, koska tavataan uudelleen ja tarkistetaan tilanne.

4. Ole yhteydessä huoltajiin.

  • Mitä on tapahtunut, miten asia on selvitetty ja mitä on oppilaiden kanssa sovittu (kiusaajan vanhemmille voi korostaa, että heidän lapsensa on myöntänyt rehellisesti kiusanneensa ja haluaa kantaa vastuunsa). Lievissä tapauksissa voi antaa oppilaiden kantaa vastuu itse ja antaa mahdollisuus korjata virheensä. Vakavissa tapauksissa tulee kuitenkin aina olla yhteydessä koteihin ja sopia yhteisselvittely.

5. Järjestä kiusaamistapauksen jatkoseurantakeskustelut.