* Tuki nivelvaiheissa
Kunnan OPS-sisältö
OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI NIVELVAIHEISSA
Varhaiskasvatus, esi- ja perusopetus sekä toisen asteen koulutus muodostavat lapsen ja nuoren kasvun, kehityksen ja oppimisen jatkumon. Nivelvaihe -käsitettä käytetään opintopolun isoista siirtymistä: siirryttäessä esiopetuksesta kouluun 1. luokalle, alakoulusta yläkouluun ja yläkoulusta opiskelemaan lukioon tai muuhun toisen asteen oppilaitokseen. Edellisten lisäksi kouluissa voi olla muitakin nivelvaiheita. Muita oppilaan kannalta merkittäviä siirtymävaiheita ovat koulun vaihtaminen kotipaikkakunnalla tai toiselle paikkakunnalle muuttaminen kouluvaihtoineen.
Nivelvaihetyön tarkoituksena on vahvistaa oppilaiden hyvinvoinnin edistämisen ja syrjäytymisen ehkäisyn kannalta hyvän opinpolun jatkumoa. Laajemmin työskentelyn tavoite on ehkäistä yhteiskunnan palvelujärjestelmien ulkopuolelle putoamista. Nivelvaiheessa siirretään seuraavalle asteelle opiskelun järjestämisen ja opiskelijan hyvinvoinnin kannalta välttämättömät asiat. On tärkeää, että oppilaan tarvitsemat palvelut ja tukitoimet jatkuvat katkeamatta.
Oppilaan turvallista siirtymistä opinpolun eri nivelvaiheissa tuetaan opettajien välisellä yhteistyöllä, joka ylittää oppilaitosten ja kouluasteiden väliset rajat. Oppilaan kasvuun, kehitykseen ja oppimiseen liittyviä tietoja kerätään ja siirretään perusopetuksessa opintovaiheesta toiseen Wilman avulla. Alakoulusta yläkouluun siirryttäessä tullaan yläkoulusta tapaamaan kaikkia 6.-luokkalaisia ja kerätään heiltä tietoa. Lisäksi pidetään tarvittaessa moniammatillisia siirtopalavereja.
ESIOPETUKSESTA PERUSOPETUKSEEN -NIVEL
Lapsen sujuva ja joustava siirtymä esiopetuksesta alkuopetukseen edellyttää päiväkotien ja koulujen välistä yhteistyötä. Esiopetuksessa jokaisesta kouluun siirtyvästä lapsesta kootaan oppimissuunnitelman pohjalta tiedonsiirtolomake lastentarhanopettajan ja huoltajien yhteisessä keskustelussa. Huoltajat toimittavat tämän lomakkeen keväällä tutustumispäivässä tulevalle luokanopettajalle.
Opetuksen järjestämisen kannalta olennaiset tiedot siirretään kouluille päivähoidon esiopetusryhmissä keväällä vierailevien koulujen erityisopettajien ja lastentarhanopettajien välisenä tiedonsiirtona.
ALAKOULUSTA YLÄKOULUUN -NIVEL
• Yläkoulun henkilökunnan edustajat, esim. erityisopettaja/rehtori/oppilaanohjaaja keräävät alakoulujen 6. luokkien opettajilta siirtyvien oppilaiden opetuksen järjestämisen kannalta tärkeät ja välttämättömät tiedot ennen luokkien muodostamista.
• Yläkoulun henkilökunnan edustajat, esim. oppilaanohjaaja ja erityisopettaja tapaavat tulevia 7.-luokkalaisia alakoulussa.
• Oppilaat tutustuvat yläkouluun tukioppilaiden ja tulevien luokanohjaajien opastamana.
• Huoltajille järjestetään yläkouluun tutustumisen vanhempainilta.
• Oppilaat osallistuvat K12-kasvukurssille, joka on 5.-6. -luokkalaisille suunnattu tunne- ja vuorovaikutustaitojen kurssi. Kurssi on oppilashuollon ennaltaehkäisevää toimintaa ja se toteutetaan osana Laukaan kunnan ja Laukaan evankelisluterilaisen seurakunnan yhteistä Nuorisokasvatus koulussa -toimintaa.
• 7.-luokkalaisille järjestetään ryhmäytymisen edistämiseksi erilaisia ohjaustilanteita mm. toimintapäivä.
PERUSOPETUKSESTA TOISELLE ASTEELLE -NIVEL
Perusopetuksella on velvoite siirtää opetuksen järjestämisen kannalta välttämättömät tiedot toiselle asteelle (ammatillinen koulutus tai lukio) alle 18-vuotiaiden osalta (PoL 40 §). Vastaavat tiedot voidaan antaa myös uuden opetuksen tai koulutuksen järjestäjän pyynnöstä. Oppilashuoltotiedon siirtämiseen tarvitaan oppilaan tai huoltajan lupa (OHL 23§).
Vastuu tiedonsiirrosta on lähettävällä koululla, yläkouluissa päävastuu on oppilaanohjaajilla. Tiedot tulee lähettää viipymättä huoltajan tai asianomaisen opiskelijan tai muun laillisen edustajan luvalla.
Kaikki Jyvässeudun ammatilliset oppilaitokset järjestävät niveltietopalaverit. Tietoja siirretään myös suullisesti.
Toiselle asteelle siirryttäessä sekä 9. luokan oppilas että hänen huoltajansa allekirjoittavat tiedonsiirtoluvan. Siinä pyydetään myös lupa, että etsivän nuorisotyön ohjaajat voivat olla tarvittaessa yhteydessä nuoreen/huoltajaan.
TIEDONSIIRTOLUPA_2016.doc
Tiedonsiirron tarkoituksena on tukea uutta opiskelijaa toisen asteen koulutuksen opinnoissa, tunnistaa ja ennaltaehkäistä tekijöitä, joista voi seurata keskeyttämisen ja syrjäytymisen riskiä sekä edistää opiskelijoiden integroitumista uuteen oppimisympäristöön.
OPPILAS SIIRTYY KUNNASTA TOISEEN TAI KOULUTUSMUODOSTA TOISEEN
Kun oppilas siirtyy toisen opetuksen tai koulutuksen järjestäjän (kunta vaihtuu) järjestämään opetukseen tai koulutukseen (koulutusmuoto vaihtuu) on lähettävällä koululla on velvollisuus välittää kaikki opetuksen järjestämistä koskeva välttämätön tieto seuraavaan oppilaitokseen. Erillistä lupaa huoltajilta ei tarvita. Huoltajille on kuitenkin hyvä tiedottaa menettelytavasta. Laki perusopetusopetuslain muuttamisesta 1288 /2013 § 40.
Jos oppilas siirtyy opiskelemaan toiseen kuntaan 6.lk päättyessä, ennen yläkouluun siirtymistä, vastuu tiedon siirtämisestä uuteen kouluun on alakoululla.
Toiselle asteelle siirretään opiskelun järjestämisen ja opiskelijan hyvinvoinnin kannalta välttämättömät asiat. Seuraavaan oppilaitokseen siirretään kopiot viimeisimmistä pedagogisista asiakirjoista (alkuperäiset arkistoidaan).