Osio 4: Oppimisvaikeudet, Erilaisten oppijoiden vahvuudet

Oppimisvaikeudet

Aikuisväestössä on paljon henkilöitä, joiden oppimisvaikeuksien syytä ei ole koskaan selvitetty. Arvioidaan, että noin 20–25 % ihmisistä on jonkinasteinen oppimisvaikeus. Oppimisvaikeuksia lukemisessa, kirjoittamisessa, luetun ymmärtämisessä ja muistamisessa, matematiikassa, vieraissa kielissä, avaruudellisessa hahmottamisessa, suuntien ja ajan hahmottamisessa, motoriikassa, keskittymisessä, tarkkaavaisuudessa, autismin kirjon häiriöitä, motorisia erityisvaikeuksia, lieviä kehitysvammoja tai muita oppimista vaikeuttavia tekijöitä ei ole aina tutkittu tai selvitetty lapsuudessa. Ne vaikuttavat henkilön tekemisiin ja esimerkiksi siihen, kuinka hän oppii parhaiten uusia asioita tai ottaa vastaan vaikkapa työelämän haasteita. Kun vaikeudet ovat suuria suhteessa henkilön lahjakkuuteen ja koulutustasoon, eivätkä selity koulutuksen puutteella tai vammoilla, puhutaan oppimisen erityisvaikeuksista. Usein oppimisvaikeudet ovat päällekkäisiä. Tärkeää on tietää ja korostaa oppijoille, että erilaiset oppimisen tavat ja oppimisen tuen välineet sekä vertaistuki auttavat selviytymään arjessa.

Oppija saattaa kokea olevansa ulkopuolinen, hän stressaantuu tai ahdistuu helposti, ali- tai ylisuorittaa, on voimakkaasti itsekriittinen tai välinpitämätön. Tehtävät vievät paljon aikaa tai oppija sanoo, ettei tiedä miten opiskelisi. Hänellä on heikko itseluottamus, heikko minäpystyvyys ja epäonnistumisen pelkoa. Oppijalle tulee väärinymmärryksiä, ristiriitaista osaamista, välttelyä, poissaoloja ja opiskelun keskeyttämistä. Toisaalta ulkopuoliset luulevat vastoin parempaa tietoa, että oppija on tyhmä, laiska tai saamaton, hän ei pärjää, on lukutaidoton ja oppii vain tekemällä. Pahimmillaan oppimisvaikeuksien kanssa kamppailevan ajatellaan olevan häiriköijä.

Aikuisten oppimisvaikeudet ja niiden huomioiminen.png

Linkin takana olevassa kuvassa on esitetty jäävuoren avulla, kuinka oppimista voivat vaikeuttaa monet eri syistä johtuvat tekijät, ja miten syyt saattavat heijastua oppimisen vaikeuksiin ja oppijan käyttäytymiseen. Kuva: Haapala, Sarsama ja Turja Aikuisten oppimisvaikeudet ja niiden huomioiminen. Oppimisen olohuone ESR-hanke 2020 Erilaisten oppijoiden liitto ry.

Lukivaikeudet voivat tuoda esiin vahvuuksia

Dysleksia eli lukemisen vaikeus tarkoittaa suomalaiselle lähes aina myös kirjoittamisen vaikeutta. Henkilö ei pysty oppimaan lukemalla artikkeleita tai kirjoittamalla esseitä. Kuvat, videot ja keskustelut voivat erityisesti tällöin merkittävästi auttaa oppijaa ymmärtämään ja oppimaan uusia asioita. Kuntoutussäätiö on julkaissut lukivaikeuden tunnistuslistan, jonka avulla jokainen voi helposti saada suuntaa siihen, onko hänellä jokin oppimisvaikeus. Testin voi tehdä itse ja teettää myös oppilaillaan. Ylen uutisissa heinäkuussa 2018 julkaistiin artikkeli Testaa miten pärjäisit lukihäiriön kanssa. Artikkelissa kuvataan, millaista on elää lukihäiriön kanssa ja pohditaan lukihäiriöiden taustaa sekä keinoja helpottaa oppimista lukivaikeuksista huolimatta. Youtube-videossa henkilöt, joilla on dysleksia, kertovat saavutuksistaan ja vahvuuksistaan. Made by Dyslexia -sivuston videossa henkilöt, joilla on dysleksia, pohtivat nimenomaan dysleksian kautta ilmeneviä vahvuuksia. Molemmat videot ovat englanniksi.

Hahmottamisen vaikeudet ilmenevät monin tavoin

Hahmottamisen vaikeudet voivat ilmetä esimerkiksi tilanteissa, joissa kirjallisissa ohjeissa tai testissä on pitkiä lauseita, ja henkilö ei voi kysyä lisätietoja tai keskustella lukemastaan. Kuultuaan tai piirrettyään itse ohjeet tai nähtyään mallin suurin osa pystyy kuitenkin suoriutumaan tehtävistä ja oppimaan uutta. Hankalampaa on, jos hahmotushäiriö tulee ilmi esimerkiksi siten, että tavarat ovat jatkuvasti hukassa tai itse eksyy aina uudessa ympäristössä, vaikka kartta tai navigaattori olisi käytössä. Hahku-hankkeen sivultolta löytyy mm. infovideoina kokemusasiantuntijoiden kertomuksia siitä, millaista on elää erilaisten hahmotushäiriöiden kanssa.

Tarkkaavaisuuden vaikeudet voivat jäädä piiloon

Tarkkaavaisuuden vaikeuksia diagnosoidaan enenevässä määrin. Osa käyttää lääkitystä onnistuneesti ja pystyy keskittymään uuden oppimiseen hyvin. Tarkkaavaisuuden häiriöt ilmenevät eri tavoin. Häiriöt ovat oikeastaan jatkumo eriasteista vaikeutta keskittyä. Henkilön ajatukset harhailevat, hän keskittyy liikaa, hänen on vaikea aloittaa tekemistä, hän unohtelee asioita tai on motorisesti levoton. Lievemmät tarkkaavaisuuden vaikeudet jäävät helposti henkilön muiden ominaisuuksien varjoon, tai hän oppii käyttämään muita vahvuuksiaan uusien asioiden oppimiseen. Motorinen levottomuus on usein häiritsevää ja helppo huomata ulospäin. Toisaalta esimerkiksi liika keskittyminen ja ajantajun häviäminen voi jäädä täysin huomaamatta muilta kuin itseltä ja läheisiltä.

Erilaisten oppijoiden vahvuudet käyttöön

Erilaisilla oppijoilla on usein vahvuuksia, joiden avulla hän voi kompensoida heikoimpia puoliaan. Erilaisella oppijalla voi olla valokuvamuisti, luovuutta, taiteellisuutta, idearikkautta, kykyä nähdä kokonaisuuksia, kykyä hahmottaa ja ymmärtää kuvia tai kuvioita. Hän voi olla hyvä tarinoiden kertoja, taitava sosiaalisesti, menestyvä johtaja tai yrittäjä. Hän saattaa kyetä ajattelemaan asioita aivan uusista näkökulmista ja kykenee ratkaisemaan ongelmia. Tai erilainen oppija on hyvin fyysinen ja hallitsee kehonsa muita paremmin.

Erilaisten oppijoiden liiton Oppimisen apuvälinekeskus-sivustolta löytyy oppijoille ja ohjaajille vinkkejä ja välineitä keskittymistä, lukemista ja kirjoittamista helpottamaan. Opettajan tulee ottaa huomioon jokainen oppija yksilönä ja hyväksyä erilaisuus. On erinomaista, jos oppijoiden erilaiset vahvuudet saavat vahvistusta oppimistilanteissa.

Haapala, Sarsama ja Turja: Aikuisten oppimisvaikeudet ja niiden huomioiminen – materiaalista löytyy lista siitä, miten voit tukea yksilöohjaus- tai opetustilanteissa henkilöä, jolla on oppimisvaikeuksia:

  • Pidä kello näkyvillä, hyödynnä timer- ja, pomodoro -ohjelmia tms. auttaaksesi ajan hahmottamisessa.
  • Tee opintojen rakenne näkyväksi - eri vaiheet, aikataulutus.
  • Anna mahdollisuus vaikuttaa fyysiseen ympäristöön.
  • Visualisoi asioita piirtämällä aikajanoja, kuvioita, hierarkioita, opeteltavaa asiaa jne.
  • Anna samat ohjeet ja kerro asioista monikanavaisesti - kirjallisena / kuvana / suullisesti.
  • Muistilaput tekemisen oheen muistin tueksi.
  • Esitä asiat pienissä paloissa, valmiiksi jäsennettyinä.
  • Anna aikaa ajattelemiselle ja kysymyksien esittämiselle.
  • Huolehdi, että kirjalliset ohjeet ovat selkeät: 
    • Fonttikoko min. 14.
    • Valitse selkeä fontti: Arial, Verdana, Helvetica, open dyslexic…
    • Kapeat palstat ja lyhyet rivit tukevat lukemista.
    • Otsikkotasot ja tekstin asettelu on ymmärtämistä tukevaa.
    • Hyödynnä värejä antamalla niille eri merkityksiä.

Saavutettavuus

Saavutettavuus on esteettömyyttä erityisesti digitaalisessa ympäristössä, kun taas esteettömyys on saavutettavuutta fyysisessä ympäristössä. Opetuksen laadusta riippuen jompikumpi tai nykyisin yhä useammin molemmat on otettava huomioon. Verkkokursseilla saavutettavuus on erittäin oleellista, lähiopetuksessa esteettömyys on toisinaan erityisen tärkeää. Kun kursseilla alusta lähtien otetaan huomioon saavutettavuuden ja esteettömyyden kriteerit, yhä useampi voi hyödyntää vapaan sivistystyön tarjontaa. Esimerkiksi kotiäideille tai omaishoitajille, joilla on hoidettavia kotonaan, osallistumisen kynnys on matalampi, kun he voivat seurata opetusta kotoa käsin. Toisaalta useille ikääntyneille on tärkeää tavata vertaisiaan vaikkapa kansalaisopiston kurssilla, jolloin esteetön pääsy opetustilaan voi olla osallistumisen kynnyskysymys. 

Saavutettavuuden ja esteettömyyden edistämiseen löydät materiaaleja muun muassa Kansalaisopistojen liiton Saavutettavan ja matalan kynnyksen kansalaisopisto (SAMAKA) -hankkeen sivustolta. Saavutettavuus ja esteettömyys on kaikkien opistojen, opettajien ja opiskelijoiden yhteinen etu.

Tehtävää & pohdittavaa:

Tunnistatko helposti, jos jollakulla on oppijana vaikeuksia ymmärtää uutta?

Pohdi miksi ja miten työssäsi jo helpotat oppijoiden oppimista.

Käytätkö laajasti oppimista tukevia menetelmiä?

Miten voisit vielä paremmin tukea kaikkien oppijoiden oppimista?

Oletko huomioinut saavutettavuutta ja esteettömyyttä opetuksessasi?

Löysitkö parannettavaa, saitko uusia näkökulmia oppimisen ohjaukseen?

Antamistasi vastauksista ja pohdinnoista saat osviittaa "Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden huoneentaulun” kokoamiseen. Voit valita huoneentauluun juuri ne näkökulmat, jotka ovat tärkeitä omassa työssäsi sekä erityisesti ne, joissa huomaat puutteita tai korjaamisen varaa.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä