1 Johtaminen

Koulun johtamisen periaatteet

Koulun johdon keskeisenä tehtävänä on edistää opetuksen arvopohjan ja koulun perustehtävän toteutumista. Johtamisessa on tärkeää tunnistaa kouluyhteisön vahvuudet ja kehittämishaasteet, vahvistaa itsearviointia sekä kehittää pedagogista johtamista. Koulun rehtorin velvollisuutena on kehittää myös itseään johtajana.

Johtamisessa tulee noudattaa hyvän hallinnon mukaisia toimintatapoja. Koulun johtaminen on vuorovaikutteista ja osallistavaa. Kouluissa on johto- tai suunnitteluryhmät (-tiimit), joiden tehtävänä on rehtorin tukena suunnitella ja kehittää toimintaa. Tiimien kokoonpanosta ja tehtävistä päättää koulun rehtori. Johtamista arvioidaan säännöllisesti.

Kouluissa käydään vuosittain kehityskeskustelut kaupungin linjausten mukaisesti. Johtamista kehitetään ja tuetaan pitkäjänteisellä johtamisosaamiskoulutuksella.

Koulun lukuvuosisuunnitelmassa kuvataan, miten johtaminen on organisoitu (joryt, kehittämistiimit, henkilöstön työnjako, vastuut). Koulutyön suunnittelussa ja toteuttamisessa keskeistä on opettajien, ohjaajien ja muun henkilökunnan yhteistyö.

Ys-ajan käytöstä sovitaan ja sen toteutumista seurataan. Ys-ajan käyttö sekä suunnittelu- ja kokouskäytännöt kirjataan lukuvuosisuunnitelmaan.

Sisäisen ja ulkoisen viestinnän suunnitelma päivitetään ja henkilöstö perehdytetään siihen.

Lisätietoja:
opetusjohtaja Leena Auvinen 044 718 4003
perusopetuspäällikkö Sari Ihalainen 044 718 4018

Koulun johtamisen toimenpiteet

Koulun johtamisen kokonaisvastuu on rehtorilla. Hän vastaa oman koulunsa toiminnasta ja sen kehittämisestä. Hän toimii henkilöstönsä esimiehenä. Apulaisjohtajalle delegoidaan tarvittaessa rehtorille kuuluvia tehtäviä.

Koululla ei ole erillistä johto- tai suunnitteluryhmää. Koulun toimintaa suunnitellaan ja kehitetään rehtorin johdolla yhteisissä palavereissa tai kokouksissa. Työparityöskentelyä toteutetaan myös.

Opettajien vastuualueet sovitaan lukuvuoden alussa. Lukuvuoden 2017-2018 vastuualueet opettajille ovat seuraavat:
Mervi Varko: KiVa-koulu, oppilaskunta, vsop
Henriikka Saksman: Verso, vsop
Hanna Kukkonen: KiVa-koulu, kirjastotoiminta, vsop
Johanna Haapamäki: musiikki
Tarja Miettinen: esi- ja alkuopetusyhteistyö, liikunta, Verso, Liikkuva koulu, apulaisjohtajan tehtävät
Sanna Nenonen: seurakuntayhteistyö, oaj-toiminta, tieto- ja viestintäteknologia
Sami Saastamoinen: työhyvinvointi, liikunta, Liikkuva koulu, tekninen käsityö
Suvi Vainio: Verso, oppilashuoltoon kuuluvat asiat
Hannu Rönkkö: rehtorin tehtävät, työhyvinvointi, turvallisuusvastuu, KiVa-koulu, vanhempainyhdistystoiminta

Säännölliset opettajien kokoukset pidetään maanantaiaamuisin klo 8-9. Keskiviikolle on varattu yhteinen kokousaika klo 14 alkaen. Sitä käytetään tarpeen mukaan. Tarvittaessa pidetään välituntipalavereja.
Kokouksista kukin opettaja vuorollaan laatii kirjallisen muistion.

Kiky- ja ys-aikaa käytetään yhteisiin suunnittelupalavereihin, opettajakokouksiin, luokkatasopalavereihin, vsop-suunnitteluun sekä juhlien ja tapahtumien suunnitteluun. Sitä käytetään myös yhteistyöhön huoltajien kanssa sisältäen vanhempainillat, oppimiskeskustelut, muut tarvittavat palaverit sekä tiedotteet ja wilma-viestinnän. Työnohjaukseen käytetään syyslukukaudella 4,5 tuntia. Kevätlukukaudella on opettajilla yksi lauantaityöpäivä, johon käytetään 6 kiky-tuntia.
Kiky-tunteja on lukuvuoden aikana 24 ja ys-tunteja 3 x 38 + 12 = 126.
Ys-ajan käyttöä seurataan.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä